Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kansainvälinen vuosikokous on peruttu

Julkaistu:

Kansainvälinen hallitus on tiedottanut 20.3., ettei vuoden 2020 kansainvälistä vuosikokousta tulla järjestämään Singaporessa johtuen paikallisen terveysministeriön päätöksestä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Viime viikon lopulla kansainvälinen hallitus arvioi eri vaihtoehtoja, mukaan lukien vuosikokouksen siirtämistä toiseen isäntäkaupunkiin tai myöhäisempään ajankohtaan, mutta äänestyksessä päädyttiin vuoden 2020 vuosikokouksen perumiseen. Päätös tehtiin lionien, henkilökunnan ja tavarantoimittajien terveyttä ja turvallisuutta ajatellen.

Samalla päätös tarkoittaa, että seuraava kansainvälinen vuosikokous järjestetään vuonna 2021 Montrealissa, Kanadassa.

Hallintovirkailijat ja kansainväliset johtajat tulevat jatkamaan nykyisissä viroissaan vuoden 2021 Montrealin vuosikokoukseen saakka. Tämä tarkoittaa, että myös Suomen kansainvälinen johtaja Heimo Potinkara tulee jatkamaan tehtävässään kauden 2020-2021.

Lions Clubs International tulee palauttamaan kaikki jo maksetut ilmoittautumismaksut Singaporen kansainväliseen vuosikokoukseen. Kansainvälinen presidentti Dr. Jung-Yul Choi vetoaa tiedotteessaan, ettei Lions Clubs Internationalin Registration -osastoon oteta yhteyttä ja kysytä omasta ilmoittautumisesta, lipuista tai hotellin peruuttamisesta, koska peruuttamiseen liittyvien yksityiskohtien määrittely on vielä kesken.