Hyvän Päivää vietetään tekemällä hyvää

Tänään vietetään Hyvän Päivää. Joka vuosi 8.10. on lionstoiminnan Hyvän Päivä. Hyvän Päivä koskee kaikkia lähes 22 000 vapaaehtoistyöhön sitoutunutta lionia noin 900 lionsklubissa eri puolilla maata. 

 

 

Hyvän Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota lionien vapaaehtoiseen palvelutoimintaan ja tehdä samalla tunnetuksi paikallista lionstoimintaa ja kertoa klubien monista tavoista tehdä hyvää.

 

Suomen Lions-liitto julkistaa vuosittain Hyvän Päivänä valtakunnallisen Vuoden Hyväntekijän sekä omista joukoistaan lionien Vuoden Hyväntekijän tai Hyvän teon. Tänä vuonna julkistukset tehdään juhlawebinaarissa 23.10. klo 13.30 alkavassa tilaisuudessa.

 

Hyvän Päivää voi viettää myös kuluvalla viikolla joku muu päivä, jos esimerkiksi viikonloppu sopii tapahtumaan paremmin.

 

Aiempina vuosina piirit ja klubit ovat järjestäneet jäsentensä kanssa diabeteskävelyitä tai ilahduttaneet paikkakunnan julkisia tiloja, kuten sairaalaa, palvelutaloa tai päiväkotia, järjestämällä yhteisen kukkasipulien istutustapahtuman.

 

Muistakaa tiedottaa tapahtumasta myös alueenne paikallislehdille. Laitattehan tietoa Hyvän Päivän tapahtumastanne myös liiton viestintään .

 



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot