Suomen Lions-liitto ry

Yleistä tietoa nuorisovaihdosta

Lions-nuorisovaihto on 17 (16)-21 -vuotiaiden nuorten lyhytaikaista, pääasiassa kesäaikana tapahtuvaa, eri maiden elämään ja kulttuuriin tutustuttavaa toimintaa. Se koostuu tyypillisesti perhejaksosta ja kansainvälisestä nuorisoleiristä tai pelkästään perhejaksosta. Vaihdon kokonaiskesto (perhe + leiri) on Euroopan maiden kesken tapahtuvassa vaihdossa noin 3 viikkoa ja eri maanosien välisissä vaihdoissa noin 4-5 viikkoa. Kansainväliset nuorisoleirit, joihin osallistuu nuoria useista maista, kestävät tyypillisesti noin 7-10 päivää.

 

Perhejakson aikana nuori asuu kohdemaassa yhdessä tai useammassa perheessä perheenjäsenen tavoin. Tällöin hän näkee ja omakohtaisesti kokee kyseisen maan arkipäivän elämää ja tapoja. Hyvin usein isäntäperhe tutustuttaa nuorta lähiympäristöönsä normaalia arkielämää runsaammin. Leirijakson aikana nuorilla on tilaisuus tutustua muiden kuin kohdemaan nuoriin ja heidän elämäänsä. Tyypillisesti leireillä on nuoria 10-20 maasta. Järjestetyn ohjelman lisäksi leirien tärkeä anti on nuorten keskinäinen toiminta ja sitä kautta tutustuminen toisiinsa. Nuorisovaihdossa nuoret ja perheet sekä nuoret keskenään solmivat usein elinikäisiä ystävyyssuhteita yli rajojen.

 

Lions-nuorisovaihtoon ei kuulu kouluopiskelu eikä ansiotyö.

 

Nuorisovaihto on kaksisuuntaista. Suomesta lähtee vuosittain noin 200 nuorta ja tänne saapuu 140 nuorta. Suomella on lions-nuorisovaihtoa noin 40 maan kanssa. Lähinnä Australiasta ja Malesiasta on Suomeen tullut vuosittain muutama nuori joulu-tammikuussa.

 

 

Organisointi

 

Nuorisovaihto on lionsklubin aktiviteetti ja perustuu klubin päätökseen osallistua vaihtoon lähettämällä ja/tai vastaanottamalla vaihtonuoria. Jokaisen lionsien nuorisovaihtotapahtuman takana täytyy olla klubin päätös. Muussa tapauksessa ei ole kyse lions-nuorisovaihdosta. Lions-nuorisovaihto tapahtuu kansainvälisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja niiden perusteella laadittujen ohjeiden mukaisesti.

 

Nuorisovaihtoon osallistuvassa lionsklubissa on nimetty nuorisovaihtaja, joka vastaa nuorisovaihdon järjestämisestä ja edustaa klubia nuorisovaihtoasioissa. Nuorisovaihdon kansallista ja kansainvälistä koordinointia varten jokaiseen lionspiiriin Suomessa (14 kpl) on nimetty nuorisovaihtojohtaja. Lisäksi Suomen Lions-liitossa on nuorisovaihdon toimialajohtaja. Leirien järjestämistä ja johtamista varten perustetaan erilliset leiriorganisaatiot. Muissa maissa on hyvin samankaltaiset nuorisovaihto-organisaatiot. Nämä lionien muodostamat vapaaehtoisorganisaatiot sopivat keskenään vaihdon määrät ja sijoittelun eri kohdemaihin ottaen mahdollisuuksiensa mukaan huomioon vaihtoon pyrkivien nuorten toiveet.

 

Lähettävä lionsklubi tukee useimmiten nuoren vaihtoa taloudellisesti. Tästä ei kuitenkaan ole mitään sääntöä, vaan se on aina sovittava erikseen nuoren, hänen perheensä ja kyseisen lionsklubin kanssa. Klubeissa voi olla erilaisia sääntöjä nuorisovaihtoon hyväksymiseksi ja vaihdon tukemiseksi, mm. sosiaalinen kriteeri hyväksyä vain nuoria, joilla ei muuten ole mahdollisuuksia matkustamiseen.

 

Lähettävä lionsklubi on vastuussa vaihtoon lähettämisestä ja vastaanottava klubi (klubit) on vastuussa nuoren oleskelusta kohdemaassa. Kyseessä ei siis ole pelkkä stipendin antaminen nuorelle.

 

Australiaan, Uuteen Seelantiin, sekä Japaniin nuorisovaihdon matkajärjestelyt hoidetaan Lions-liiton toimesta. Muiden matkojen järjestely on lähettävän klubin, perheen ja nuoren vastuulla, piirien nuorisovaihtojohtajat antavat neuvoja ja suosituksia. Pääsääntöisesti lionit eri maissa organisoivat liikenteellisiin avainkohtiin vastaanottajia ja saattajia nuorten matkustamisen tueksi.

 

Kansainväliset nuorisoleirit ovat yleensä osa nuorisovaihtoa. Pohjoismaissa ja Euroopassa leirillä on pääsääntöisesti leirimaksu. Maksullisten leirien osuus on lisääntynyt, joten leirit ja leirimaksut on selvitettävä ja sovittava jo kohdemaan valinnan ja hyväksymisen yhteydessä.

 

 

Kansainväliset säännöt ja muut ohjeet

 

Nuorisovaihdon perustana ovat kansainvälisen hallituksen päätökset ja ohjeet nuorisovaihdosta. On huomattavaa, että nuoret ovat koko matkan ajan lionien ohjauksessa. Muutamia keskeisiä sääntöjä ovat:

 

• Nuoren on sopeuduttava kohdemaan elämään ja tapoihin.
• Nuoren on tultava toimeen englannin tai kohdemaan kielellä.
• Nuorella on oltava matkavakuutus, myös vastuuvakuutus.
• Nuori ei saa kohdemaassaan tehdä luvatta omia matkoja ja hänen tulee vaihdon päätyttyä palata kotimaahan, ellei asiasta ole kirjallisesti sovittu ennen vaihtoa.
• Alkoholin ja tupakoinnin suhteen on noudatettava kohdemaan antamia ohjeita ja hakemuksessaan ilmoittamia tietoja.
• Moottoriajoneuvojen kuljettaminen on vaihdon aikana kielletty.

 

Monissa maissa on joitakin omia, yleissäännöistä poikkeavia sääntöjä. Mm. ikärajat voivat olla erilaisia. Varsinkin leirien osalta ikähaarukka on usein alussa esitettyjä rajoja kapeampi. Nämä on hyvä selvittää jo hakuvaiheessa. Moniin kohdemaihin vaaditaan 18 v. ikäraja, joka tarkoittaa, että nuoren on täytettävä tuo ikävaatimus ennen matkaa.

 

Lisää asiaa nuorisovaihdosta löytyy . Siellä on mm. kansainvälinen luettelo leireistä.

  

Hakeutuminen nuorisovaihtoon tai isäntäperheeksi

 

Hakeutuminen nuorisovaihtoon tai isäntäperheeksi Suomeen saapuvalle nuorelle tehdään aina paikallisen lionsklubin kautta. Isäntäperhelomake on saatavilla piirien sivuilla.


Päivitetty 24.10.2017

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin