Suomen Lions-liitto ry

Suomesta lähtevä vaihto

 

Valinnan perusteet

 

Klubi päättää nuorisovaihtoon osallistumisesta ja siitä, ketkä nuoret valitaan klubin nuorisovaihdokeiksi (Youth Exchange Student = YES).

 

Valittavan nuoren tulee täyttää seuraavat ehdot:

• Nuoren on sopeuduttava kohdemaan elämään ja tapoihin.
• Nuoren on tultava toimeen englannin tai kohdemaan kielellä.
• Nuorella on oltava matkavakuutus, myös vastuuvakuutus.
• Nuori ei saa kohdemaassaan tehdä luvatta omia matkoja ja hänen tulee vaihdon päätyttyä palata kotimaahan, ellei asiasta ole kirjallisesti sovittu ennen vaihtoa.
• Alkoholin ja tupakoinnin suhteen on noudatettava kohdemaan antamia ohjeita ja hakemuksessaan ilmoittamia tietoja.
• Moottoriajoneuvojen kuljettaminen on vaihdon aikana kielletty.

 

 

Lionsperheen nuoret, leot (lionien nuorisojärjestö) ja muut nuoret ovat tasavertaisessa asemassa vaihtoon pyrittäessä. Leijonaperheen nuorelle ei voi antaa avustusta klubin aktiviteettitililtä.

 

Hakemukset ja aikataulu

Hakuaika päättyy 15.12.2017

Keskimääräistettyjen vaihtomatkojen kustannukset olivat kaudella 2016–17  seuraavat: Japani n.1270 euroa, Australia n. 2300 euroa, Uusi Seelanti n. 2040 euroa.  Muiden kohteiden kustannuksista saa tietoa . Euroopan kohteiden hinnat sis. lennot ja leirimaksut ovat muutamia satoja euroja

 

Nuorisovaihtoon haetaan täyttämällä Excel- muotoinen hakemus, joka täytetään yhdessä nuoren, hänen perheensä ja lähettävän klubin (nuorisovaihtajan) kanssa. Ohjeet löytyvät tämän sivun alalaidasta ja hakemuslomake kunkin piirin omalta nuorisovaihtosivulta piirin YCEC:n tiedoin.

  

 

Pääsy haluttuun tai muuhun erikseen sovittuun kohdemaahan selviää normaalisti helmikuun loppupuolella. Tämän jälkeen nuoren on sitouduttava matkaan, eikä sitä voi peruuttaa ilman perusteltua syytä.

 

Vaihdon yksityiskohtaisia tietoja (isäntäperheet, leirit) tulee kohdemaista ja matkoja järjestetään normaalisti huhti-toukokuussa. Joskus nämä tiedot viipyvät valitettavan myöhään.

 

Kevätkaudella, viimeistään kesäkuun alussa järjestetään piireittäin informaatiotilaisuus nuorille, heidän vanhemmilleen ja klubien nuorisovaihtajille. Tämä tilaisuus on nuorille pakollinen. Japaniin vaihtoon lähteville järjestetään lisäksi oma pakollinen infotilaisuus kesäkuun alussa

 

Varsinainen vaihto tapahtuu valtaosin heinäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana.

 

Euroopan kohteiden tiedot:


camps-summer-2017_1_page_211016.pdf 

 

 

 

Kaikkia kohdemaita koskevat  leiritiedot löytyvät linkistä 

 

Opastus

Lähettävän klubin velvollisuus on opastaa nuorisovaihtoon hakeutuvaa ja hyväksyttyä nuorta hakuvaiheessa ja ennen matkalle lähtöä. Tähän kuuluu vaihtoehtojen esittely, taloudellisista asioista sopiminen ja itse hakuprosessiin osallistuminen. Vaihtoon hyväksymisen jälkeen klubin on esiteltävä nuorelle lionstoiminta yleensä sekä paikallisesti, nuorisovaihtosäännöt ja varmistettava nuoren Suomi-tietous ja kotiseututuntemus. Nuorisovaihtoon menevä nuori on lähettävän klubin ja Suomen ”lähettiläs”. Useimmat nuoret joutuvat esittelemään kotimaataan ja kotipaikkakuntaansa sekä niiden lionstoimintaa kohdemaidensa lionsklubeissa.

 

Nuorisovaihtomaksuun sisältyy nuorelle annettava reppu, t-paita, nuorisovaihtoviiri ja muutamia pinssejä. Reppumaksu on 60 €. Reppumaksu suoritetaan tilille: FI02 2084 1800 0279 33

 

 

ohjeita_klubin_nuorisovaihtajalle_2017_1.pdf 

 

 

 

 Päivitetty 24.10.2017



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin