Suomen Lions-liitto ry

Suomeen saapuva vaihto

Vastavuoroisuus

 

Sovittaessa nuorisovaihdon kohdemaiden kanssa nuorten määrästä sovelletaan usein vastavuoroisuusperiaatetta. Kumpikin osapuoli hyväksyy yhtä monta nuorta vaihtoon toisiltaan. Käytännössä Suomeen ei tule yhtä montaa nuorta kuin täältä lähtee. Suomi on väkilukuun suhteutettuna aktiivisin nuorisovaihtoon lähettäjä.

 

Saapuvien nuorten vaihto koostuu, samoin kuin lähtevienkin, perhejaksosta ja leiristä tai pelkästä perhejaksosta. Suomessa järjestetään kesässä yleensä 4-5 leiriä, joihin mahtuu 130-160 nuorta. Loput nuoret ovat pelkässä perhejaksossa.

 

Leirien järjestämisestä vastaavat lionspiirit sovitun kiertojärjestyksen mukaan. Perhejaksosta vastaavat klubit vastavuoroisuusperiaatteella.

 

Lähettävä klubi sitoutuu vastaanottamaan tarvittaessa yhtä monta nuorta perhejaksolle. Vastavuoroisuusvelvoite on klubilla, ei perheellä. Usein kuitenkin on niin, että perhe, josta on ollut tai joka aikoo lähettää nuoren vaihtoon, myös isännöi Suomeen saapuvaa nuorta.

 

Myös klubit / perheet, jotka eivät lähetä nuoria vaihtoon voivat vastaanottaa nuoria. Tämä on itse asiassa klubien osalta ”edullinen palveluaktiviteetti”. Jokaisella paikkakunnalla on varmuudella perheitä, jotka mielellään ottaisivat ulkomaalaisia nuoria pariksi kolmeksi viikoksi luokseen. Klubien tehtävänä on vain löytää nämä perheet.

 

 

Isäntäperhe ja vastaanottohakemus

 

Saapuvaa nuorta isännöivä perhe voi olla lionsperhe tai ei-lionsperhe. Molemmat ovat tasavertaisessa asemassa. Normaali suomalainen kunnollinen perhe ja perhe-elämä riittää saapuvan nuoren isännöintiin, ei tarvitse olla mikään ”huippuperhe”. Niin maalais- kuin kaupunkilaisympäristökin toimivat. Ohessa isäntäperhelomake:

 

invitation_and_host_form_2017.xlsx 

 



Saapuvan vaihdon pääaikataulu

 

Suomeen saapuvien hakupaperit tulisi olla Lions-liiton nuorisovaihtotyöryhmän puheenjohtajalla (YCED) helmikuun loppuun mennessä.

 

YCED jakaa nuoret eri leireille ja piireihin perhejaksoja varten viimeistään huhtikuun aikana.

Isäntäperheiden kartoituksen ja kutsulomakkeen laatimisen tulisi tapahtua huhtikuun loppuun tai viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä.

 

Kansainvälisen sopimuksen mukaan isäntäperhetiedot tulisi toimittaa nuorille viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Saapuva vaihto tapahtuu pääosin kesäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin välisenä aikana. Japanilaiset ovat Suomessa elokuun loppupuolelle saakka. Eteläisen pallonpuoliskon maista, mm. Australiasta, tulee muutama nuori joulun / uudenvuoden aikaan.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin