Suomen Lions-liitto ry

Seppo Virta

LC Hämeenlinna
k. 14.4.2017

 

Pitkäaikainen klubimme jäsen rakennusarkkitehti Seppo Antero Virta nukkui pois pitkäperjantaina 14.4.2017.

 

Työuransa Seppo Virta teki oman rakennusyhtiönsä johtajana ja oli merkittävä paikallinen toimija ja 90-luvulta lähtien järjestö- ja asiantuntijatehtävissä valtakunnan tasolla, Rakennusteollisuuden keskusliitossa ja Teollisuuden ja tynönantajain keskusliitossa sekä paikallisestikin Hämeen Kauppakamarissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Erityisen arvostettu ja käytetty Seppo Virta oli Kauppakamarin rakennusalan tavarantarkastajan ja riitojen sovittelijana.

 

Veli Sepon leijonaura kesti lähes neljäkymmentä vuotta. Luonnollisesti hän hoiti kaikki "hierarkian" mukaiset tehtävät. Erityisesti hänen osaamisensa oli käytössä, kun klubimme järjesti vuosittain Aulangolla kuuluisat Mustan Kissan naamiaiset, jotka tunnettiin Hämeenlinnassa kaupungin yhtenä vuosittaisena merkkitapahtumana. Seppo oli itseoikeutetusti rakennustoimikunnan vetäjä, ja Sepon yrityksen autoilla kuljetettiin tarvittavat rakenteet paikalleen.

 

Seppo Virta oli leijona-veljenä avoin, huumorintajuinen seuramies, mutta hän oli myös tinkimättömän oikeudenmukainen ja isänmaallinen. Hän aina auttoi klubiveljiään niissä kysymyksissä, joihin hänen osaamisensa liittyi.

Me klubiliset jäämme kaipaamaan Seppoa, hänen huumorintajuaan ja hänen teräviä analyysejään monissa asioissa.

 

Arto Pakkanen

Leijonaveli, LC Hämeenlinna



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin