Keräyksen historia ja taustat Skriv ut
Senast uppdaterad 2009-11-09 13:38
Sidorna är under översättning till svenska och publiceras så fort de blir färdiga.

karjalan_apu067
LC Helsinki/Auroran keräämää tavarapaljoutta siirretään rekkaan keväällä 2007

Lionsien Itämeren alueen ympärillä toimivat piirit muodostavat vapaaehtoisen yhteistyöorganisaation Baltic Sea Lionsin (BSL), jonka tarkoituksena on kerätä ja ohjata Lionsien humanitääristä apua erityisesti Baltian ja entisen Itä-Euroopan suuntaan. Ensimmäisenä BSL-aktiviteettinaan joukko eteläsuomalaisia klubeja LC Espoo/Cityn johdolla ryhtyi 2006 kesällä toimittamaan materiaalista apua Karjalan Apu ry:n kautta Venäjän lähialueiden avuntarvitsijoille. Kahdeksassa ensimmäisessä lähetyksessä on tätä kirjoitettaessa (helmikuussa 2008) toimitettu noin viisitoista tonnia vaatteita ja urheilutarvikkeita, huonekaluja sekä 43 uudelleenasennettua kierrätettyä tietokonetta.

Yhteistyökumppanimme Karjalan Apu ry. on toimittanut humanitääristä apua Karjalaan jo paljon aiemmin kuin tämä keräys on kestänyt ja lionseilla on ollut jo aiemmin yhteistyötä Karjalan Avun kanssa. Esimerkiksi kun talvella 2003 Venäjän puolisessa Värtsilässä, Partalassa, sijaitsevan entisen suomalaisen sairaalan keskuslämmityskattila rikkoutui ja sairaalan iäkkäät asukkaat joutuivat pakkaseen ja evakkoon, joensuulaiset lionit, Suomen lionsien Arne Ritari -säätiö ja Karjalan Apu yhdessä korjauttivat kattilan ja vaihtoivat hajonneet lämpöpatterit.

Yhteistyötä Karjalan Avun kanssa jatkoivat seuraavaksi lionsien nuorisojärjestö Leot, jotka ovat tätä kirjoitettaessa jo neljän toimintavuoden aikana toteuttaneet omaa aktiviteettikampanjaansa nimellä Lämpöä Karjalan Lapsille. Leot ovat keränneet kenkiä, urheiluvälineitä, sähkölämmityspattereita ja hygieniavälineitä ja nyt taas keväällä 2008 uudelleen kenkiä. Niille on suuri tarve Karjalan kouluissa ja lastenkodeissa. Leojen keräys on täysin erillinen kampanja kuin tämä lionsien keräyskampanja. Molempien keräysten tavarat kuitenkin kuljetetaan rajan yli ja tullataan saman yhteistyötahon, Karjalan Avun toimesta.

Lions-apua Karjalaan -keräys alkoi kesällä 2006 vaatimattomilla vaatteiden ja tietokoneiden keräysaktiviteeteilla, jotka käynnisti Lions Club Espoo/City ry. Mukana oli heti alusta asti monta muutakin klubia, mm. LC Helsinki/Ruoholahti, LC Espoo/Leppävaara ja LC Helsinki/Pitäjättäret. Syksyn 2006 ensimmäisessä keräyksessä saimme 159 suurta pahvilaatikollista vaatteita, kenkiä ja muuta hyödyllistä tavaraa, jotka täyttivät tämän kirjoittajan kahden auton tallin kattoon asti. Opimme tästä, että yksi autotalli ei riitä, vaan tarvitsemme ison varastotilan. Seuraavissa keräyksissä onkin käytetty eri yrityksiltä, yliopistolta ja kouluilta muutamiksi päiviksi tai viikoiksi käyttöön saatuja tiloja tavaran välivarastoina.

Tästä kampanja lähti kasvuun 2007 alussa. Lions Club Helsinki/Auroran naisleijonat toteuttivat keväällä 2007 suuren keräyksen Helsingin Torpparinmäessä sijaitsevalla koululla ja saivat kokoon suuren rekallisen, yli 270 kollia vaatetavaraa. Seuraavaksi mukaan innostui liikemiesten klubi LC Helsinki/Cosmopolitan, joka järjesti käyttöön suuren laivakontin välivarastoksi Helsingin Munkkivuoreen sekä nuorten urheiluseuran toteuttamaan tavaroiden keräystä. Cosmopolitanin organisoimien keräysten tuloksena saatiinkin 2007 useita rekallisia tavaraa liikkeelle. Mukaan tuli myös leijonaklubeja kauempaa pääkaupunkiseudulta aina Turkua ja Oulua myöten.

Tähänastinen tavaravuoriennätys syntyi tammikuussa 2008 kun Karjalan Apu ry:ltä tuli kiireinen avunpyyntö. Tarvittiin nopeasti suuri määrä erityisesti lasten ja nuorten vaatteita ja kenkiä. LC Helsinki/Pitäjättäret ja LC Helsinki/Aurora tarttuivat haasteeseen ja järjestivät lehdistön tarjoaman julkisuuden siivittämänä samana päivänä 21.1.08 Mäkkylään ja Tuomarinkylään suurkeräykset, joiden tuloksena yhdessä illassa saatiin kokoon lähes yhtä paljon tavaraa kuin koko siihenastisessa kampanjassa yhteensä. Itse asiassa olimme hetken jo aivan pulassa kun tavaravuoret eivät mahtuneet mihinkään. Valtavasta työmäärästä kuitenkin selvittiin yötä myöten jatkuneilla talkootöillä ja Karjalan Apu sai kolme rekkakuormaa hyvälaatuista tavaraa kerralla.

lajittelua
Saapuneet tavarasäkit ja -laatikot puretaan Karjalan Avulla Joensuussa ja jokainen vaate ja esine lajitellaan ja allokoidaan sopivalle saajalle rajan takana. Työtä tekevät työllistämismäärärahoin palkatut venäläissyntyiset maahanmuuttajat.

Kesällä 2006 alkoi myös LC Espoo/Cityn kampanja käytettyjen tietokoneiden kunnostamiseksi Karjalaan. Helsingin yliopistolta sekä useita eri yrityksiltä lahjoituksena saatuja kierrätettyjä 3-5 vuoden vanhoja PC-koneita on tyhjennetty ja uudelleenasennettu ja niitä on toimitettu Karjalan Avun kautta mm. lastenkoteihin, Sortavalassa ja Värtsilässä toimiville kerhoille ja nyttemmin Karhumäessä sijaitsevalle psyko-neurologiselle internaattilaitokselle. Esimerkiksi kehitysvammaisille nuorille vanhakin kone, usein varustettuna vaikkapa vain yksinkertaisella lasten PC-pelillä on suuri ja pikäaikainen ilon lähde. Meille niiden toimittaminen maksaa vain talkootunteja - ja vaatii hiukan ammattitaitoa, jota Cityn, Ruoholahden ja Espoo/Alfan klubilaisilta on löytynyt kiitettävästi.

Tietokonekampanjakin jatkuu. Koneista muutama meni myös Liettuaan syksyllä 2007 kun sinne perustettiin Quest-ohjelmalle toimistoa, jossa Quest-aineistoa käännetään liettuan kielelle sikäläisten koulujen käyttöön. Quest on lasten ja nuorten itsetunnon vahvistamiseen ja päihteiden ja huumeiden käytön vastustamiseen tarjottava ohjelma, jota koulujen opettajat hyödyntävät. Kunnostettuja ja Karjalaan menossa olevia tietokoneita on myös lainattu helmikuussa 2008 muutamiksi viikoiksi kampanjatoimistolle "Eläköön yhteys" -kampanjalle, jossa tarjotaan erityisesti seniorikansalaisille ilmaiseksi asiantuntevaa asennusapua digiboksien asennuksessa Suomen television siirtyessä digitaaliaikaan. Kun digiasennuskampanja päättyy, koneet tyhjennetään ja lähetetään kohti Karhumäkeä.

autotalliasennus
LC Espoo/Cityn asiantuntevia PC-asentajia täydentämässä on ollut myös LC Helsinki/Ruoholahden ja NCLC Espoo/Alfan leijonia. Tässä paleleva Sanna Siissalo Ruoholahden klubista uudelleenasentaa kahta kierrätettyä PC-konetta Karjalan Apua varten täpötäydessä ja jääkylmässä autotallissa marraskuussa 2006.

Tarvitsemme jatkossakin avustustavaraa: erityisesti lasten ja nuorten vaatteita, kaikenikäisten kenkiä, sairaalakalusteita sekä kohtuullisen moderneja tietokoneita. Meillä vain ei valitettavasti ole vieläkään pysyviä kunnon varastotiloja, joten emme voi vastaanottaa tavaraa jatkuvasti ja määrättömästi. Pyrimme näillä webbisivuilla kertomaan milloin keräyskampanjat ovat liikkeellä ja mitä tavaroita milloinkin tarvitaan.

Till början