Lähtisinkö Sri Lankaan? Tulosta
Viimeksi päivitetty 13.06.2011 16:11

rantakuva

Koko kummilapsitoiminnan ajan kummeja on vieraillut vuosittain Sri Lankassa. Matkat on tehty etupäässä tammi- helmikuun aikana. Tuolloin Sri Lankan sää on meille suomalaisille mieluisin. Aurinko paistaa päivittäin ja mahdolliset sateet ovat lyhytaikaisia kuurosateita. Lämpötila on 30 asteen molemmin puolin ja meriveden lämpötilakin on 26-28 celsiusastetta.

Sri Lanka on ollut erittäin suosittu seuramatkojen matkakohde. Länsi- ja lounaisrannikolla on runsaasti eri tasoisia hotelleja ja alue on miltei kokonaan kaunista hiekkarantaa. 1990-luvulla alkaneet levottomuudet ja vuoden 2004 Tsunamionnettomuus ovat vähentäneet matkailua. Saaren lounainen rannikkoalue on säästynyt levottomuuksilta, ja tätä nykyä vallitsee rauha koko maassa. Rannikkoalueet kärsivät Tsunamin tuhoista, mutta vauriot ovat suurelta osin jo korjattu ja elämä on palautunut entisiin uomiinsa. Sri Lankaan järjestetään seuramatkoja.

norsut
norsujen orpokodin norsuja kylvyssä

Vuotuiset lastenjuhlat järjestetään tammi- ja helmikuun viikonloppuina ja pyrkimyksenä on tavata kaikki lapset. Juhlat järjestetään siten, että yhden tai useamman klubin lapset osallistuvat juhlaan. Näissä tilaisuuksissa kummeilla on oiva tilaisuus tutustua henkilökohtaisesti omaan kummilapseensa ja hän perheeseensä.

tanssi
tanssiesitys Baddegaman lastenjuhlassa

Kummien vierailut ovat lisääntyneet tasaisesti projektin vanhetessa. Viime vuosina vierailijoiden määrä on ollut 100 hengen paikkeilla. Projekti alkoi Hikkaduwasta ja sitä on pidetty vuotuisten matkojen tukikohtana. Alueelta löytyy eri tasoisia hotellipalveluja ja ruokaravintoloita on runsaasti. Hintataso on korkean Euron kurssin ansiosta edullinen. Hyvä illallinen kahdelle henkilölle maksaa noin 10 Euroa.

Kummilapsiprojektin koordinaattorit yrittävät koota tietoa Sri Lankan matkasta kiinnostuneista ja sovittaa matkalaisten matka-aikaa ja lastenjuhlien ajankohtaa mahdollisimman hyvin yhteensopiviksi. He avustavat tarvittaessa myöskin lentojen tilaamisessa, lentokenttäkuljetusten järjestämisessä Colombon lentokentältä Hikkaduwaan ja hotellin varaamisessa Hikkaduwasta.

Tarkempia tietoja saa alla olevilta yhteyshenkilöiltä.

Eero Arvo
eero.arvo@lions.fi tai puhelimella 0405510844

Ossi Vuorinen
ossi.vuorinen@lions.fi tai puhelimella 0400559627

Matkatoimisto MYJET
lalli@myjet.fi (merkki, kummilapsiprojekti)

anousu
auringon nousu Tangallassa