SKEBA - Nuorten bändiskaba - Säännöt Tulosta
Viimeksi päivitetty 28.10.2011 12:28

Suomen Lions-liitto r.y:n valtakunnallinen nuorisobändikilpailuSKEBA12_nettiin

SKEBA NUORTEN BÄNDISKABA

SÄÄNNÖT

1. Kilpailu ja kilpailun kuvaus

Suomen Lions-liiton valtakunnallisen nuorisobändikilpailun nimi on

SKEBA – NUORTEN BÄNDISKABA 2012.

Nimen perään lisätään kulloinenkin kilpailun järjestämisvuosi.

Kilpailun vastaava järjestäjä on Suomen Lions-liitto r.y.

Kilpailu on avoin kaikille kokoonpanoille. Kilpailuun voivat osallistua kaikki nuorisobändit, joiden kaikkien jäsenten keski-ikä on kilpailuvuonna korkeintaan 18 vuotta ja joiden vanhimmat jäsenet täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta. Hyvän soittotaidon lisäksi arviointikriteereinä on hyvä meininki ja kokonaisuus. Lisäbonuksia saa monipuolisuudesta, esimerkiksi kokoonpanossa olevista puhaltimista. Musiikkityyli ja bändin kokoonpano ovat vapaavalintaisia.

Karsintakilpailut järjestetään piiritasolla. Piirien kilpailujen parhaat kutsutaan tarvittaessa semifinaaliin. Loppukilpailuun valitaan kuusi nuorisobändiä.

2. Tavoite

Kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin lahjakkaita, nuoria soittajia ja edistää nuorten harrastusta musiikin parissa.

3. Tuomaristo

Kukin karsintakilpailun järjestävä piiri valitsee oman kilpailunsa tuomariston puheenjohtajan sekä muun tuomariston, yhteensä kuusi tuomaria. Suomen Lions-liitto valitsee semifinaalin ja loppukilpailun tuomariston puheenjohtajan ja muun tuomariston, yhteensä kuusi tuomaria. Tuomaristot koostuvat musiikin ammattilaisista ja harrastajista, lioneista ja leoista sekä nuorista, jotka edustavat musiikkialan eri osa-alueita.

4. Esikarsinta ja kilpailuun ilmoittautuminen

Kilpailun esikarsinta suoritetaan karsintakilpailut järjestävillä paikkakunnilla äänitteiden perusteella. Hyväksyttävät formaatit ovat CD-tallenne tai sähköpostin liitetiedosto. Äänitteellä tulee olla kolme noin 3 min kestoista, erityylistä ja -rytmistä kappaletta ja ne pitää bändien lähettää 15.1.2012 mennessä Suomen Lions-liiton toimistoon osoitteella: Suomen Lions-liitto ry., Kirkonkyläntie 10, 00700 Helsinki. Tallenteen mukana on lähetettävä ilmoittautumislomake bändin johtajan allekirjoittamana ja bändin kokoonpano sekä valokuva. Ilmoittautumislomake on saatavissa osoitteesta www.lions.fi

Äänitteitä ja kuvia ei palauteta ja niitä käytetään vain kilpailun edellyttämään tarkoitukseen.

5. Karsintakilpailut

Karsintakilpailut järjestävissä piireissä suoritetaan esikarsinta äänitteiden perusteella ja kunkin piirin alueelliseen karsintakilpailuun kutsutaan kuusi parasta bändiä. Piirien alueelliset karsintakilpailut toteutetaan viimeistään maaliskuun aikana ja ne voivat olla avoimia/maksullisia yleisötilaisuuksia. Piirien karsintakilpailujen voittajabändi ilmoitetaan Suomen Lions-liitolle 31.3. mennessä. Samalla liittoon palautetaan voittajabändien alkuperäiset CD-tallenteet.

6. Semifinaali

Suomen Lions-liitto toteuttaa tarvittaessa 12.5.2012 piirien alueellisten karsintakilpailujen parhaille bändeille semifinaalin, jossa valitaan loppukilpailuun kuusi nuorisobändiä. Jos karsintakilpailuja on korkeintaan kuusi, voidaan karsintakilpailujen voittajat valita suoraan finaaliin.

7. Loppukilpailu

Loppukilpailu toteutetaan Suomen Lions-liitto ry:n vuosikokouksen yhteydessä Jyväskylässä 8.6.2012. Kukin kuudesta loppukilpailuun valitusta bändistä soittaa noin 15 minuuttia.

8. Kilpailujen järjestelyt

Järjestäjät hankkivat kilpailupaikalle PA -laitteet, mikserin, rumpusetin sekä basso- ja kitaravahvistimen sekä huolehtivat miksauksesta ja äänentoistosta. Esiintyjät tuovat henkilökohtaiset instrumentit ja tarvittavat lisävahvistimet.

9. Kilpailukustannusten korvaaminen

Bändin kotipaikkakunnan Lions-piiri tai Lions-klubit voivat osallistua karsintakilpailuun osallistumisesta aiheutuviin matkakustannuksiin.

Lions-piiri osallistuu piirin voittajabändin semifinaaliin osallistumisesta aiheutuviin matkakustannuksiin.

Suomen Lions-liitto osallistuu bändien loppukilpailuun osallistumisesta aiheutuviin matkakustannuksiin.

10. Kokoonpanot

Kilpailuun osallistuvien bändien kokoonpanot eivät saa olennaisesti muuttua kilpailuprosessin aikana. Pakollisista miehistön vaihdoksista tai esiintymistä estävistä tapauksista on ilmoitettava heti, kun asia on tiedossa. Tuomariston puheenjohtaja päättää henkilövaihdosten hyväksymisestä. Samat soittajat eivät saa esiintyä eri kilpailevissa kokoonpanoissa.

11. Palkinnot

Piirit vastaavat karsintakilpailujen voittajien palkitsemisesta. Lisäksi piirit järjestävät alueellisten karsintakilpailujen voittajille maksullisen esiintymistilaisuuden esimerkiksi Lionien tilaisuudessa kilpailuvuoden kevään tai kesän aikana.

Semifinaali järjestetään tarvittaessa kuuden parhaan bändin valitsemiseksi. Kuusi parasta bändiä pääsee loppukilpailuun.

Loppukilpailussa

1. palkinto – levytysmahdollisuus tai 1 500 € sekä kiertopalkinto

2. palkinto – 1 000 €

3. palkinto – 500 €

Loppukilpailussa valitaan myös yleisön suosikkibändi yleisöäänestyksellä. Bändeille annetaan lisäksi kunniakirjat.

12. Muuta

Kilpailun järjestäjä vastaa mahdollisista Teostolle maksettavista korvauksista.

Kilpailuun osallistuvat bändit sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä ja hyväksyvät niiden ehdot kokonaisuudessaan. Kilpailujen järjestäjä pidättää itsellään oikeuden tulkita sääntöjä niissä tapauksissa, joissa on mahdollista riitaa.

13. Lisätietoja

Tarkemmat tiedot kilpailusta löytyvät osoitteesta www.lions.fi - Toiminta - Nuorisobändikilpailu. Lisätietoja antavat Suomen Lions-liitosta Martti Metsäketo p. 0400 851 965 martti.metsaketo@lions.fi tai Tapani Rahko p. 050 598 4676 trahko@kolumbus.fi

Korjattu 27.5.2011/TRa

Sivun alkuun