Lionspiirin tiedotustoimikunnan (PR) puheenjohtaja (DC) eli piiritiedottaja Tulosta
Viimeksi päivitetty 18.11.2009 11:02

Hän on kokenut lion, jonka tuleva piirikuvernööri kutsuu tiedotustoimikunnan puheenjohtajaksi. Usein tiedotustoimikunnan puheenjohtaja on siviilityössään tekemisissä tiedotustoiminnan kanssa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Hänellä on kiinnostusta työskentelemään viestinnän parissa sen eri muodoissaan.

Hän on toiminut vähintään klubin presidenttinä (suositus).

Tehtävät:

  • Tiedotustoimikunnan puheenjohtaja nimeä avukseen toimikunnan (3 - 5 jäsentä).
  • Osallistuu piirihallituksen kokouksiin (neljä vuodessa) ja raportoi työstään piirihallitukselle.
  • Osallistuu Suomen Lions-liitto r.y:n järjestämiin tilaisuuksiin ja toimii yhteistyössä liiton tiedotustoimikunnan ja MD-PRC:n kanssa.
  • Vastaa piirinsä ulkoisesta ja sisäisestä tiedotuksesta piirikuvernöörin alaisuudessa.
  • Ulkoiseen tiedotukseen kuuluu piiriä koskevien tapahtumien tai asioiden tiedottaminen yleisissä tiedotusvälineissä. Tiedotustilaisuuksien järjestäminen tärkeimmistä asioista. Auttaa piirin virkailijoita ja piirihallituksen jäseniä tiedottamiseen liittyvissä asioissa.
  • Sisäiseen tiedotukseen kuuluu piirilehden toimittaminen (1 - 3 kertaa vuodessa) ja avustaa pyydettäessä kirjoituksillaan klubilehtiä. Laatii piirikohtaiset uutiset Leijona-lehteen (tai delegointi). Auttaa klubien tiedotussihteereitä työssään ja vastaa heidän kouluttamisestaan tarpeen mukaan. Piirin tiedotusjohtaja valvoo myös, että jokaisessa klubissa on tiedotussihteeri (tiedottaja). Tiedotustoimikunta arkistoi piirilehdet.

Esimerkkejä piiritiedottajan tärkeimmistä tapahtumista:

  • Lions-liiton vuosikokous piirin alueella (ID- ym. vierailut), piirijuhla tai -kokous, valtakunnallinen tai piirin aktiviteetti (esim. Punainen sulka), piirikohtaisten tapausten ja SM- tai piirikilpailujen uutisointi tiedotusvälineisiin ja järjestön omiin julkaisuihin.

Piirikuvernööri tai piirihallitus voi velvoittaa piirin tiedotustoimikunnan määräämiensä tehtävien hoitamiseen.