|
Viimeksi päivitetty 04.11.2009 10:40 |
|
Nuorisovaihto on 17 (16) - 21 -vuotiaiden nuorten, pääsääntöisesti kesäaikana tapahtuvaa muutaman (3 … 6) viikon mittaista tutustumista muihin maihin ja niiden kulttuuriin perheoleskelun ja kansainvälisten leirien muodossa. Se on kaksisuuntaista, Suomesta lähtee ja Suomeen tulee nuoria. Se on erinomainen mahdollisuus nuorille ja isännöiville perheille päästä kansainväliseen kosketukseen ja saada usein elinikäisiä ystäviä muista maista. Monelle nuorelle se on myös ensimmäinen pitempiaikainen oleskelu vieraassa ympäristössä yksin ilman vanhempien mukanaoloa tarjoten siten merkittävän mahdollisuuden nuoren itsenäistymisessä.
Nuorisovaihto on aina lionsklubin aktiviteetti. Klubissa nuorisovaihtoa hoitaa tähän tehtävään valittu nuorisovaihtaja. Mikäli nuorisovaihtajaa ei ole nimetty tai hän on estynyt, tehtävää hoitaa presidentti. Tehdessään päätöksen osallistua nuorisovaihtotoimintaan klubi samalla sitoutuu vastavuoroisuuteen. Järjestämällä Suomeen saapuvalle nuorelle isäntäperheen klubi voi lähettää ulkomaille nuoren, jonka se on paikkakunnaltaan valinnut hakemusten perusteella.
Nuorisovaihdon yksi osa on Suomessa järjestettävät kansainväliset nuorisoleirit. Järjestämisvastuu kiertää pääsääntöisesti kolmivuotisjaksoissa eri piireissä. Piirin klubit tukevat yhteisvastuullisesti leirin taloutta.
Nuorisovaihtoa koordinoivat sekä Suomessa että kansainvälisesti moninkertaispiirin nuorisovaihtojohtaja (MD-YCEC) yhdessä piirien nuorisovaihtojohtajien (YCEC) kanssa. He myös opastavat klubien nuorisovaihtajia. Piireissä voi YCEC:n apuna olla nimetty nuorisovaihtotoimikunta. Nuorisovaihdon tiedotuksessa ja työskentelyssä on siirrytty käyttämään sähköisiä keinoja, internetiä ja sähköpostia.
Nuorisovaihdon sivuille >>>
|