|
Sisällysluettelo:
Lippukulttuurista
Kun meillä Suomessa puhutaan tai kirjoitetaan lippukulttuurista, rajoitutaan sillä käsittämään useimmiten ainoastaan valtakunnanlippua, sen käyttöä tai lippuseremonioita yleensä. Onhan tietenkin oikein, että valtakunnanlippua ja sen käyttöä vaalitaan ja valvotaan, mutta lippukulttuuri kokonaisuudessaan on melkoisesti laajempi käsite. Todellinen lippukulttuuri käsittää kaikki liput, standaarit, viirit, pienoisliput ym. edustivatpa ne osakuntia, kouluja, järjestöjä, liikelaitoksia tms. yhteisöjä. Lippukulttuuri ei merkitse yksinomaan liputustapojen ja lippumenojen vaalimista, vaan sen piiriin sisältyy myös itse lipun heraldinen ja taiteellinen asu ts. lipun suunnittelu.
Maassamme on noin 80.000 yhdistystä ja useimmilla niistä on jo lippu tai ainakin tarkoitus joskus sellainen hankkia. Lippuhan on edustamansa yhteisön aatteiden ja pyrkimysten vertauskuva, tunnusmerkki, jonka alla ponnistellaan ja taistellaan. Järjestölipulla on - tai ainakin voisi olla - melkoinen merkitys lippukulttuurin alalla, jos oletetaan, että järjestöliput ovat asultaan moitteettomia.
Täyttävätkö suomalaiset järjestöliput em. moitteettomalle lippusommittelulle asetettavat vaatimukset? Valitettavasti on sanottava, että meikäläisten järjestötunnusten heraldinen ja taiteellinen asu on harvoissa tapauksissa moitteeton. Paitsi puhtaasti heraldisia virheitä on niissä runsaasti myös sommittelullisia heikkouksia.
Suurin osa suomalaisista järjestölipuista on suunniteltu "tee se itse" -menetelmällä, jolloin sisällön tunnepitoisesti k e r t o v a luonne on ollut tärkeämpänä kuin lipun heraldis-taiteellinen u l k o a s u. Näin syntynyt lippu on useimmiten kirjava ja monimutkainen kuvakertomus, josta kuitenkaan matkan päästä kukaan ei pysty erottamaan, mitä se esittää. On täysin luonnollista, ettei maallikkovoimin voida parempiin tuloksiin päästäkään, kun taiteilijoistakin vain muutamat harvat ovat perehtyneet heraldiseen muotoiluun. Omin voimin suunniteltuun lippuun voidaan myös olla omassa suppeassa piirissä tyytyväisiä, mutta jos ja kun se joutuu asiantuntevan silmiin, se tuskin niitä ilahduttaa.
Tämän kirjoittajalla on ollut tilaisuus todeta Keski-Euroopan maissa useitakin kertoja, kuinka korkealla tasolla siellä lippujen muotoilu on. Miellyttävää nähtävää asiantuntijalle ovat ne kauniit, värikkäät ja puhdasta heraldista sommittelua edustavat liput, joita esim. sikäläiset nuorisojärjestöt kantavat kulkueissaan. Sen sijaan Skandinavian maissa tilanne on muuten samantapainen kuin meillä lukuun ottamatta Ruotsia, jossa lippukulttuuri on melko korkeatasoinen.
Lions-klubien lippujen, pöytästandaarien yms. tunnusten suunnittelua vaikeuttaa lionsjärjestön kansainvälisen tunnuksen heraldisesti sekä graafisesti heikko asu.
Merkkihän on syntynyt Yhdysvalloissa - kuten Lions-aatekin - ja tässä lännen suuressa, muuten niin edistyneessä valtiossa, ei heraldinen muotoilu ole läheskään samalla korkealla tasolla kuin vanhassa Euroopassa. Tunnus on kuitenkin jo levinnyt niin laajalle koko maailmaan ja tullut niin tunnetuksi, ettei sen asun ja muodon parantamiseen enää liene mahdollisuuksia. On vain tyydyttävä siihen, että pyritään sommittelemaan klubien omat tunnukset, kuten esim. pöytästandaarit, kokonaisuudessaan mahdollisimman hyvien heraldisten periaatteiden mukaisesti.
Kunkin klubin pitäisi pyrkiä siihen, että sitä edustava lippu tai pöytästandaari sommiteltaisiin aiheeltaan mahdollisimman persoonalliseksi. Aihetta valittaessa voidaan lähtökohdaksi ottaa esim. nimeen liittyvä historiallinen aihe, kuten on tehty LC Hämeenlinna/Jaarlin standaarissa, jossa on linnan perustajan, Birger Jaarlin sinetin vaakunakilpi. Aiheen voi saada myös paikkakunnan nimestä, kuten esim. LC Helsinki/Käpylän standaarin kolme käpyä vihreällä pohjalla osoittaa.
Ellei muuta yksilöllisempää aihetta löydy, voidaan kunnanvaakuna sijoittaa klubin standaariin tai lippuun osoittamaan kotipaikkaa. Vaakuna on tietenkin sijoitettava heraldisesti arvokkaalle paikalle ja sen on oltava myös oikeissa väreissään. Standaarin voi jakaa kahteen kenttään, jolloin toiseen tulee kunnan ja toiseen lionstunnus. Luonnollista on, että ellei muita aiheita ole, on lionstunnus lipun tai standaarin päätunnuksena. Vaikka heraldisesti moitteettomassa lipussa ei saisikaan olla tekstiä, on tekstillä kuitenkin oikeutuksensa tällaisissa klubistandaareissa. Tunnusten ja lippujen suunnittelu edellyttää mitä suurimmassa määrin heraldista asiantuntemusta.
Tunnusten ja lippujen suunnittelussa tulee järjestöillä olla eräänlainen kokonaisohjelma, jonka puitteissa tunnukset suunnitellaan, jotta järjestön periaatteet tulisivat mahdollisimman tehokkaasti rummutettua myös ulospäin. Tunnuksellahan on myös mitä merkittävin tehtävä julistaa omalla tavallaan järjestön propagandistista sanomaa. Suunnitelmallisella tunnusten suunnittelulla voidaan säästää myös kustannuksia.Olof Eriksson, Leijona-lehti nro 8/1964
***********************
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on helpottaa lipun suunnitteluun ja toteutukseen liittyviä vaikeuksia niitä satoja klubeja ajatellen, joilla ei vielä ole omaa lippua.
Lipun eri osien nimitykset
Historiikkia
Lipun syntyhistoria ulottuu kauas menneisyyteen, jos pidämme alkukantaisten heimojen keihäittensä kärjissä kantamia sotamerkkejä lippujen esivaiheina. Näiden tarkoituksena oli herättää pelkoa vihollisissa ja niitä suojelevissa hengissä. Muinaisilla sivistyskansoilla oli jo tarkasti määritellyt taistelumerkkien käytännöt ja järjestelmät. Nykykielen sanonnan mukaisesti näitä käytettiin johtamis- ja viestintävälineinä. Kehittynein merkkien järjestelmä oli roomalaisilla. Jokaisella yksilöllä, legionalla, kohortilla ja manimelillä ym. oli signum (merkki). Käytettiin poikkitankoon kiinnitettyjä riippuvia kankaisia ratsujoukkojen standaareja ja pystytankoon kiinnitettyjä lippuja (vexillum), joista lipputiede vexillogia on saanut nimensä. Kuitenkin voimakkaimman sysäyksen lippujen käytölle ja ennen kaikkea järjestelmällisen heraldiikan syntymiselle antoivat ristiretket. Suomalaiset sota- ja joukko-osastoliput alkoivat kehittyä jo keskiajalla. Oman erikoisryhmänsä näitten rinnalle muodostivat Suomen kaupunkien liput. Vanhin näistä lienee Pietarsaaren lippu, joka on peräisin 1600-luvulta.
Kaikkien muiden yhteisöjen liput, paitsi valtioiden ja viranomaisten, voidaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, luonnehtia järjestölipuiksi. Järjestöliput jatkavat menneitten vuosisatojen veljeskuntien, ammattikuntien ja kiltojen perinteitä. Mutta vasta sen jälkeen, kun yhdistymisvapaus on viime vuosikymmenien aikana otettu useampien maitten perustuslakeihin, on järjestötoiminnan yleistyessä myös niiden lippujen käyttö saanut suuremman merkityksen. Tavallisimmin järjestöjen käyttämät liput ovat tankoon naulattuja kantolippuja ja pieniä pöytälippuja (standaareja).
Suunnittelusta
Yksilöllisen ja selkeän lipun suunnittelu edellyttää, paitsi heraldiikan tuntemusta, myös mielikuvitusta sekä kehittynyttä värisilmää ja sommittelukykyä. Sommitelman pitäisi olla yksinkertainen ja keskitetty sekä kuvioiden riittävän kookkaita, jotta ne voitaisiin erottaa myös etäältä. Heraldisesti moitteettomaan lippuun eivät kuulu kirjaimet sen paremmin kuin numerotkaan. Hyvin usein näkee tätä vaatimusta rikottavan.
Aikojen kuluessa on lipun muoto ja koko vaihdellut melkoisesti. Nykyään suositaan neliömäisiä lippuja niiden näkyvyyden ja käsittelyn helppouden takia. Kuitenkin suorakaiteen muotoiset liput ovat edelleen enemmistönä.
Kantolipuille ei ole määrätty mitään vakiomittoja. Mainittakoon, että Suomen lipun mittasuhteet ovat 11:18 ja että puolustuslaitoksen ns. rykmenttilipun kooksi on hyväksytty 120 x 142 cm. Joukkoyksikön lipun koko on 80 x 95 cm ja perusyksikön 45 x 55 cm. Klubilippujen koko on vapaa, kunhan sitä ei tehdä liian suureksi. Jonkinlaisena suosituksena voisi olla neliön muotoisella lipulla koko 80-110 x 80-110 cm ja suorakaiteen muotoisella 80-110 x 95-135 cm. Samasta peruslipusta voidaan johtaa eri muotoisia ja kokoisia lippuja. Nykyään yleisimmät liput ovat salkoliput, kantoliput, pöytäliput ja erilaiset viirit.
Värikkyys on lippujen oleellisin ominaisuus. Useinhan lipussa ei ole varsinaisia kuvioita vaan pelkkiä värikenttiä. Nykyisin lippuvärejä on jo yhdeksän ja ne ovat: keltainen (kulta), valkoinen (hopea), punainen, sininen, vihreä, purppura, oranssi, violetti ja musta. Samoin kuin heraldisilla väreillä yleensä ei myöskään lippuväreillä ole täsmälleen määriteltyä väriarvoa, vaan ne ovat kunkin värin ns. keskisävyjä. Vaaleus- ja tummuusarvot voivat hieman vaihdella. Tärkeintä on, että lippuvärit ovat puhtaita ja kirkkaita, jotta ne erottuisivat selvästi toisistaan etäältäkin katsottuna. Lipun selvyys vaatii kuitenkin, että lippuvärejä rinnastetaan optisesti oikein, toisin sanoen, että vaaleat ja tummat värit tulevat keskenään vastakkain, jolloin ne hyvin erottuvat toisistaan. Varottavana esimerkkinä mainittakoon, että tummaa kuviota ei tule sijoittaa tummaan kenttään. Hyvin suosittuja lippuvaatteen värejä meillä ovat ymmärrettävistä syistä sinivalkoiset värit. Näitä on kuitenkin jo niin paljon, että kannattaa harkita maakunnallisten värien käyttöä.
Mikäli lippuvaate jaetaan, tehdään se tavallisimmin vain pääjakosuunnassa, pysty- tai vaakasuoraan. Se on silloin kaksi- tai nelijakoinen. Vinottain kulmasta kulmaan jaettu lippu on kaksi- tai nelilohkoinen. Näin syntyneitä pintoja kutsutaan yhteisellä nimellä kentiksi. Jos klubilla on jo ennestään tunnus (esim. pöytästandaari) ja mikäli se on heraldisesti moitteeton, voidaan lippu suunnitella tällaiseen tunnukseen perustuen. Valitettavasti pienoisliput harvoin täyttävät heraldisia vaatimuksia. Tärkeintä on, että sommitelma on yksinkertainen ja keskitetty sekä riittävän selvä niin värien kuin tunnuksienkin kohdalta. Mikäli tunnuksella on jokin suunta (esim. eläinkuvio), suunnataan se tankoa kohti lipun molemmilla puolilla. Lipulla on vain yksi suunta, kanto- eli tangon suunta. Lipun osien nimitykset ja eri kohtien arvojärjestys selviävät oheisesta kuvasta. Mikäli päätunnuksena käytetään järjestön tunnusta, on se sijoitettava lippuvaatteessa arvokkaimmalle paikalle ja omat tunnukset sen mukaisesti. Tunnuksia ei saisi olla liian monta eikä niitä ole syytä hajasijoittaa. Värejä ei myöskään saisi olla kolmea enempää. Klubin nimi sijoitetaan irralliseen nauhaan, joka kiinnitetään kärkikappaleeseen.
Kannettavat liput tulevat kysymykseen kulkueissa, marsseilla ja sisäliputuksessa. Lippukangas kiinnitetään tankoon tavallisesti naulaamalla, joskus myös narulla. Tanko on tavallisesti kaksiosainen, kummassakin osassa on metallinen jatkohela. Tangon alapäässä on metallinen hela eli kenkäin kulumisen estämiseksi. Tangon yhteispituus on noin 230 - 320 cm lipun koosta riippuen. Tangon vahvuus (poikkileikkaus) on 30 - 40 mm. Tangon puuosaksi sopii kunnollisesti kuivattu koivu tai mänty. Miellyttävän muodon saamiseksi tanko voidaan tehdä suippenevaksi molemmista päistä. Tangon yläpäähän tulee kärkikoriste. Se voi olla pallomainen, sipulin- tai keihäänkärjen muotoinen. Muunkinlaiset kuviot tulevat kysymykseen. Kärkikoristeeseen ei pitäisi sijoittaa niitä tunnuksia, jotka jo ovat lippukankaassa. Tangon kaikki metalliosat tehdään samasta metallista, messingistä sellaisenaan tai kromattuna.
Kantovyö on tarpeellinen lipun kantamisen helpottamiseksi, tavallisimmin se tehdään nahasta.
Lipputeline on tavallisesti tehty metallista riittävän raskaaksi, jotta lipun paino ei kaataisi sitä. Lipputeline voi olla yhtä tai useampaa lippua varten.
Säilytyspussi on useimmiten tehty telttakankaasta vahvistettuna nahalla. Pussin tulee olla tilava, jotta lippu on helppo sijoittaa. Lippukirja tehdään aina lipun valmistuttua. Siihen kirjoitetaan lipun heraldinen selitys: muoto, jako ja värit, materiaali, työtapa ja tunnukset sekä selitys lipputangosta ja varusteista. Lisäksi siihen on syytä liittää kuvia naulaus- ja vihkimistilaisuuksista ja muista huomattavista juhlatilaisuuksista, joissa lippua käytetään. Lipun sanallisella selityksellä on merkityksensä, koska lippu ja sen piirustukset saattavat kadota ja kulua. Lippuselityksen perusteella lipun uudelleen muotoilu on helppoa.
Lippukaappi, johon lippu sijoitetaan, helpottaa lipun säilyvyyttä. Kaapin sijoittamisesta kokoushuoneistoon voi neuvotella omistajan kanssa. Lippukaapin täytyy olla niin suuri, että lipulla on tilaa vapaasti riippua. Lippukaapin alaosaan on varattava tilaa tangon jatkokappaleelle, naulausvasaralle, suruharsolle ym. lisävarusteille. Kantovyö ja suruharso voidaan myös sijoittaa lipun taakse kaapin seinälle.
Toteutuksesta
Lippu voidaan valmistaa joko käsityönä tai painettuna. Käsityönä lippu valmistetaan ns. applikointimenetelmällä, johon saattaa myös liittyä langalla kirjailua. Kankaaksi valitaan erikoisvalmisteista lippusilkkiä, mutta myös muut kankaat ovat täysin tasavertaisia. Lipun neulominen edellyttää ammattitaitoa. Valitettavasti näitä liikkeitä on enää hyvin vähän. Painetut liput ovat yhtä arvokkaita kuin käsityönä tehdyt. Painetun lipun etuna on sen halpuus. Suomessa on noin kymmenkunta painettujen lippujen valmistajaa, jotka myös auttavat lipun suunnittelussa ja myyvät kaikkia lipputarvikkeita.
Lipun naulaamisesta
Kannettava lippu kiinnitetään (kuten aikaisemmin on jo sanottu) tavallisesti naulaamalla tankoon. Kevytmetallisia ja lasikuituisia tankoja käytettäessä kiinnitys tapahtuu nyörillä. Lippukankaaseen on jo valmistettaessa jätettävä naulausvara 15 - 20 cm kangasta, joka kierretään tangon ympärille ja naulataan esim. koristekantaisilla huonekalunauloilla. Vahvikkeena käytetään lippukankaan väristä punottua nyöriä, jonka läpi naulat lyödään. Punos kiertää ensin lipun yläreunassa tangon ympäri, jatkuu pitkin tangon sivua alas kiertäen siellä tangon ja nousee toista sivua ylös, jonne naulaus päättyy. Naulat lyödään tangon vasemmalle puolelle eli lippua kannettaessa kiinnitys jää kantajan puolelle. On myös mahdollista sahata puutanko lipun korkeuden verran halki ja näin syntyneeseen rakoon sijoittaa lippu naulaamalla. Naulaustoimitus on siksi vaikea ja taitoa vaativa, että suositellaan sen antamista ammattimiehen tehtäväksi. Nauloja on oltava riittävän tiheässä, 5 - 6 cm:n välein, jotta lippukangas tulisi lujasti kiinnitettyä tankoon. Naulausta varten järjestetään erityinen naulaustilaisuus, joka pidetään ennen vihkimistä. Naulojen kannat on jätetty sen verran koholle, että naulaukseen osallistujat voivat parilla vasaraniskulla toimittaa symbolisen naulauksen.
Isäntänä lipun naulaamisessa toimii lahjoittaja tai saaja tai molemmat yhdessä. Lipun suunnittelija osallistuu myös tilaisuuteen sekä muut syntyyn vaikuttaneet henkilöt. Tavallisesti lipun lahjoittaja aloittaa naulauksen tangon yläpäästä, jolloin ensin naulataan lipun oikea sivu alas saakka, sen jälkeen vasen sivu. Lippu on jo ennen naulaustilaisuuden alkua asetettu avattuna pöydälle, tangon kärki suunnattuna heraldisesti oikealle eli yleisöstä katsoen vasemmalle. Naulaustilaisuuden ohjelma voi olla seuraavanlainen:
- tervehdyssanat (tavallisesti presidentti)
- fanfaari tai vastaava
- naulauspuhe (sen tavallisesti pitää lahjoittajan edustaja)
- varsinainen naulaus, josta huolehtii siihen valittu henkilö
- naulaajien nimien kirjoittaminen lippukirjaan
- kiitospuhe, jossa kiitetään lipun syntymiseen vaikuttaneita henkilöitä ja vastaavia.
Lipun vihkiminen
Lippu vihitään käyttöön yleensä kirkossa. Tällöin papin vihkimänä saadaan tilaisuus juhlavammaksi. Vihkiminen voidaan järjestää välittömästi naulauksen jälkeen. Suomen lippu ja muut mahdolliset liput, jotka ovat tilaisuudessa mukana, asetetaan paikoilleen jo ennen vihkimistä. Telineissä olevilla lipuilla ei ole lippuvartiota. Suomen lippu sijoitetaan kuoriin seurakunnasta katsoen vasemmalle ja muut liput sen kahta puolta tai taakse. Ohjelma voi olla seuraavanlainen:
- alkusoitto (urkukoraali), lahjoittajien edustajat tuovat laskostetun ja alaosastaan sidotun lipun alttarille, lipulla on lippuvartio
- papin vihkimispuhe, vihkimisen alkaessa lippua kallistetaan siten, että lippukangas ulottuu alttarikaiteen sisäpuolelle avattuna, vihkijä pitää lipusta kiinni. Yleisö kunnioittaa vihkimistä nousemalla ylös
- lippuvartio tervehtii lipulla muita lippuja
- lipun luovutuspuhe ja luovutus
- lipun vastaanottaminen ja vastauspuhe (presidentti vastaanottaa)
- lippu poistuu kirkosta ja asettuu Suomen lipun jälkeen.
Vihkimistilaisuuteen voidaan myös liittää kirkkokonsertti tilaisuuden päätteeksi. Tällöin kaikki liput ovat kuorissa telineissä ja viedään pois vasta tilaisuuden päätyttyä.
Lipun merkitys
Mitä onnistuneempi ja osuvampi tunnus ja lippu on, sitä paremmin se erottuu muista lipuista ja tekee tehokkaammin tunnetuksi klubin tarkoitusperät ja aatteet. Lipun tarkoituksena on ennen kaikkea lujittaa klubin jäsenten yhteenkuuluvuudentunnetta. Juhlapäivinä oma lippu nostattaa ja rohkaisee mieliä. Täten liput ovat aikojen kuluessa muodostuneet inhimillisen elämän korkeimpien ja kalleimpien arvojen näkyväksi vertauskuvaksi. Näin myös voidaan toteuttaa lionismin perusperiaatetta "Luovuta isänmaasi onnellisempana nouseville sukupolville".
***********************
Lippumenot
Suomessa on eri yhteisöjen lippumenoissa paljon erilaisuutta, mikä johtuu lähinnä perinteistä ja vaikutteista, joita on omaksuttu eri tahoilta. Aivan ehdottoman oikeaa tapaa ei siis ole, vaan kysymys on siitä, minkälaiset muodot järjestö katsoo sopivammiksi omaksua.
Yhteistä tulee olla menojen arvokkuus ja perusteltu järjestelmällisyys. Monimutkaisuus ja koreilu haittaavat sujuvuutta, joka kaikissa tilanteissa on saavutettavissa vain harjoittelemalla.
Erityisesti on muistettava, että Suomen lipusta on uusi laki vuodelta 1978, joka sekä rajaa että väljentää Suomen lipun käyttöä kansalaisten, yhteisöjen ja kuntien liputuksessa.
Lipputervehdykset
Suomen lipulla tervehditään
a. Tasavallan presidenttiä
b. Vieraan valtion päämiestä
c. Kansallislaulua
d. Muun maan (valtion) kansallislaulua (hymniä)
e. Vainajaa hautaussaatossa
f. Vainajaa siunattaessa ja hautaan laskettaessa
Järjestölipulla tervehditään
a. Kuten Suomen lipulla
b. Suomen ja vieraan valtion lippua sitä (niitä) nostettaessa, laskettaessa, ohitettaessa, juhlahuoneistoon tuotaessa sekä sitä (niitä) sieltä pois vietäessä
c. Järjestön kunniamarssia ja laulua
d. Juhlallista vakuutusta, valaa yms. lupausta annettaessa
e. Muistomerkkiä paljastettaessa
f. Muistettaessa vainajaa hiljaisella hetkellä
g. Järjestön tai yhteisön seppelettä laskettaessa
h. Tapauksissa, joista järjestö on käskyttänyt tai juhlamenojen ohjaaja erikseen ilmoittanut
Suomalaisen tavan mukaan lippu ei saa koskettaa maata eikä kantotankoa lasketa vaakasuoraan asentoon.
Tervehtiminen eli kunnianosoitus suoritetaan alla olevan kohdan, Järjestölipun käyttö, mukaisesti.
Järjestölipun käyttö
Lippusaattue
- Järjestön lippua käytetään yleensä lippu-vartion kanssa. Jos näistä lipuista muodostetaan lippulinna voi lippu olla niin sovittaessa vain lipunkantajan saattamana.
- Lippuvartion muodostavat lipunkantaja ja vähintään kaksi lipunvartijaa.
- Jos toinen lipunvartijoista on nainen, hän asettuu lipunkantajan oikealle puolelle.
- Lippuvartioon kuuluminen on kunniatehtävä, joten siihen valittujen tulee perehtyä lippumenoihin ja pukeutua yhdenmukaisesti juhlamenojen ohjaajan tai seremonian määrittämällä tavalla.
- Järjestön lippuvartijan airutnauhojen väreinä voivat olla kansalliset, maakunnalliset tai järjestön värit.
- Airutnauhat, 16 - 20 cm leveät, asetetaan niin, että miehillä ne kulkevat oikean ja naisella vasemman olkapään yli. Ne solmitaan vyötärölle löyhälle solmulle. Heraldiikan mukaisesti voimakkaamman (tummemman) värin tulee olla alimpana.
- Univormuun tai kansallispukuun pukeutuneet lipunvartijat eivät käytä airutnauhaa.
- Lippuvartijat noudattavat ASENTO-LEPO-komentoja tai vastaavia suorituksia niin kuin lipunkantaja.
Kansallislipun, maakuntalipun ja järjestölipun yhtäaikainen käyttö
Jos maassamme järjestetään tilaisuuksia, joissa halutaan käyttää eri maiden kansallislippuja, maakuntalippuja ja erilaisia järjestölippuja, on lippujen keskinäisessä järjestyksessä syytä huomioida seuraavaa:
Suomen lippu on maassamme liputettaessa asetettava aina arvokkaimpaan asemaan. Kulkueessa sen paikka on ensimmäisenä. Lippurivistössä Suomen lippu on yleisöstä katsoen vasemmanpuoleisin - paitsi kolmen tai viiden tangon ryhmässä, jolloin arvokkain paikka on keskimmäinen. Suomen lipun jälkeen järjestyksessä seuraavat muut mahdolliset kansallis-liput maiden ranskankielisessä aakkosjärjestyksessä.
Kansallislippujen jälkeen seuraavat maakuntaliput. Jos tilaisuudessa ovat mukana Ahvenanmaan lisäksi esim. Färsaaret ja Grönlanti, asetellaan maakuntaliput kansallislippujen jälkeen ruotsin kielen mukaiseen aakkosjärjestykseen. Järjestöliput voidaan asetella erilliseen tankorivistöön tai samaan rivistöön kansallis- ja maakuntalippujen jälkeen. Järjestölippujen keskinäisessä järjestyksessä keskusorganisaation lippu tulee ennen alaorganisaation lippua. Samantasoisten organisaatioiden järjestyksen määrää järjestöjen ikä.
Lisätietoja: www.suomalaisuudenliitto.fi/liputus.htm
Sivun alkuun
Lipun käyttö
1. Lippuvartio
Lippu esiintyy lippuvartion kanssa 1 + 2. Lipun kantaja kulkee keskellä ja lippuvartiot oikealla ja vasemmalla puolella vieressä. Kun lippu tuodaan kirkkoon, kappeliin tai juhlasaliin, niin se tuodaan jonossa marssien lippu keskellä. Lipun saapuessa kirkkoon tai juhlapaikalle sille suoritetaan kunnianosoitus siten, että yleisö nousee seisomaan ja seuraa katseellaan lippua. Ulkona oltaessa yleisö paljastaa päänsä. Lippua pois vietäessä menetellään samoin kuin tuotaessa. Lippua käytettäessä on aina oltava mukana valtakunnan lippu ja se kulkee ja esiintyy aina ensimmäisenä. Lippua kannetaan pystyssä vartalon keskikohdalla. Lipunkantaja pitää lipun tangosta kiinni molemmin käsin vasen nyrkki olkapäiden korkeudella ja oikea nyrkki vasemman alapuolella kyynärpäät kevyesti vartaloon nojaten. Paikallaan oltaessa lippu asetetaan oikean jalkaterän viereen sen ulkopuolelle siten, että tanko on pystysuorassa.
2. Juhlatilaisuudet
Kohdassa yksi on selostettu, miten liput tuodaan juhlatilaisuuteen. Liput asetetaan etukäteen niille varattuihin telineisiin tai tuodaan sisään vähän ennen juhlan alkamista. Lipputelineet sijoitetaan puhujakorokkeen oikealle puolelle (puhujasta katsottuna). Jos on kaksi lippua, niin Suomen lippu asetetaan äärimmäiseksi oikealle, jos on kolme lippua, niin Suomen lippu asetetaan keskimmäiseen telineeseen. Sankarihaudalla Suomen lippu asettuu patsaan oikealle puolelle (patsaasta yleisöön katsottuna) ja järjestölippu vasemmalle puolelle. Jos lippuja on useita, niin ne ryhmittyvät sopivaan kohtaan hauta-alueelle siten, että Suomen lippu on hallitsevalla paikalla keskellä tai muiden lippujen edessä.
3. Kunnianosoitukset lipuilla
Liikkeessä oleva lippu suorittaa kunnianosoituksen siten, että viisi metriä ennen kunnianosoituskohdetta (ohimarssin vastaanottajaa) lippu kallistetaan hitaasti 45 asteen kulmaan suoraan eteenpäin ja nostetaan kantoasentoon noin 5 sekunnin kuluttua. Lippuvartioon kuuluvat eivät seuraa katseellaan ohimarssin vastaanottajaa, vaan katsovat suoraan eteenpäin.
Suomen lippu suorittaa kunnianosoituksen:
- valtion päämiehelle
- vieraan valtion päämiehelle
- hautaussaatossa olevalle vainajalle
- kansallislaululle
Paikalla oltaessa kunnianosoitus lipulla suoritetaan seuraavasti:
Kun seppeleen lasku aloitetaan, nostetaan lippu ylös kasvojen kohdalle pystyasennossa. Kun seppele on laskettu patsaalle (arkun ääreen) seppeleen laskijat astuvat askeleen taaksepäin ja suorittavat lyhyen kunnianosoituksen kohteelle, niin samanaikaisesti lippu suorittaa (oman järjestönsä seppeleelle) kunnianosoituksen siten, että lipun kantaja astuu vasemmalla jalalla askeleen etuoikeaan ja kallistaa lippunsa hitaasti 45 asteen kulmaan noin 5 sekunnin ajaksi, minkä jälkeen astuu askeleen taaksepäin ja lippu asetetaan jalalle.
HUOM!
Suomen lippu ei siis suorita kunnianosoitusta yhdistysten seppeleille!
Rukouksen aikana lippu asetetaan jalkaterien väliin, oikealla kädellä otetaan lakki päästä ja se asetetaan vasemmalle käsivarrelle. Rukouksen päätyttyä lakki asetetaan päähän ja lippu siirretään jalkaterän oikealle puolelle.
Surutilaisuuksissa järjestölipun tangon yläpäähän aivan nupin juureen kiinnitetään musta surunauha (5 cm leveä), jonka toisen pään pituus on 130 cm ja toisen pään pituus 80 cm. Nauha kiinnitetään tankoon rusettisolmulla. Liput asettuvat kuorissa arkun molemmin puolin siten, että Suomen lippu on oikealla puolella (alttarilta yleisöön päin katsottuna). Jos lippuja on useita, niin ne ryhmitetään sopivaan paikkaan arkun oikealle puolelle siten, että Suomen lippu on keskellä tai hallitsevalla paikalla muiden lippujen edessä. Papin heittäessä hiekkaa arkulle kaikki liput, myös Suomen lippu suorittavat kunnianosoituksen, kuten edellä on selostettu.
Kun liput tuodaan kirkkoon tai kappeliin, niin lipun kantaja pitää lipun liepeestä kiinni ja pitää lipun jonkun verran koottuna tangon ympärille. Siunaustilaisuuden päätyttyä kantajat asettuvat arkun ääreen ja liput poistuvat arkun edellä kirkosta (liput avattuina).
Haudalla liput asettuvat sopivaan paikkaan ja järjestäytyvät kuten edellä on selostettu. Arkkua hautaan laskettaessa kaikki liput suorittavat kunnianosoituksen, kuten edellä on selostettu.
HUOM! Harjoitelkaa ennen esiintymistä lippujen käyttöä. Suorittakaa lippuvartion vaihdot eri tilaisuuksissa noin 30 minuutin väliajoin. Huolehtikaa siitä, että liput ovat aina ehyitä ja puhtaita, kun niitä käytetään.
PDG Guy Rökman (LC Pietarsaari)
Sivun alkuun
|
