Halkokarin muistomerkki
LC KAARLELA
Piiri 107-O, II alue, 1. lohko
1§ Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Lions Club Kaarlela.
Sen kotipaikka on Kokkola. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

2§ Tarkoitus

Klubin tarkoituksena on:
A. Luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja
kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten
kesken.

B. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

C. Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun taloudellisista,
sivistyksellisistä, yhteiskunnallisista ja muista yleisesti kiinnostavista
asioista, ei kuitenkaan väittelyyn uskonnosta ja puoluepolitiikasta.

D. Kannustaa klubin jäseniä epäitsekkääseen toimintaan kansainvälisellä,
yhteiskunnallisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla.

E. Kehittää hyvää kansalaishenkeä ja yhteisymmärrystä kaikkien kansojen
kesken.

F. Toimia yhteistyössä lions -klubien kansainvälisen järjestön Lions Clubs
Internationalin kanssa sen jäsenenä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi järjestää kokouksia, esitelmä- ja
keskustelutilaisuuksia, retkeilyjä sekä juhla- ja muita niihin verrattavia
tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii vastaanottamalla lahjoituksia
ja jälkisäädöksiä, toimeenpanemalla asianomaisella luvalla varojenkeräyksiä,
arpajaisia ja juhlia sekä harjoittamalla sellaista elinkeinoa tai muuta
ansiotoimintaa, joka kytkeytyy välittömästi säännöissä määrätyn tarkoituksen
toteuttamiseen.

3§ Jäsenyyden edellytykset

Klubin jäseneksi voidaan valita käytökseltään ja elämäntavoiltaan
moitteettomaksi tunnettu mieshenkilö, joka ei ole holhouksen alainen.

4§ Jäsenten ryhmittely

Klubin jäsen voi olla joka a) toimiva jäsen b) ulkojäsen c) etuoikeutettu
jäsen tai d) kunniajäsen.

a) Toimivalla jäsenellä on puhe- ja äänioikeus klubin kokouksissa,
velvollisuus olla läsnä klubin kokouksissa sekä osallistua aktiviteetteihin
ja muuhun klubitoimintaan, sekä jäsenmaksuvelvollisuus.

b) Klubin hallitus voi hyväksyä ulkojäseneksi toimivan jäsenen, joka on
muuttanut klubin kotipaikkakunnalta, tai joka on terveytensä taikka muun
hyväksyttävän perusteen takia estynyt osallistumasta säännöllisesti klubin
toimintaan. Ulkojäsenyys voidaan myöntää enintään puoleksi vuodeksi
kerrallaan. Ulkojäsen ei voi toimia klubin virkailijana, mutta hänellä on
puhe- ja äänioikeus. Klubin jäsenmaksun suorittaminen on ulkojäsenen
velvoituksena entiseen tapaan.

c) Etuoikeutetuksi jäseneksi voi päästä henkilö, joka on ollut vähintään 15
vuotta toimivana jäsenenä, mutta joka iän, sairauden tai muun erityisen syyn
johdosta haluaa luopua toimivasta jäsenyydestä. Etuoikeutettu jäsen ei voi
toimia klubin virkailijan tehtävissä, mutta hänellä on kaikki muut klubin
jäsenen oikeudet. Hänelle kuuluu edelleen klubin jäsenmaksun
suorittamisvelvollisuus. Etuoikeutetusta jäsenyydestä on päätettävä
yksimielisessä klubikokouksessa.

d) Klubikokous voi yksimielisellä päätöksellä kutsua kunniajäseneksi
ansioituneen klubin jäsenen tai paikkakunnalla asuvan henkilön, joka ei ole
lions -klubin jäsen ja on suorittanut merkittäviä palveluja klubille tai
lionismin hyväksi yleensä. Kunniajäsen ei suorita klubille jäsenmaksua.
Klubin varoista suoritetaan kunniajäsenen jäsenmaksut.

e) Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

5§ Jäsenen valitseminen

Klubin toimivaksi jäseneksi voi liittymistahtonsa ilmaissut henkilö tulla
vain kutsun perusteella.
Jokainen klubin toimiva jäsen voi tehdä kirjallisesti ehdotuksen uuden
toimivan jäsenen valitsemisesta.
Hallitus esittelee jäsenehdotuksen klubikokoukselle, joka tekee päätöksen
jäseneksi kutsumisesta seuraavassa kokouksessa suljetussa äänestyksessä.
Ehdotus on katsottava rauenneeksi, mikäli hylkääviä ääniä on enemmän kuin
1/10 annetuista äänistä.
Klubin toimivaksi jäseneksi kutsuttu ja liittymistahtonsa ilmaissut henkilö
saa täyden klubijäsenyyden sen jälkeen, kun hänet on virallisesti otettu
vastaan varsinaisessa kokouksessa ja hän on suorittanut liittymis- ja
jäsenmaksunsa.
Henkilön, joka siirtojäsenenä luopuu jonkun toisen lions -klubin
jäsenyydestä, voi klubin hallitus hyväksyä klubin toimivaksi jäseneksi.

6§ Jäsenyydestä eroaminen ja erottaminen

Jäsen voi erota klubista ilmoitettuaan siitä kirjallisesti hallitukselle tai
sen puheen-johtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan klubikokouksen
pöytäkirjaan, mutta hän on velvollinen suorittamaan klubille kuuluvat
erääntyneet maksunsa.
Jäsen voidaan erottaan klubista seuraavilla yhdistyslain mukaisilla
perusteilla:

1) Jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on
yhdistykseen liittymällä sitoutunut.

2) Jos jäsen on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella
huomattavasti vahingoittanut yhdistystä.

3) Jos jäsen ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja
jäsenyyden ehtoja.
Jäsen voidaan erottaa myös, jos hän on ollut poissa klubin kolmesta
peräkkäisestä varsinaisesta kokouksesta ilman hyväksyttyä poissaolon korvaus
menettelyä tai etukäteen ilmoitettua pätevää syytä.

Erottamisehdotuksen on saatava klubikokouksessa ¾ :n kannatus.

7§ Klubin hallitus

Klubin asioita hoitaa, sitä edustaa ja sen toimintaa ohjaa toimintavuodeksi
kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtajana toimiva
presidentti, edellisen toimintavuoden presidentti, varapuheenjohtajina
toimivat I ja II varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja,
tiedotussihteeri, klubimestari, tail twister ja jäsentoimikunnan
puheenjohtaja.

1) Presidentti toimii hallituksen ja vuosikokousta lukuun ottamatta klubin
kokousten puheenjohtajana. Presidentti osallistuu oman lohkonsa
piirikuvernöörin neuvoa-antavan toimikunnan (PNAT) kokouksiin.

2) Varapresidentit toimivat presidentin sijaisena tälle esteen sattuessa.
I varapresidentti valvoo ja ohjaa hallinnollisten toimikuntien toimintaa ja
II varapresidentti aktiviteettitoimikuntien toimintaa.

3) Sihteeri huolehtii hallituksen ja kuukausikokousten pöytäkirjojen
laatimisesta ja päätösten tiedottamisesta. Hänen tehtäviinsä kuuluu jäsen-
ja toimintailmoitusten ja muiden määräaikaisilmoitusten laatiminen ja
lähettäminen, arkiston ja jäsenluettelon hoitaminen sekä huolehtiminen
läsnäolon merkitsemisestä klubin kokouksissa. Sihteeri osallistuu PNAT:n
kokouksiin.

4) Rahastonhoitaja on klubin rahavarojen ja tilien hoitaja. Hän huolehtii
klubille tulevien maksujen vastaanottamisesta samoin kuin klubin maksujen
suorittamisesta. Rahastonhoitaja osallistuu PNAT:n kokouksiin.

5) Tiedotussihteeri huolehtii hallituksen toimeksiannosta ulospäin
suuntautuvasta tiedottamisesta ja toimii sihteerin varamiehenä.

6) Klubimestari hoitaa klubin omaisuutta. Hän huolehtii kokousesineistä ja
-tarvikkeista sekä .järjestelyistä.

7) Tail twisterin tehtävänä on ylläpitää kokouksessa hyvää henkeä ja edistää
viihtyvyyttä.

8) Jäsentoimikunnan puheenjohtajan tehtävänä on valmistella ehdotukset
uusista jäsenistä hallitukselle.
Hallitus edustaa klubia, valmistelee klubikokouksessa esille tulevat asiat,
kutsuu klubikokoukset koolle ja toteuttaa kokousten päätökset. Hallitus on
päätösvaltainen, kun yksi puheenjohtajista ja vähintään kolme sen jäsenistä
on paikalla.
Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten
mennessä tasan tulee päätökseksi se, mitä puheenjohtaja on kannattanut.

 

8§ Klubin nimenkirjoitusoikeus

Klubin nimen on oikeutettu kirjoittamaan presidentti tai jompikumpi
vara-presidenteistä, joku heistä yhdessä sihteerin taikka rahastonhoitajan
kanssa.

9§ Klubivaalit

Klubin hallituksen jäsenten vaalia varten seuraavaksi toimintavuodeksi
nimittää presidentti ehdollepanotoimikunnan, jonka tulee asettaa ehdokkaat
hallituksen jäseniksi siten, että klubikokous voi käsitellä esitystä
maaliskuussa. Tässä ehdollepanokokouksessa voivat klubin jäsenet nimetä myös
muita ehdokkaita. Vaalikokouksessa huhtikuussa valitaan klubin hallituksen
jäsenet sekä kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa
vuosittain toimintavuodeksi, joka alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy
seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä.

10§ Kokoukset

Klubi kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa, ei kuitenkaan kesä-,
heinä- ja elokuussa. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille vähintään viikkoa
ennen kokousta.
Klubin vuosikokous on pidettävä lokakuussa ja siinä käsitellään seuraavat
asiat:

a) Päätetään hallituksen laatiman toimintakertomuksen hyväksymisestä
edelliseltä toimintavuodelta

b) Esitetään tilintarkastajien lausunto.
c) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

d) Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus.

e) Vahvistetaan talousarvio alkanutta toimintavuotta varten.

 

Vaalikokous pidetään huhtikuun klubikokouksen yhteydessä. Kokouksessa
voidaan äänestää vain ehdollepanokokouksessa asetetuista ehdokkaista. Kutsu
vaali- ja vuosikokoukseen sekä mahdollisiin ylimääräisiin kokouksiin on
lähetettävä jäsenille kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta.

 

Klubikokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä ellei
näissä säännöissä ole toisin mainittu. Äänten mennessä tasan tulee
päätökseksi se, mitä puheenjohtaja on kannattanut. Vaalin mennessä tasan
ratkaisee arpa.

11§ Talous- ja toimintavuosi

Klubin toiminta. Ja tilivuosi alkaa 1. päivänä heinäkuuta ja päättyy
seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Tilit tulee päättää ja jättää
tilintarkastajille vähintään neljä viikkoa ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajien on viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta annettava
hallitukselle kirjallinen kertomus toimittamastaan tilin ja hallinnon
tarkastuksesta.

12§ Erityisiä määräyksiä

Sääntöihin voidaan tehdä muutoksia klubikokouksessa, jossa vähintään ¾
annetuista äänistä tulee sitä kannattaa. Muutosehdotuksesta on hallituksen
toimesta ilmoitettava kirjallisesti klubin jäsenille kaksi viikkoa ennen
kokousta.
Klubin purkautuessa on sen varat käytettävä purkautumisesta päättävän
klubi-kokouksen päätöksen mukaan klubin tarkoitusperiä edistävään
tarkoitukseen.

13§

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät

LC KAARLELA
Honkatie 1-3 A4 67200 Kokkola
puh. 0500265147
Lähetä sähköpostia