Mitä on LIONS?

"Maailma tarvitsee enemmän myötätuntoa ja vähemmän itsekkyyttä"

Näillä sanoilla sai vakuutusvirkailija Melvin Jones sosiaalisesti ajattelevia miehiä USAssa perustamaan yhteisen järjestön. Tämä tapahtui vuonna 1917 jolloin Lions Clubs International syntyi. Tarkoituksena oli auttaa vaikeuksiin joutuneita ihmisiä. Lionsista oli tuleva "klubien kuningas". Tänä päivänä Lions on maailman suurin palvelujärjestö ja se muodostuu yksittäisistä klubeista, joita on n. 45.000. Niissä on jäseniä yhteensä 1.35 miljoonaa 206 eri maassa. Kaikki klubit palvelevat ja toimivat samojen periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti.

Suomeen Lions-liike rantautui vuonna 1950, jolloin amerikansuomalaisen Arne Ritarin myötävaikutuksella Lions Club Helsinki-Helsingfors perustettiin. Nykyään jäseniä on  lähes 27.000, mikä tekee Suomesta väestöön suhteutettuna lionstoiminnan suurvallan. Lukumääräisestikin Suomessa on neljänneksi eniten jäseniä Euroopassa.

Lions ei ota kantaa poliittisiin tai uskonnollisiin asioihin. Toisen maailmansodan jälkeen Lions sai YK:lta tehtäväksi auttaa rampautunutta Eurooppaa. Samassa yhteydessä Lions lisäsi sääntöihinsä tavoitteen " luoda ja ylläpitää kansojen välistä yhteisymmärryksen henkeä".

Jäsenyys Lionsissa merkitsee yhteenkuuluvuutta ja hyvää toveruutta tärkeän yhteiskunnallisen tehtävän puitteissa. Toiminnan edellytyksiä luodaan järjestämällä paikallisia ja valtakunnallisia keräysaktiviteetteja.

Lionsit auttavat:

Kaiken hallinnollisen työn lionsjäsenet aina rahoittavat tai tekevät itse.Tästä johtuen lionstoiminta on erityisen joustavaa ja tehokasta palvelutyötä ilman turhaa byrokratiaa.

L  luovuta
I   isänmaa
O onnellisempana
N nousevalle
S  sukupolvelle

Järjestömme tunnuslause on
PALVELEMME  - WE SERVE

LIONS CLUB ASKOLA
askola@lions.fi

Takaisin!