|
ETUSIVULLE Sivustoa päivitetty 06.11.2010
|
Satakunnassa toimiva Lions Club Kauvatsa on yksi neljästä Kokemäen kaupungin alueella vaikuttavasta Lions Clubista. Se on perustettu vuonna 1960. Klubi kokoaa riveihinsä veljiä, jotka asuvat entisen Kauvatsan kunnan alueella, tai joilla on sinne yhteyksiä. Tällä hetkellä klubissa on 24 veljeä. LC Kauvatsan toiminta on vireää. Jo lähes puolen vuosisadan ajan klubi on osallistunut toimeliaasti paikkakunnan kehittämiseen. Se on kerännyt varoja erilaisilla tempauksilla ja käyttänyt niitä paikkakunnan hyväksi. Yksi pitkäaikaisimmista aktiviteeteistä on keväinen paperinkeräys, jolla LC Kauvatsa on helpottanut kauvatsalaisten kevätsiivousta ja kerännyt samalla varoja hyväntekeväisyyteen. Jo pitkään paperinkeräystempauksen aikoihin klubi on järjestänyt Kauvatsan seuratalolla myös kierrätyspäivän. Heinäkuun viimeisenä lauantaina vietettävän Kauvatsa-päivän järjestelyihin klubi on perinteisesti osallistunut myymällä toritapahtumassa veljien soppatykissä valmistamaa hernekeittoa. Kesän perinteisiin klubilla kuuluu pyöräilykypärien luovuttaminen uusille kauvatsalaisille koululaisille. Vuosikymmenten varrella LC
Kauvatsa on tehnyt merkittävää
kotiseututyötä julkaisemalla kolme
perinnekirjaa. Vuonna 2006 Lions Club
Kauvatsa otti kustannettavakseen Kauvatsan kotiseutulehti
Silkkiuikun. Vuodesta 1998 kesäisin ja joulun alla
ilmestynyt kotiseutulehti tallettaa Kauvatsan
menneisyyttä ja nykyaikaa lukijoittensa LC Kauvatsa panostaa paljon paikkakunnan nuorisoon. Liikunta- ja kulttuuriharrastusten tukeminen on säännöllistä, samoin kansainvälisyyskasvatus, jota on tehty lähettämällä kauvatsalaisia nuoria nuorisovaihtoon ulkomaille ja vastaanottamalla nuoria täkäläisiin perheisiin. LC Kauvatsa on joka vuosi järjestämässä itsenäisyyspäivän soihtukulkuetta, joka matkaa seuratalolta Kauvatsan sankarihaudoille.
|