Kuvia matkan varrelta
Lions Club Karvia & lapset ja nuoret
Lions Club Karvia järjestää vuosittain alle kouluikäisille suunnatun pulkkapäivän, jossa yhtenä vetonaulana ovat moottorikelkka-ajelut.
Lions Club Karvia jakaa keväisin karvialaisille korkeakouluopiskelijoille stipendejä. Lisäksi klubi muistaa aktiivisia 4H-nuoria.
Lions Club Karvia & ikäihmiset
Klubi järjestää perinteisen pikkujoulun Iltaruskon palvelukeskuksessa joulun alla.
Kantin koululaiset esiintymässä Iltaruskon pikkujoulussa.
Lions Club Karvia & julkinen toiminta

Metsäkirkko on perinteisesti Kanttin laavulla järjestettävä Willin viikon päätöstapahtuma. Puhujana Hannu Syrjälahti.

Lions Club Karvia on lahjoittanut Kylä-Karviantien varteen penkkejä, joilla voi lepuuttaa jalkojaan ja vaikkapa pysähtyä juttelemaan kylällä kävellessä.
Lions Club Karvia & yhdessä tekeminen
Karvialaiset näkevät klubilaisten kädenjäljen teillä liikkuessaan.
Normaali, lämmintunnelmainen klubikokous Hellun Herkun kabinetissa.

Lions Club Karvia & palkitseminen
Klubilaiset kävivät 4.4. Tampereen teatterissa katsomassa näytelmän Alivuokralainen. Retkellä palkittiin ansioituneita klubilaisia.
Karvialaiset kävivät Ulvilassa Lions Clubien M-piirin 40-vuotisjuhlassa tyhjentämässä palkintopöydän. Etualalla piirikuvernööri Martti Lehtelä, kokouksessa valittu tuleva piirikuvernööri Pentti Hämäläinen Kankaanpäästä.
20.11.2008 Lion Matti Pihlajaviita lyötiin Lions-ritariksi PNATin kokouksessa Jokipirtillä.
Seppo Ruokola päätti presidentti kautensa ja aloittava presidentti Esa Pukkila ojensi 5-kymppiselle klubin viirin Lanttalaureen kodalla.
Lions Club Karvia & toiset kubit
Vierailukuution ryöstö Raumalta 18.3.2008.
Karvialaiset kävivät ryöstämässä vierailukuution Punkalaitumelta 17.12.2008.
Köyliöläiset ryöstivät vierailukuution 9.2.2009.

Lions Club Karvia & edustus
Piirihallituksen tutustumistilaisuus Karviassa 12.8.2007.
LC Karvian edustajia Hämeenlinnan vuosikokouksessa kesällä 2010.

|