|
Lions Club toimintaamme
Klubimme toiminta käynnistyy perinteisesti HÖRHIÄISVIIKONLOPULLA, joka on osa
Kankaanpään Taideviikkoa
elo-syyskuun vaihteessa. Kaksi Leijonaklubia hoitaa torialueen myyntipaikat ja huolehtivat Hörhiäisteltan perjantai- ja lauantai-iltaisin.
Teltan tuotto käytetään luonnollisesti
kokonaan lahjoituksiin. Teemme tämän aktiviteetin yhteistyössä LC Kankaanpään kanssa.
KANKAANPÄÄN
KOTISEUTUKALENTERI valmistuu vuosittain ja kalenteri on jakelussa joulukuussa.
Kauden aikana teemme teatterimatkoja,
liikuntaretkiä ja mukavia talkootapahtumia.
Klubimme on toteuttanut myös
KANKAANPÄÄN
ISÄNNÄNVIIRIN, joita on myynnissä OP Kiinteistökeskuksessa ja
Kankaanpään Laki ja kiinteistössä. Erittäin sopiva lahjaidea paikallisesti
tai Kankaanpäästä muualle muuttaneelle.
Kummiklubimme on aktiivinen LC-Karvia, jonka
kanssa syksyisin pistämme hien pintaan milloin pesäpallon, lentopallon
milloin saappaanheiton merkeissä
ja saunomiset
järjestetään aina päälle.
Ystävyysklubimme on
LC - Köyliö
|