• Klubimme

• Aktiviteetit

• Tapahtumat

• Kokoukset

• Jäsenet

• Hallitus

• Historia

• Linkit

LIONS CLUB HARJAVALTA/HUOVI HISTORIIKKI
Erkki Maula
13.11.1999/6.5.2000

HISTORIAA

Melvin Jones ei tainnut arvata minkälaisen kansainvälisesti merkittävän liikkeen hän aikaansai onnistuttuaan usean yrityksen jälkeen keräämään hajanaisia Yhdysvaltalaisia avustusjärjestöjä yhteiseen palaveriin Chicagoon kesäkuun 7. päivänä 1917. Se on vaikuttanut kaikkiin meihinkin. Tuolloin 25 klubia ja 800 jäsentä liittyivät järjestöksi joka otti nimekseen Lions Clubs International. Nyt järjestö toimii 185 maassa 44 122 klubin ja 1 422 000 jäsenen voimin (tieto keväältä 1999).

Suomen lionsjärjestön kummina toimi Arne Ritari, joka toi toiminnan Suomeen 50 vuotta sitten eli 1950. Olemme 29 lionsmaa ja viime vuonna klubeja oli 915 ja niissä 28 587 jäsentä (tieto keväältä 1999).

HARJAVALTA (144) 11.4.1960 Charter Night 17.4.1960

­ toimintaan nopeasti, klubi kasvoi yli 30 veljen suuruiseksi ja paikkakunnalta tuntui löytyvän merkittävästi lions­järjestöön sopivaa ainesta
­ Timo Juti, lohkon puheenjohtaja 1969­70 ja muutenkin yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan tunnettu osallistuja, teki aloitteen uuden klubin perustamisesta Harjavaltaan
­ Jorma Kangas mukana keskustelutilaisuudessa Jutin salissa toisena kummina
­ Ilmeisesti nykyisistä veljistämme oli silloin paikalla ainakin Jaakko Suontausta ja Kalevi Rintamaa, ja asiassa päädyttiin myönteiseen ratkaisuun. 

HARJAVALTA/HUOVI
(492) 7.10.1969 Charter Night 19.2.1970 Liike­baarissa
Perustamisasiakirjan allekirjoitti silloin nykyisistä veljistä: Pauli Heinonen, Erik Niinivirta, Kalevi Rintamaa, Matti Seilo ja Jaakko Suontausta silloisen piirikuvernööri Heikki Kosken läsnäollessa.

Vahvin ehdokas uuden klubin nimeksi oli LC Harjavalta/Toe. Toe liittyy vanhaan harjavaltalaiseen kalastuskulttuurisanastoon ja on käsitteenä tuttu kaikille perusharjavaltalaisille, vaikka jokiuoman patoamisen myötä tokeet Kokemäenjoen koskista jo 60 vuotta sitten hävisivätkin.
Lions­järjestö on kuitenkin vahvasti kansainvälinen, ylikansallinen nykysanaston mukaan, järjestö, jonka käyttökielenä on pääasiallisesti englanti. Toe/Tuu tarkoittaa englanniksi varvasta, eikä se ilmeistä hilpeyttä herättävänä sopinut arvokkaan järjestön käyttönimeksi. Näin historiallisesta tausta­aineistosta kaivettiin esiin toinen tunnettu paikallishistoriaan liittyvä käsite: Huovi. Lähinnä ratsusotilasta tarkoittava sana, jolla on yhtymäkohtana mm Hiittenharjun Huovintie, ikivanha valtaväylä muinaisesta Ulvilasta silloiseen hallinnolliseen keskukseemme Turkuun.

Klubin alkuvuosien toiminta on hankala tarkasti selvittää, sillä klubin kaikki viralliset paperit on arkistoitu niin taitavasti viideltä ensimmäiseltä vuodelta, ettei niitä ole sen koomin löytynyt.
Liikumme alkuvuosilta siis ns perimätiedon varassa, jonka olen tallentanut pääosin 1989 klubin täyttäessä 20 vuotta.

Alkuvuodet
Jäsenistö

Nuori klubi oli innokas, uusia jäseniä kutsuttiin ja klubi kasvoi huolimatta jatkuvasta vuodosta ulospäin. Jäsenmäärä nousi ensimmäisenä keväänä 24, jossa pysyttiinkin vuosia. Verenvaihto ensimmäisinä toimintavuosina oli häiritsevän nopeaa. Kaikki eivät tunteneet toimintaa omakseen ja poistuivat joukosta, mutta suurin poistuma tapahtui kuitenkin poismuuttojen seurauksena ­ tehtaat kierrättivät toimihenkilöitään, kauppalan virkamiehet etsivät vihreämpää oksaa, sairaaloiden ja pankkien henkilöstö vaihtoi paikkakuntaa. Näin menetimme monta hyvää ja tehokasta jäsentä, ja viidessä vuodessa perustajajäsenten määrä laski alle puoleen eli kymmeneen.
Ensimmäinen kokoontumispaikka oli Osula eli Katriinabaari (nimestä muistelijat eivät olleet yksimielisiä), josta hyvin pian siirryttiin Kuparitupaan (myöhemmin Robin Hood ­ Nuolivarasto).
Vastaperustettu klubi piti myös rekisteröidä. Asian piti olla selkeä läpihuutojuttu, mutta asia sai tragikoomisia piirteitä paperien matkatessa rekisterihallituksen ja klubin väliä aina vuoteen 1974 asti eli kesti lähes viisi vuotta ennen kuin rekisterihallitus suostui hyväksymään paperimme. Asiaa ehti useampikin komitea hoidella, mutta edes silloisen kaupunginsihteerin, varatuomari Hannu Hakala ei onnistunut lukuisilla yrittämisillään, vaan ehti poistua pääkaupungin suuntaan ennen kuin sitkeys lopulta palkittiin ja saimme viralliset toimintaluvat. Tästä viisastuneina emme ole sen koomin uskaltaneet ryhtyä sääntömuutoksiin. Nyt keväällä 2000 kuitenkin olemme pakon sanelemassa tilanteessa ottamassa senkin riskin. 
Silloisista, nyt jo poistuneista jäsenistä muistiini ovat jääneet Keijo Huuhka, Harri Lehtonen, Matti Parras (pitkäaikainen, aina palvelemaan valmis perusleijona), Sakari Peippo, Taisto Sainio, Jaakko Tuovinen (varhain poistunut myönteinen aktivisti) ja Juhani Vento vain muutamia mainitakseni.

Aktiviteetit

Aluksi aktiviteetit noudattelivat normaaleja leijonaklubien toimintoja, paitsi että vanha klubi oli ominut tuottoisimmat, perinteiset ansaitsemistavat: verokalenterin, pilkkikisat, mainostaulun. 
Klubimme järjesti arpajaisia, joissa arvailtiin vappuaamun lämpötilaa, Harjavallan SM­hiihtojen voittajaa ym. keräsi jopa rautaromua, olimme siis aikaamme edellä ympäristönsuojelussa, julkaisi myös lehden, mikä sai samaa rahankeruumuotoa harrastavat urheiluseurat takajaloilleen, joten siitä luovuttiin. Veljet vahtivat myös Pelastusarmeijan joulupataa alusta alkaen eli yllättäen tämä onkin vanhin jatkuva .

Myös naamiaiset tulivat hyvin nopeasti mukaan kuvaan. Aluksi niitä järjestettiin vuosittain, myöhemmin harventaen ja 80­luvulla niitä oli vielä ladyjen järjestäminä muutaman kerran. Avustusten kohteeksi olimme ideoineet lasten liikennepuiston nykyisen virastotalon läheiseen puistikkoon. Vuosia keräsimme tarkoitukseen varoja, mutta kaupunginisät eivät hyvistä yrityksistämme huolimatta lopultakaan lämmenneet ajatukselle, vaikka paikalle jo laadittiin jonkinlaista kaavaakin.

Veljestoiminta

Yhdessäolo oli aluksi hyvin tärkeällä sijalla. Vanhan klubin kanssa käytiin mittelöitä, joissa kilpailtiin muutaman kerran vuodessa aktiivisuudesta. Veli Matti Parras valmisti tiimalasin, jonka molemmissa kuvuissa oli leijona ­suuri ja pieni. Palkinto annettiin aina kilpailussa hävinneelle klubille ja tiimalasi käännettiin niin, että hävinneen klubin tunnusleijona hautautui hiekan alle muistuttamaan tapahtuneesta. Hävinnyt yritti nyt keksiä kilpailun, jossa olisi saanut omat joukkonsa tehokkaammin liikkeelle. Kisoja käytiin mm kuntotesteissä, uinnissa, kävelyssä, jopa metsän istutuksessa. Tärkeää oli osallistuminen, yhdessäolo, joka usein päätettiin saunomiseen tai vastaavaan tarjoilua sisältävään hetkeen. Huovien aktiivisuudesta kertoi se, että muistan vain kerran tai pari joutuneeni muitten mukana miettimään sopivaa kilpailua naapuriklubin päänmenoksi, yleensä tämä päänsärky oli toisen klubin puolella. Juuri tähän epätasaisuuteen kilpailu sitten aikanaan lopahtikin.
Pikkujouluja vietettiin alusta alkaen joko yhdessä vanhan klubin kanssa tai erikseen ja vasta tällä vuosikymmenellä tapa on alkanut ruostua. Tutustumismatkoja ja muita rientoja pidettiin suhteellisen säännöllisesti joko yhdessä tai erikseen ja kulttuuria harrastettiin teatteriretkien muodossa vuosittain, parhaina vuosina jopa kahdestikin, kun osallistuimme ristiin toistemme retkiin.

Vanhan klubin saunavuoro uimahallissa oli alkuvuosina ahkerassa käytössä, mutta hiipui sitten niin, ettei kyseistä vuoroa ole enää vuosiin käytetty.
Kevätjuhlaperinne on säilynyt klubin alkuvuosista näihin päiviin. Veli Kalevi ja lady Oili isännöivät juhlaa vuodesta 1972 alkaen kaksikymmentäviisi kertaa. Vasta muutaman viime vuoden olemme olleet Paronintörmän tiloissa. Juhla oli ladyjen järjestämä. Yhteisvoimin ladyt sinne laittelivat tarjottavat ja yhteisvoimin vastattiin tarvittaessa myös ohjelmasta. Juhliin ovat muutamat pariskunnat osallistuneet hyvin aktiivisesti alusta asti. Rintamaat ovat tietenkin olleet mukana kaikissa, Maulat ovat osallistuneet lukuun ottamatta ensimmäistä juhlaa, jolloin eivät vielä klubiin kuuluneet, kaikkiin seuraaviin, myös Seilot ja Pirttilät ovat olleet edustettuina aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Kevätjuhliin liittyy varmasti enemmän muistoja kuin mihinkään muuhun tapahtumaan: broilerit muhimassa 140 asteisessa saunassa foliopedillä yöruokailua odottamassa, sitkeimpien juhlijoiden saunominen auringonnousun aikaan, kotiutuminen aamulehden jälkeen joululauluja kevätaamuna laulellen boolikannu matkaeväänä, eräät jopa jatkoivat välittömästi kotiuduttuaan aamuvuoroon töihin, oli kilpailuja, vierailijoita jne. Alkon lakon aikainen ’erikoisboolin’ vaiheet on myös eräs muistamisen arvoinen episodi. Kalevin ja Oilin vieraskirja vierailujemme osalta on varsin värikästä luettavaa ja antaa myös tarkan kuvan osallistumisesta, joka on aina ollut varsin kiitettävää. 
Myös ladyillä on ollut toimintaa alusta alkaen. Toiminnan aktiivisuudessa ja toimintaan osallistuvien määrässä on ollut sitä vastoin vuosittain suuriakin vaihteluja.

70­luku
Jäsenistö

Ensimmäinen vuosikymmen oli vauhdikasta aikaa. Jäseniä tuli ja meni: alle kymmenessä vuodessa perustajajäsenten lukumäärä putosi kahdeksaan, loput ovat sitäkin sitkeämpiä, heitä on mukana edelleen viisi.
Vuosikymmenen aikana liittyi veljesryhmäämme monia todella vahvan työrupeaman lions­toiminnassa tehnyttä veljeä, joista mukana on edelleen kuusi kestävintä. Kaipaamaan olen jäänyt eri syistä poistuneista veljistä ainakin Pertti Huhtalaa, Lasse Joutjärveä, Lauri Kortelaista, Veikko Lankista, Mauri Lehtistä, Vesa Meriläistä, Leo Peltosta, Simo Peräniittyä, Olli­Pekka Riihikoskea ja Pentti Vainiota. Jokainen veli rikastutti omalla tavallaan klubin toimintaa. Eräs yhteys näillä veljillä on sekin, lähes kaikki ovat jo siirtyneet täältä suuremmille laitumille.

Kokouspaikkaa siirrettiin muutaman toimintavuoden jälkeen kuivempaan ympäristöön Huovinkulman baariin (Korventaustan Kalle kävikin usein paikkaamassa klubissamme).
Muutaman vuoden jälkeen totesimme jäsenmäärän kasvaessa paikan käyvän kuitenkin liian ahtaaksi ja siirryimme Hotelli Hiittenharjun raikkaan kostean ilmastoon. Sen jälkeen olemmekin olleet periaatteessa paikalle uskollisia niin myötä kuin vastamäessä näihin päiviin asti, vaikka vanha klubi jo vuosia sitten siirtyikin Cedercreutzin museon tiloihin kokoilemaan
Hallitus on vuosien saatossa kokoontunut milloin missäkin, mutta todella pitkään kokouspaikkana oli Harjavallan edesmenneen Säästöpankin kokoustilat.
Korvaajia on kokouksissamme riittänyt, varsinkin naistentanssien kulta­aikana. Virallinen syy on se, että kokouksemme on koko lähitienoolla kuukauden viimeisenä ja varsinkin Kokemäen klubeissa on ollut melko tarkat korvaussäännöt.
Uusista yhteistoimintamuodoista unohtaa ei sovi myöskään lentopalloa. Vanhan klubin aloitteesta lohkossa liikkeelle lähtenyt perinne oli alkuvuosina heidän heiniään, mutta kun saimme oman porukkamme iskukuntoon, alkoi vuosikymmenen puolivälistä Huovin jo kaksikymmentä viisi vuotta jatkunut voittosarja, jota ei siis vielä kukaan ole pystynyt kyseenalaistamaan. Myöhemmin mukaan tulivat muutkin klubit, syntyivät aluemestaruus­ ja piirinmestaruuskisat ja huippuna Suomenmestaruustaistot. Aluemestaruutta emme ole menettäneet kertaakaan ja menestystä on myös piiritasolla, vaikka muitakin piirinmestareita on ollut. Suomenmestaruus vielä puuttuu, mutta olemme viimeisten kolmen vuoden aikana olleet aina kymmenen parhaan joukossa, vuonna 1999 Ilomantsissa itsemme ylittäen peräti kuudensia.
Lentopallo poiki myös yhteistyötä ja vierailuja puolin ja toisin LC Kuorevesi/Hallin ja Virrat/Torisevan kanssa. Matkailu avartaa, voisi näistäkin reissuista todeta.

.

Aktiviteetit Aktiviteetteihin tuli lisäystä: Joulumarkkinoilla myytiin joulukuusia ja kauralyhteitä, keväällä myimme vapun aikaan kaasupalloja, vappuhuiskia ym. Huiskat olivat ladyjen talkoilla valmistamia. Kate taisi mennä talkooantimiin, mutta hauskaa ainakin kuulemma oli. Jäljelle jääneet huiskat palvelivat vielä pitkään kevätjuhlien koristeina

Jo varhain totesimme, ettei jatkuvat myyntihommat sopineet meille. Ystävät, kylänmiehistä puhumattakaan rupesivat kiertämään kaukaa, kun aina olimme jotain myymässä, siltä ainakin monesta rupesi tuntumaan. Selkeät työaktiviteetit sopivat meille paremmin. Keräsimmepä mm. muutamana vuotena kurpitsoja Horpan Esan pellolta hallintotilimme kartuttamiseksi.
Sotainvalidien Veljesliiton Harjavallan osasto on ollut pitkäaikainen yhteistyökumppanimme. He ovat periyttäneet meille tärkeimmät aktiviteettiimme. Paperinkeruu on sotainvalidien vanha rahanhankintatapa, mutta Harjavallan sotainvalidit huomasivat jo varhain työn käyvän heille liian raskaaksi. Näin jo toisena toimintavuotenaan klubi aloitti hedelmälliseksi osoittautuneen yhteistyön järjestön kanssa rientämällä avustamaan paperinkeräyksissä. Paperi meni aina välillä huonosti kaupaksi ja vuonna 1973 paperi piti jopa paalata, ilman se ei tehtaille kulkenut. Se ei enää invalideilta onnistunutkaan, vaan työ siirtyi rahallista korvausta vastaan meille. Näin sai alkunsa ensimmäinen suuri aktiviteettimme keräystenkin siirryttyä pääosin meidän vastuullemme.
Alkuvuosina paperia todella keräyksissä tuli, parhaina vuosina lähes 100 tonnin luokkaa kerralla. Keräyspäivä venähti usein pitkäksi alettuaan 9 aikaan ja jatkuttuaan tuonne 16 ­ 17 asti ja ainakin kerran jatkettiin lähes räntäsateessa keräystä keskustan alueella vielä sunnuntaiaamunakin pienemmällä porukalla. Myös ladyt osallistuivat keräykseen muonittamalla todella kiitollisen porukan. Silloin keräys todella oli päivän surma ja siksi se päättyikin yhteiseen saunomiseen yleensä pankkien tiloissa.
Keräyspaperi meni kaupaksi vaihtelevalla menestyksellä. Välillä se oli siis jopa paalattava, jotta kauppa kävisi. 1973 toteutettiin todella suuri aktiviteetti paalaamalla Piirisen suulissa olevat yli 100 tonnin paperit KKV:ltä vuokratulla koneella. Vuorolistan mukaan 4­5 veljen porukat kävivät ilta illan jälkeen paalaustyössä tehden aina sovitun määrän paaleja. Paalausurakka kesti viikkotolkulla ja oli nykymittapuun mukaan käsittämättömän suuri. Huomio kiinnittyi silloin miestenlehtien suureen määrään. Niihin törmäsi paalainta lastatessa jatkuvasti. Usein heitimmekin lehdet sivuun ja levitimme näkyville seuraavan ryhmän luettavaksi. Nämä eivät osanneet arvostaa hyvää tarkoitustamme, vaan saimme nuhteita heidän työnsä jarruttamisesta. Lehdet kun piti aina ennen paalausta esitarkistaa. Suunnitelmissa oli jopa koota viimeinen paali pelkästään pornotuotteista ja viedä se kevätjuhliin Kaleville lahjaksi.
Myöhemmin paperia jouduttiin menekkivaikeuksien vuoksi välivarastoimaan mm Laurilan vanhaan navettaan, josta tavara ajettiin ulos pienten ikkunareikien kautta. Miestenlehdet kiinnostivat muitakin. Laurilassa vuokralla asuneiden muslimimiesten jäljiltä löysimme navetasta satamäärin siististi pinottuja pornolehtiä, jotka pojat olivat jätepaperin seasta kaivaneet. Ulos paperia ei pressuista huolimatta voinut varastoida, sillä saimme tästä tyylistä kerran melkoisesti nuhteita paperin vastaanottajalta, kun tilapäiseksi arvioitu varastointiaika venyi sateisena vuonna useiksi kuukausiksi. Liettyneen paperin mukana kauhakuormaajan toimesta tehtaalle menneet kivet ja Laurilan pihanurmi eivät kuulemma kelvanneet tehtaan raaka­aineiksi ja klubiamme uhkailtiin vastaanoton lopettamisella. Välillä paperia oli varastoituna jopa Hiirijärvellä Kuusiston suulissa, jonka vanha lattia ei paperimäärän painoa kestänyt vaan antoi periksi. Korvauksiin emme sillä kertaa kuitenkaan joutuneet, koska lattia oli määrä kuitenkin uusia.
Kun määrät olivat suuria, olivat myös keräysautot kookkaita. Oli melkoisen työlästä hommaa heitellä paperia esimerkiksi Niinivirran rekkojen nuppeihin. Autot olivat myös niin raskaita, että välillä ne olivat uusilla asuntoalueilla runkoa myöten maan sisällä ja nosturiautoa tarvittiin. Onneksi veli Pertti Huhtala oli töissä Viinikalla ja laskut avusta jäivät tulematta.
Paperi muodostui niin tärkeäksi ja suurisuuntaiseksi toiminnaksi, että saimme ammattikerääjä­sopimuksen vuonna 1979 ja se nosti paperista saatavaa hintaa huomattavasti. Tuolloin kerättiin paperinkeräyksen yhteydessä myös lumppuja, jotka toimitettiin kattohuovan tekoaineeksi, mutta suomalainen lumppu lakkasi lajittelemattomana kulkemasta 80­luvun alkupuolella. Rahtia emme lumpunkuljetuksista joutuneet maksamaan, vaan ne saivat ’vapaakyydin’ Niinivirran rekoissa täyden rautakuorman päällä, koska tilaa rattailla kyllä oli.
Yhteistyö invalidien kanssa jatkui myös viljankeräyksissä, joissa olimme apuna säkkejä kantamassa, kunnes invalidit lopettivat tämäntyyppiset keräykset seuraavan vuosikymmenen lopulla. Raha suunnattiin merkittävästi sotainvalidien tukemiseen ja nuorisovaihtoon, lähetimme vuosia vaihto­oppilaita usein jopa pareittain USA:an ja välitimme myös vaihto­oppilaspaikkoja halukkaille itsemaksajille jonkin verran. Parhaana vuotena meiltä oli viisi stipendiaattia Yhdysvalloissa, kaksi varsinaista klubin kustannuksella ja kolme itse kustannuksista vastaavaa. Nämä toiminnat ovat olleetkin kestokohteitamme koko klubin toiminnan ajan. Vaihto­oppilaiden kohdalla oli 90­luvulla tosin muutaman vuoden tauko, jolloin korvasimme lähtijät oppilasstipendeillä.
Vuosikymmenen loppupuolelta on peräisin myös vuosittainen yhteistyö Harjavallan seurakunnan kanssa vanhusten joulujuhlakuljetuksen muodossa.
Myös valtakunnalliset Punainen Sulka ja Punainen Sydän aktiviteetit hoidettiin mallikkaasti lävitse ja ylitimme yhteistyössä vanhan klubin kanssa selkeästi tavoitteemme.

80­luku
Jäsenistö

Uusi vuosikymmen oli sekä jäsenistön että aktiviteettien kannalta tasaantumisen aikaa. Veljestö vaihtui ja uusiutui selkeästi ensimmäistä toimintavuosikymmentä hitaammin. Kuitenkin vain viisi 80­luvulla tullutta veljeä on edelleen toiminnassa mukana. Poistuneiden listalla on mm Matti Alarmo, Jouko Laakso, Lasse Matilainen, Heikki Norrkniivilä, Lasse Plathin ja Lasse Silfver.

Aktiviteetit

Pienet, vaihtuvat rahankeruuaktiviteetit loppuivat lähes kokonaan, mutta samalla myös veljien välinen yhdessäolo näissä merkeissä. Keskityimme oleelliseen eli paperinkeräykseen. Vuosien myötä paperinkeruu on muuttanut luonnettaan. Siirryimme keskustan alueella jo 70-80 luvun vaihteessa laatikkokeräykseen ja silloin tarvittiin myös paperin välivarasto. Yksi suurista talkoourakoistamme oli paperihallin rakentaminen omin voimin kaupungin varastoalueelle. Siinä työn sankareiksi nousi lukuisa joukko veljiä, ehkä kuitenkin Mauri Lehtinen kaikkein merkittävimpänä. Veli Vesa Meriläinen järjesti hallin valmistujaisten kunniaksi kunnon juhlat, jossa silloisen presidentin Pertti Huhtalan huumorintaju oli lujilla, kun hän nosti sananmukaisesti harjaa ja Lähteenlahden Topi soitteli kunniamarssia ja ei kun joukolla jatkoksi juhlimaan Säästöpankille.
Aluksi veljet olivat aina laatikkojen tyhjennyksessä urakoitsijan mukana vuorolistan mukaan. Ennalta sovittu aikataulu ei aina kuitenkaan urakoitsijankaan osalta pitänyt, ja siitä syntyi hankaluuksia, joiden vuoksi tyhjennykset rasittivat eräitä avuliaita veljiä kohtuuttomasti. Saimme aktiviteettirahamme paperista, puhuimme kokouksissa paperista ja lopulta homma alkoi maistua niin paperilta, että veljien taakkaa oli helpotettava. Olimme hankkineet oman nosturilla varustetun vahvan perävaunun tyhjennyskäyttöön, mutta nyt koko homma annettiin ulkopuoliselle urakoitsijalle. Paperi tuotti kuitenkin hyvin ja muualta välitettävä paperi mukaan lukien toimitimme vuosittain 500 tonnia keräyspaperia Paperinkeruu oy:lle. Rahaa toimintaan riitti.
Toiminta­aktiviteettejakin oli: istutimme metsää, korjasimme sotainvalidien asuntoja, puhdistimme yhdessä vanhan klubin kanssa historiallisia hiidenkiukaita pensaista, sammalista ja irtomaasta, pystytimme välittämiämme lipputankoja jne. Vuosikymmenen alussa vanha klubi perusti Harjavaltaan Leo­Klubin, jonka todellinen tukija taloudellisista syistä kuitenkin löytyi meidän yhdistyksestämme. Erityisesti Mari Randellin ja Marjut Ropposen vetäessä leoja, oli yhteistyö esimerkiksi presidentti Erik Niinivirran aikana erityisen tuloksellista. Tytöt nousivat aktiivisuudellaan aivan Kansallisen Leo­liiton johtopaikoille. Leo­klubi osallistui vuosia myös paperinkeräysaktiviteetin toteuttamiseen ja vastineeksi avustusta toimintaansa..
Vuonna 1986 saimme jalan ovenrakoon Harjavallan Markkinoiden kohdalla, kun 14 veljeä osallistui invalidien pyynnöstä paikoitusalueiden valvontaa. Veli Pauli on ansiokkaasti muistellut markkinoiden alkuaikoja osaltamme ja helpottanut näin historiikin laatijan työtä. Jo seuraavana vuonna kannoimme päävastuun paikoituksesta ja liikenteen ohjauksesta Tauno Soraluoman värväämien puhelinmiesten avustuksella.
Ennakkoon käytyjen henkilökohtaisten keskustelujen ja aikaisemmin hyvin sujuneiden yhteisprojektien ansiosta sotainvalidien puheenjohtaja Valtteri Tuohi otti yhteyttä Pauli Heinoseen keväällä 1988 ja ehdotti tapaamista yhteistyön laajentamiseksi. Hotelli Hiittenharjussa käydyn neuvonpidon tulos hyväksyttiin klubikokouksessa ja näin lähdimme mukaan koko klubin voimin laajenevaan projektiin aluksi liikennepuolelta. Vuodesta 1989 alkaen olemme olleet järjestävänä osapuolena markkinoilla ja virallisesti papereissakin seuraavasta vuodesta, paperisota kun kulkee pari vuotta etuajassa. Valittu markkinatoimikunta Heinonen, Lauro, Rintamaa, Soraluoma ja vetäjänä Erkki Maula, on hoitanut myöhemmin Simo Salmisella vahvistettuna koko yhteistyön ajan käytännön toimet markkinoiden osalta.

90­luku
Jäsenistö

Nykyinen vuosikymmen on muuttanut klubin kasvoja radikaalisti. Veljistä puolet on liittynyt mukaan yhdeksänkymmentäluvulla eli nykyistä 31 jäsenestä 15 on vuosituhannen viimeiseltä vuosikymmeneltä ja yksi jopa jo tältä uudelta vuosituhannelta.
Myös klubin nuorentaminen on otettu todesta ja klubiin on tullut uusia nuoria veljiä. Vanhenemme kuitenkin vuosittain ja keskimäärin vuosirenkaita on veljestöllemme kertynyt 49 ajastaikaa. Kolmenkymmenen toimintavuoden aikana ikälisää on kertynyt 16 vuotta. Suhde paranee hitaasti, nyt vanheneminen on enää reilut puolet klubin iästä, vielä 10 vuotta sitten suhdeluku oli vielä 2/3 eli 20 vuodessa keski­ikä oli noussut reilut 13 vuotta.
Uusissa onkin klubin tulevaisuus, sillä aiemmilla vuosikymmenillä klubiin liittyneissä 16 veljessä vain pari­kolme on enää hoitamatta klubin tärkeimpiä luottamustehtäviä.
Paljon on veljiä klubimme kautta kulkenut, hieman epävarmaksi kokonaisluvuksi tuli 97 eli noin kolmen klubivahvuuden verran. Lyhin vierailu klubin jäsenenä on kestänyt yhden kokouksen. Pääosa poistuneista on kuitenkin siirtynyt toisiin klubeihin jatkamaan toimintaansa tai poistuneet pitkän avustustyörupeaman tehneinä rauhallisemmille markkinoille ikänsä tai työnsä vuoksi.
Klubimme on nyt vahva yhdistelmä nuoruuden intoa ja varttunutta vastuuntuntoa. Tästä on hyvä ponnistaa.

Aktiviteetit

Varsinaiset aktiviteettimme rajoittuvat tänä päivänä paperinkeräykseen,Harjavallan markkinoihin ja uutena markkinoiden mukanaan tuomana teltan vuokraus, työllistävä ja tuottava aktiviteetti.

Tänä päivänä paperin kevät ja syyskeräykset ovat vain jäänteitä menneisyydestä, pakollisia pikku rupeamia, jotka ovat ohitse saman tien kuin alkavatkin. Paperia tulee vähän ja keräysten taloudellinen merkitys on klubille todella pieni. Myös mukana oleva sotainvalidien joukko on vuosien saatossa kutistunut reilusta paristakymmenestä muutamaan urhoolliseen tervaskantoon. Pian heidänkin aikansa on ohitse fyysisesti noinkin raskaassa työssä.

Kaikki muuttuu; paperinkeruuastiat ovat muuttuneet jätesäiliöiksi, jotka pakkaava auto kerää. Me hoidamme vain sopimukset taloyhtiöiden kanssa ja homman valvonnan sekä Niinivirran Erik paperin lastauksen ja kuljetuksen. Työosuus jää paljolti yhden veljen työksi kirjoituspöydän takana.
Paperinkeruun järjestäminen on tänä päivänä kuntien velvollisuutena. Oma kaupunkimme on kuitenkin tehnyt sopimuksen vieraspaikkakuntalaisen yrittäjän kanssa. Paperinkeruu on myös bisnestä, eli kilpailuun on totuttava ja muutoksiin oltava valmiita. Ilman Niinivirta­yhtiöiden apua paperin siirroissa ja lastauksissa ym. kuljetuksia vastaan hommamme ei olisi enää kaikkina aikoina onnistunut.
Toiseen suureen aktiviteettiimme markkinoihin on kuluneen aikana myös tullut merkittäviä muutoksia, liikenne­järjestelyjä on kehitetty, sähkönsaantijärjestelmät ovat kokeneet perusteellisen uudistuksen, myyntialue on laajentunut toria ympäröiville alueille, torikartta on uusittu, torille on saatu uusi edustava torikoppi, värikäs ja aikaisemmin myös hyvin tuottoisa huutokauppa on historiaa, vaan paikat myydään etukäteen tietyn varausjärjestelmän mukaan. Ainakin kauppiaat ovat olleet tehtyihin muutoksiin erityisen tyytyväisiä. Järjestelyvastuu on nyt siirtynyt kokonaan leijonille ja myös työmäärä lisääntynyt ratkaisevasti. Markkinoiden tuotosta siirtyy vuosittain aina suurempi osa leijonien käyttöön, joten asiaan kannattaa paneutua huolellisesti.
Ladyt ovat myös hyödyntäneet markkinoita hankkimalla rahaa omaan avustustoimintaansa pitämällä oluttelttaa markkinoiden aikana.
Teltanvuokraus on myös laajentunut, nyt kun perävaunu ja kalusto ovat tulleet mukaan kuvaan.
90­luvun Punainen sulka ­aktiviteetit hoidettiin sekin kunnialla, kiitos vetäjien.

Yhteenveto

Kolmenkymmenen vuoden toiminnasta voisikin vetää selkeästi johtopäätökset, että yhteisten tapahtumien ja osallistumisten määrä on radikaalisti vähentynyt. Klubimme ei ole enää se hurjasti jäseniään työllistävä yhdistys, mitä se aiemmin oli. Työmäärä on siirtynyt muutamien veljien harteille etupäässä kirjoituspöytien ääreen ja muut veljet osallistuvat yhteiseen työhön sykäyksittäin muutaman kerran vuodessa. Meistä on tullut enemmän herrasmiesklubi, joka varakkaana teettää epämielekkäämmän kenttätyön muilla (paperihallin siivouksen, jätepaperilaatikoiden tyhjennyksen, merkkien myynnin jne.). Voisi sanoa: Minkä me työssä olemme voittaneet, sen olemme yhteishengessä hävinneet.