
Kauppiaat ottivat markkinat omakseen välittömästi. Myyjien määrä kehittyi tasaisesti ja myös väkeä virtasi uuteen tapahtumaan. Markkinat olivat suurimmillaan 1990-luvun alkupuolella, jolloin kauppaa alueella tehtiin noin 400 myyntipisteessä. Kävijä-määräksi arvioitiin tuolloin jopa 30 000 – 40 000 henkeä. Harjavallan Markkinat olivat silloin koko Länsi-Suomen suurin markkinatapahtuma.
Sotainvalidijärjestön väki oli iäkästä, eivätkä omat voimat riittäneet laajenevan tapahtuman hoitamisen. LC Harjavalta/Huovi tuli mukaan markkinoiden järjestämi-seen vuonna 1988 ja on siitä alkaen kantanut laajenevaa vastuuta markkinoiden organisaatiossa. Tänään Huovi-leijonat vastaavatkin pääosin tapahtuman käytännön toimista.

Harjavallan Markkinat on alusta alkaen ollut perinteinen myyntitapahtuma, jonka ohjelmallinen puoli on supistunut avajaisten puheisiin ja alusta asti mukana olleen Harjavallan Soittokunnan musisointiin.
Markkinoilta löytää lähes kaikkea tarvittavaa tavaraa. Vuosien kuluessa perinteinen markkinarihkama on vähentynyt ja tuotteet muuttuneet käyttötarpeiden suuntaan. Markkinoilla on myyty tavaraa lapinkodista ja kaakeliuuneista alkaen nuppineuloihin ja maustepusseihin asti sekä kaikkea siltä väliltä. Markkinatunnelma on muuttunut normaalin kaupankäynnin suuntaan ja tunnelmaa luovat ”helppoheikit” puuttuvat usein kokonaan.
Alkujaan värikkäälläkin huutokaupalla tapahtunut markkinapaikkojen myynti on siirtynyt jo vuosia sitten vakiohintaiseen varausmyyntiin.
 |
Vuoden 2007 markkinoilla oli tunnelmaa vaikka muille jakaa.
Taas oli ihmeteltävää ja koettavaa kaikille, nuorille ja vähän varttuneimmille. Nakkilan Harmonikkojen "pelimannit" ja useat käsityöläiset ihmetyttivät ja viihdyttivät taitavilla esityksillään ja houkuttelevilla tuotteillaan.
Tarjontaa oli poniratsastuksesta afrokampauksiin ja kudonnaisista takorautatöihin. |
| |
|
 |
Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista Harjavallan Markkinoiden kehittämisessä ja vanhan aidon markkinatunnelman luomisessa on perinteisten markkinatapahtumien ja toimintojen elvyttäminen.
Näin voidaan tarjota kävijöille elämyksiä ja tarpeellisia hyödykkeitä tasapuolisesti.
Paitsi ostokset, markkinoille kävijälle tulee jäädä myöskin miellyttävä ja virkistävä muisto vierailustaan. |
| |
Paperinkeräys
|
| Paperinkeräys on yksi vanhimmista LC Harjavalta/Huovin aktiviteeteista. Vastuuhenkilö Jyrki Alhonen tai Harri Jaakkola puh. (0400) 527 229 |
Joulupata
|
| Pelastusarmeijan Joulupata -keräys toteutetaan LC Harjavallan ja LC Harjavalta / Huovin avustamana. Vastuuhenkilö on |
Vanhusten joulujuhla
|
| LC Harjavalta/Huovi järjestää yhdessä Harjavallan Seurakunnan kanssa Harjavallan vanhuksille kuljetuksen heille pidettävään Joulujuhlaan. Yhteyshenkilö Jaakko Suontausta puh. (0400) 590 555 |
Quest/huume
|
| LC Harjavalta/Huovi kantaa erityistä huolta nuorisosta ja tulevaisuudesta. Voimavarojemme mukaan suuntaamme apuamme huumeiden vastaiseen työhön Harjavallassa ja Satakunnassa. Järjestämme opettajille ja urheiluseurojen ohjaajille koulutusta huumeiden vastaisessa työssä. Vastuuhenkilö on Tapio Routimo puh. 0400 416 898 |
Nuorisovaihto
|
| Nuorisovaihdon tarkoituksena on lähettää ja/tai vastaanottaa nuoria vaihtokohteina oleviin maihin. Vaihto tapahtuu pääsääntöisesti koulujen kesälomakaudella kesä- elokuussa. Yhteyshenkilö on Jyrki Kause |
Joulukorttimyynti
|
| Joulukorttien myynnistä saatavat tulot lahjoitetaan erilaisiin avustuskohteisiin paikallisesti ja valtakunnallisesti. Vastuuhenkilö on Pekka Saarinen |
| |
|