Elämyksiä Itävallassa

 

 

11. heinäkuuta toteutui pitkäaikainen haaveeni lähteä nuorisovaihtoon, kun aamu viiden aikoihin starttasin ajelemaan kohti Oulun lentokenttää sekä elämäni suurinta seikkailua. Kiitos tästä kaikesta kuuluu Pudasjärven Lions Clubille, joka ystävällisesti valitsi minut kesän vaihtariksi ja tarjosi tämän ainutlaatuisen tilaisuuden lähteä tutustumaan uusiin maisemiin ja nuorten kulttuureihin eripuolilla maailmaa. Kohdemaakseni sain haluamani Itävallan, jossa vaihto-ohjelmaani kuului viikon perhemajoitus sekä 15 päivän seikkailuhenkinen nuorisoleiri Discover Carinthia, joka sai osanottajia peräti 22 eri kansallisuudesta. Matkajärjestelyni sujuivat loistavasti. Lennot järjestyivät molempiin suuntiin ja sain yhteydenoton isäntäperheeltäni jo hyvissä ajoin ennen reissuani, joten pystyimme lähettelemään sähköposteja ja tutustumaan jo etukäteen. Pystyin siis lähtemään matkaan iloisin ja avoimin mielin ilman huolen häivää ja oikeastaan olinkin yllättynyt, kuinka vähän minua lopulta jännittikään. Vasta kolmannella lennollani kohti lopullista määränpäätäni, Itävallan eteläosassa sijaitsevaa Klagenfurtin kaupunkia sydämeni alkoi tykyttää ja innostus nousi lähes sietämättömäksi. Samaan koneeseen sattui myös kaksi muuta leiriläistä, mikä osaltaan sai minut tajuamaan, että tämä kaikki oli totisinta totta. Minä todella olin vaihtarina!

    Etukäteen lähetettyjen valokuvien perusteella minun oli helppo löytää isäntäperheeni lentokentältä. Heidän kanssaan minua vastassa oli pohjoisirlantilainen tyttö Emma, joka majoittui 8 päivää kanssani samassa huoneessa. Jo heti alusta alkaen saatoin tuntea oloni hyvin kotoisaksi tässä seurassa, sillä vastaanotto oli hyvin lämminhenkinen ja koko perhe isä Hans, äiti Caroline, Stefanie (18v) sekä Hannah (8v ) olivat tulevasta yhtä innoissaan kuin minäkin. Perheen äidinkieli oli saksa, mutta nuorinta tyttöä lukuun ottamatta he kaikki puhuivat todella sujuvaa englantia eikä meillä ollut missään vaiheessa minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää toisiamme. Heti ensitapaamisesta aloimme jutella kuin vanhat tuttavukset ja ensimmäinen yhteinen iltamme kuluikin tutustuessa toisiimme ja tarinoidessamme omista maistamme. Samalla, kun minä ihmettelin valtavan korkeita vuoria, joita näkyi joka puolella talon ympärillä, perhe nautiskeli Suomalaisia herkkuja, kuten ruisleipää, kylmäsavuporoa, leipäjuustoa, lakkahilloa sekä salmiakkia ja ainakin omien sanojensa mukaan heti pitivät näistä ruuista todella paljon. Varsinkin hillat tuntuivat maistuvan erityisen hyvälle.

   Isäntäperheeni oli järjestänyt Emmalle ja minulle valtavasti ohjelmaa koko viikon varalle. Saimme nähdä ja kokea muutaman päivän aikana enemmän, mitä voi edes kuvitella. Vierailimme vesiputouksilla, yli kolmen kilometrin korkuisilla vuorilla, paikallisessa eläintarhassa, venematkalla, turistikäyttöön muokatuilla kaivoksilla, bodypaintingin maailmanmestaruusfestivaaleilla, jotka sattuivat olemaan viereisessä kaupungissa lomamme aikana sekä, mikä parasta minun mielestäni, suomalainen tyttö pääsi laskettelemaan keskellä kesää. Hiihtokamppeet päällä oleminen 12 asteen lämmössä 3500 metrin korkeudessa HEINÄKUUSSA oli jotain niin uskomatonta, etten ollut koskaan osannut edes kuvitella sellaisen olevan mahdollista. Kaikki seitsemän päivää kuluivat hirmuisen nopeasti, sillä mukavaa tekemistä riitti. Matkailukohteiden lisäksi saimme kokea joka päivä myös hieman paikallista arkielämää loikoilemalla paikallisessa maauimalassa, viettämällä tyypillistä grilli-iltaa sekä tapaamalla Stefanien ystäviä ja pelailemalla ja juttelemalle heidän kanssaan. Itävaltalaisten nuorten elämä oli aika samantapaista kuin täälläkin ja kaikkien keskustelujemme perusteella voin sanoa, että yhtäläisyyksiä on paljon enemmän kuin eroja, vaikka välillämme onkin tuhansia kilometrejä mannerta.

    Yllätyin, kuinka paljon ehdin kiintyä isäntäperheeseeni viikon aikana. He olivat aivan uskomattoman mukavia ihmisiä ja tulimme toimeen todella hyvin keskenämme. Myös muut tapaamamme sukulaiset ja ystävät tulivat aina hyvin avoimesti juttelemaan eikä minun tarvinnut hetkeäkään ujostella heidän seurassaan. Kun leirille lähtö koitti ensimmäisen viikon jälkeen, tunnelmat olivat hyvin sekavat. Mieli oli hyvin haikea, sillä perhettä tulisi olemaan ikävä, mutta samalla olin aivan valtavan innoissani muiden maiden nuorien näkemisestä.

     Kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme isäntäperheeni kyydillä St. Pauliin, jossa leiriläisten käyttöön oli varattu kokonainen hotelli. Pihassa jouduimme tekemään vielä viimeiset haikeat hyvästelyt, mutta siitä alkoikin sitten aivan toisenlainen seikkailu. Ensimmäiseksi kaikki 32 leiriläistä kokoontuivat samaan saliin. Siinä vaiheessa, kun näin nämä kaikki ihmiset, minua jännitti enemmän kuin koskaan, mutta onnekseni tämä oli täysin turhaa ja viimeinenkin huolenväre

 haihtui pois saman tien, kun näin miten ihmiset kiertelivät toinen toistensa luona esittelemässä itsensä ja vaihtamassa kuulumisia. Tutustuminen kaikkiin uusiin ihmisiin oli yllättävän helppoa ja rentoa. Saman illan aikana pelailimme myös erilaisia nimileikkejä ja korttipelejä, joten melko lyhyessä ajassa ohjaajineen lähes 40 henkilön joukko tiivistyi yhdeksi ryhmäksi ja opimme jopa muistamaan lähestulkoon kaikkien nimet. Tosin minusta tuntuu, että vieläkään en osaa lausua aivan kaikkia täysin oikein. Minä sain huonekavereiksi tytöt Norjasta ja Turkista eikä paljon hauskempia ihmisiä olisi voinut huoneeseen sattuakaan. Suurimman osan leiristä liikuimme kuitenkin suuremmissa porukoissa, joten ystäviä kertyi ympäri maailmaa ja kokemukset päivän tapahtumista pystyi jakamaan hyvin monen eri henkilön kanssa.

     Leiriohjelmaan kuului vierailuja Itävallan suurimpiin kaupunkeihin ja niiden nähtävyyksiin, joten saimme kokea vanhojen, hienojen rakennusten tunnelmaa sekä tietysti uusimpien ostoskatujen elämän vilkkautta Wienissä, Salzburgissa ja Grazissa. Kävimme muun muassa oikeissa, myöhemmin museokäyttöön siirtyneissä palatseissa, linnoissa sekä luostareissa. Vieläkin suurempia elämyksiä olivat kuitenkin leirin seikkailuosiot. Pääsin kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran koskenlaskua, minkä yhteydessä sain myös hypätä sillalta alas koskeen. Pudotus hyytävään lumisulaveteen oli aivan mahtavaa ja todella mieleen painuva kokemus. Teimme myös eripituisia vaelluksia vuoristoille, joista parhaana mieleeni jäi keskiyön pimeydessä kuuden rohkean matka keskelle vuoristometsäpolkua. Kävelimme metsän poikki leirin nuorimman ohjaajan Bernhardin johdolla pidellen toistemme olkapäistä kuin Elefanttimarssi-lastenlaulussa, sillä polku oli hyvin kapea ja eteenpäin näki vain noin 50 cm. Kun matkaa siivittivät vielä kauhutarinat metsään erakoituneista munkeista sekä yhden leiriläisen loputtomat säikäyttely-yritykset, tunnelmasta ei ollut puutetta. Ehdimme kokeilemaan myös kiipeilyä, uimaan erilaisilla uimarannoilla, pelaamaan beachvolleyta ja jalkapalloa ( Pääasiassa pelasin poikien kanssa ja joillekin kulttuureille se oli todellinen shokki, että tyttö saa pelata, mikä puolestaan järkytti minua. Loppujen lopuksi pelit menivät kuitenkin hyvin yksiin ja meillä oli todella hauskaa.) sekä leikkimään erilaisia liikuntaleikkejä, jotka olivat omiaan nostamaan todella tiivistä ryhmähenkeämme. Lisäksi yhteiseen aikaamme kuului esitelmiä eri kansallisuuksista, nuotioiltoja, mökkeilyä, tanssimista ja kaikenlaista kivaa yhdessä. Englanti oli lähes kaikille vieras kieli, mutta se ei yhteiseloamme haitannut. Puhe ja nauru täyttivät yhteisiä hetkiämme koko ajan ja se, mikä jäi sanomatta tuli sitten eleistä ilmi. Leirin aikana meistä muodostui yksi suuri perhe, jossa olimme tukena ja turvana toinen toisillemme, mitä ikinä teimmekään. Viimeiseen iltaamme kuului leirin jäähyväisjuhla, jossa paikalla oli myös paikallisia Lions-jäseniä. Pienissä ryhmissä olimme suunnitelleet ja harjoitelleet ohjelmaa tansseista ja lauluista muotinäytöksiin toisillemme ja juhlan kunniavieraille. Upeasta ohjelmasta huolimatta ilta päättyi kyyneliin, sillä tulevan lähdön aiheuttama tunnelma oli hyvin apea. Kukaan ei olisi halunnut luopua tästä ryhmästä, sillä olimme saaneet viettää yhdessä monia aivan uskomattomia hetkiä ja tiedossa oli, että aivan kaikkia ei ehkä tulisi enää koskaan näkemään. Viimeisen yön vietimme valvoen ja hyvästellen rakkaita ystäviämme, sillä pienissä erissä suuntasimme kohti kotejamme puolesta yöstä eteenpäin. Väsymys painoi silmiä ja osa torkahteli käytävän lattialla, mutta mahtavan yhteisen seikkailumme jälkeen myös viimeisistä tunneista tuli ottaa kaikki irti vaikka väkisin.

     Vaikka olenkin lähes aina inhonnut tietokoneita, niin nyt voin sanoa, että onneksi ne ovat olemassa. Sähköpostiosoitteita vaihtamalla olemme pystyneet pitämään edelleen yhteyttä leiriläisten ja isäntäperheeni kanssa ja olen varma, että joidenkin kanssa tulemme vielä myös tapaamaan. Tämä vaihto oli minulle aivan uskomattoman mahtava seikkailu, joka tarjosi ikimuistoisia kokemuksia sekä opetti, kuinka hyvin täysin tuntemattomien ihmisten ryhmässä voi tulla toimeen. Sen aikana muodostui myös useita hyvin läheisiä ystävyyssuhteita, joista on hyvä pitää kiinni jatkossakin. Haluan vielä kerran kiittää Pudasjärven Lions Clubia sekä muita matkaa tukeneita tästä kaikesta. Seuraava reissuni voisikin olla interrail-matka ympäri Eurooppaa uusia ystäviäni tervehtimässä. Tosin tätä matkaa parempaa reissua on enää vaikea tehdä!

  Mahtava ryhmämme Schönnbrunn Palacen puutarhassa.

Maisemat isäntäperheen parvekkeelta olivat hieman toisennäköiset kuin mihin olen Suomessa tottunut.

Hauskoja tilanteita leiriltä ei puuttunut :D

Lasketteleminen keskellä kesää 12 asteen lämmössä oli minulle täysin uusi kokemus. Kuvassa Stefanie oik.

Nuotioillat ja grillijuhlat kuuluivat ohjelmaamme mökkeillessämme erilaisissa vuoristomajoissa.

Uimareissut olivat 30–40 asteen lämmössä lähes jokapäiväisiä virkistysreissujamme. Osa tosin sai nauttia lämpimästä vedestä pienellä avustuksella. :D

Lions-vaihtari 2009 Hanna Harju