Lämpimät onnittelut Karille parhaasta mahdollisesta tunnustuksesta kansainvälisesti lionismin eteen.

 

 

 

Lapin Leijona –lehti voitti kansainvälisessä kilpailussa uutislehden I palkinnon.

 

Kari Heikkilä LC Tornio/Pudas –klubista on toiminut jo 11 vuotta Lapin Leijona -piirilehtemme päätoimittajana. Mikä voisi olla vakuuttavampaa Karin ammattitaitoisesta työstä kuin saada toisen kerran ensimmäinen pääpalkinto kansainvälisen Lions-järjestön PR toimikunnalta kv. vuosikokouksessa Seattlessa. Voittaja tullaan julkaisemaan LION –lehdessä ympäri maailmaa. Olkaamme kaikki ylpeitä leijonia tästä saavutuksesta, sillä kaikki te L-piirin leijonat olette olleet mukana antamassa 'jutun' juurta Karille Lapin Leijona -lehden onnistumiseen.

Kansainvälisessä kilpailussa on neljä eri luokkaa klubeille, piireille ja moninkertaispiireille. Kilpailuluokat ovat tiedotuslehti, web –sivusto, vaihtomerkki ja ystävyysviiri.

Myös C –piiri sai Suomesta kunniamaininnan

DG Terho