|
LIONS KLUBI VIITASAARI PORTHAN
PIENOISLIPPU JA ANSIOLEVYKE
1. PIENOISLIPPU
Pienoislipun, jota näissä säännöissä nimitetään viiriksi, tarkoituksena on ylläpitää oikeata Lions-henkeä, olla klubin tunnuksena sekä yhdyssiteenä muiden klubien tai yhteisöjen välillä.
2. VIIRITOIMIKUNTA
Klubin presidentti asettaa kolmijäsenisen viiritoimikunnan. Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
3. VIIRITOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT
Viiritoimikunnan tehtävänä on:
- Toimintavuoden aikana kerätä aineistoa viirin, ansiolevykkeen ja vuoden leijonan myöntämistä varten.
- Tehdä hallitukselle esityksiä jäsenille myönnettävistä viireistä, vuoden leijona ja
ansiolevykkeistä sekä,
- Pitää luetteloa myönnetyistä viireistä ja ansiolevykkeistä sekä vuoden leijonista. Tähän luetteloon on
merkittävä hallituksen pöytäkirjan numero ja pykälä, jossa on merkintä
luovutuspäätöksestä.
4. KLUBIN JÄSENELLE MYÖNNETTÄVÄ VIIRI
Klubin jäsenelle voidaan myöntää pöytäviiri tai pienoisviiri, kun jokin seuraavista edellytyksistä
täyttyy:
- Jäsen on kahden vuoden aikana täyttänyt jäsenvelvoitteensa 100-prosenttisesti, luovutetaan hänelle pienoisviiri.
- Viiden vuoden jäsenyys klubissa, sekä
- Jäsenen täytettyä 50, 60,-tai 70 vuotta, eikä hänelle ole luovutettu aikaisemmin klubin pöytäviiriä.
5. ANSIOLEVYKE
Klubin jäsenelle, jolla jo ennestään on jäsenelle myönnettävä viiri, voidaan
erittäin ansiokkaasta toiminnasta klubin hyväksi myöntää viirin jalustaan
kiinnitettävä ansiolevyke.
6. VIIRIN JA ANSIOLEVYKKEEN MYÖNTÄMINEN
Klubin hallitus päättää viiritoimikunnan esityksestä jäsenelle
myönnettävästä viiristä ja ansiolevykkeestä sekä vuoden leijonasta. Viiri voidaan hallituksen
päätöksellä myöntää myös ulkopuoliselle yksityiselle henkilölle tai yhteisölle,
ja tällöin viiri varustetaan hopealaatalla, johon on kaiverrettu viirin juokseva numero
ja luovutustilanteeseen sopiva teksti. Jäsenille myönnetyt viirit ja ansiolevykkeet sekä vuoden leijona palkinnot on
pyrittävä luovuttamaan klubin vuosijuhlassa.
Säännöt hyväksytty marraskuun klubikokouksessa vuonna 2005
Lions Klubi Viitasaari Porthan- säännöt »
|