Suomen Lions-järjestö on käyttänyt punaista sulkaa
symbolina keräyskampanjoissaan 1970-luvulta lähtien. Koko maan kattavia
kampanjoita suomalaiset lionit ovat järjestäneet jo vuodesta 1954. Kaikkien näiden kampanjoiden yhteistuotto
on 16,8 miljoonaa euroa (100 miljoonaa markkaa). Kampanjoiden kohteet ovat vaihdelleet
syövän ja sydänsairauksien hoidosta sotaveteraanien ja vammaisten auttamiseen.
Vuosi 1999 oli Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) vanhusten vuosi, jolloin myös pohjoismaiset
leijonat järjestivät historiansa laajimman keräyskampanjan Pohjolan Punaisen Sulan merkeissä.
Kampanjan yhteydessä juhlimme myös leijonien 50-vuotista taivalta Pohjoismaissa. Kampanjan
tarkoituksena oli keskittää huomio ikääntyvien vanhusten kasvavaan määrään
Pohjoismaissa, ja parantaa heidän elämänsä ja terveytensä laatua sekä lisätä
heidän turvallisuuttaan.
Pohjoismaiset leijonat olivat yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, jotka auttavat vanhuksia
tai tutkivat vanhuuden sairauksia. Keräyksen tulos Suomessa ylitti 5 miljoonan
euron (32 miljoonan markan) rajan.
Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.
» Keräystä tukeneet viitasaarelaiset yritykset
Kerromme pian miten klubimme järjestää Punainen Sulka keräyksen Viitasaarella.
» Lue Punaisesta Sulasta lisää
Lions Club Viitasaari Porthan