Sivukartta Sijanti Palaute På Svenska In English
Hae palvelusta:
 Hae
Home / Toimikunnat
Me Palvelemme  

Nuorisovaihtomatka Italiaan


Pastaa, pizzaa ja prosciuttoa - Nuorisovaihtomatka Italiaan kesällä 2005

Vietin heinäkuussa 2005 kolme ikimuistoista viikkoa Italian lämmössä Apulian provinssissa. Isäntäperheenäni oli nelihenkinen Nasillon perhe.

Ensimmäisen viikon aikana asuin perheen kotona Lucerassa. Vietin aikaa perheen 20- ja 17- vuotiaiden lasten kanssa sekä kyläilin paikallisten Lionsien luona. Perheen tytär Donatella lähti nuorisovaihtomatkalle Suomeen, kun leiriviikkoni alkoi. Tämän vuoksi minulta kyseltiin paljon Suomesta ja suomalaisista, mutta erityisesti suomalaisesta ruoasta.

Toisen viikon asuin perheen kesähuoneistossa Campomarinon lomakaupungissa Välimeren rannalla. Seuranani olivat perheen tytär Donatella sekä isoäiti Anna, joka laittoi uskomattoman hyvää, peri-italialaista ruokaa. Aurinkoisina päivinä paistattelimme päivää hiekkarannalla ja testasimme jäätelöbaarin lähes loputonta jäätelövalikoimaa. Suosikiksi nousi lopulta pistaasijäätelö. Sateisina ukkospäivinä lähdimme kohti läheistä Thermalin kaupunkia.

Viimeiseksi viikoksi matkustin junalla aivan Italian "saappaankoron" keskelle leiripaikkaamme, joka sijaitsi lähellä Otrantoa. Campus Apulia-leirillä oli 18 nuorta eri puolilta maailmaa, suomalaisia oli minun lisäkseni kolme. Kaukaisimmat leiriläiset tulivat Meksikosta ja Kanadasta asti. Leiriviikolla lekottelimme Mulino d'Aqua-campingalueella tennistä pelaillen, uima-altaalla loikoillen ja Välimerestä nauttien. Kävimme myös ratsastamassa sekä vietimme päivän merellä. Lisäksi tutustuimme paikalliseen luonnonsuojelualueeseen sekä Leccen kaupunkiin ja Otrantoon. Seuranamme oli paikallisia Leo-klubilaisia.

Matka oli aivan loistava kokemus! Italian upeat maisemat ja kulttuuri tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Palaan varmasti katselemaan samoja maisemia vielä jonain päivänä. Käytännön kielitaito karttui rutkasti ja matkaan tarttui monia ja taas monia uusia ystäviä. Reissu todisti, että kyllä maailmalla pärjää! Toivottavasti Lions-klubit pystyvät tarjoamaan jatkossakin uusille lähtijöille yhtä upeat mahdollisuudet lähteä haistelemaan maailman tuulia...

Valokuvia matkalta: Kuva 1 , Kuva 2, Kuva 3, Kuva 4, Kuva 5

Leirimme sivut löytyvät osoitteesta http://www.terradelsalento.it/campusapulia

Nina Moisio, Viitasaari

 

TakaisinYlös