Pikkujoulu 3.12.05

Pikkujoulu on taas

Tänä vuonna pikkujoulu pidettiin PrintCenterin ruokalassa. Tällainen yhdessä olo lähentää klubimme jäsenistöä. Tilaisuudessa on ohjelmaa. Pidämme yhdessä kaikenlaista hauskaa, syödään ja juodaan hyvin, vaihdetaan kokemuksia, muistellaan menneitä ja kerrotaan kaskuja. Joku sanoisi, että se on hauskinta, mitä voi tehdä housut jalassa.

Klubimme uusituu

Ohjelmassa oli mm uusien klubiveljien ja ladyjen vastaanotto. Uudet klubiveljet ovat Mika Partanen, lady Eeva ja Jukka Poutiainen, lady Tuija. Uusille lioneille luovutettiin jäsenmerkki ja ladyt saivat oman rintamerkkinsä. Tervetuloa uudet jäsenet ja ladyt mukaan klubimme toimintaan.

Klikkaamalla kuvatekstiä, saat kuvan isona  

 
Mika ja Eeva Partanen
  

 

 
Jukka ja Tuija Poutiainen
  


G-piirin terävin kärki

Kutsuimme piirikuvernööri DG Pekka Arkilahden ja lady Mairen mukaan pikkujouluumme. DG:n vuosi on kiireinen. Tilaisuuksia ja mahdollisuuksia on paljon, joten kaikkia kutsuja ei ehdi noudattamaan. Meillä oli onnea ja saimme DG:n puolisoineen tilaisuuteemme. Heidän läsnäolonsa oli tilaisuutemme kannalta tärkeä.

DG käytti puheenvuoron, missä hän huomioi klubissamme tehtyä uudistavaa työtä. Hän kertoi, että muut Jyväskylän seudun klubit ovat kateellisia, kun meidän klubiimme on saatu jo kolme uutta jäsentä tänä kautena ja yhden valinta on vielä ajankohtainen joulukuun klubikokouksessa. Uusien klubiveljien vastaanotto on juhlava tapahtuma ja DG:n läsnäolo sitä vielä korosti.

Uudet klubiveljet saivat häneltä rintamerkin. Klubimme presidentti Pentti ja lady Pirkko saivat DG:ltä lahjan.

Kiitän Pekka ja Maire Arkilahtea läsnä olosta ja kannustavista sanoista, mitä osoititte klubimme toimintaan.  

 
Pekka ja Maire Arkilahti
  


Puurot ja vellit sekaisin

Ari Malin piti puuropuheen. Veli Ari kertoi koskettavasti ajankohtaisista asioista, mihin näin joulun alla törmää kotona. Hänen mielestään siivous näin pimeän aikana on tarpeetonta. Eihän ne roskat näy. Hän kuvaili rahan käyttömahdollisuuksia joululahjoihin. Veli Arilta oli vaimo jo pimittänyt pankin tunnuslukulistakin. Lisäksi hän koskettavasti kertoi tiedottamisen aktiivisuudesta, mitä hallituksen jäsenet ja klubiveljet ovat kokeneet klubin presidentin taholta. Modemi on käynyt kuumana ja umpilevyt ovat paukkuneet tiedostoja tallennettaessa. Kuuntelimme, miten monissa arkipäivän asioissa voi tulla törmäyksiä. Näin kerrottuna nille nauraa makeasti; silmät kyynelissä.

Nyt tuloo runua

Yllätysohjelmana Lady Pirkko esitti Aune Kiviojan runon  "Oikia pohojalaanen"    

 
Pirkko pääsi kuvaan Pentin kummi veli Aimon kanssa
  


(Ylen-)syontiä

Ruokailu edellytti pieniä järjestelyjä, mutta saatiin hoidettua hyvin. Ruokaa riitti kolmeen ruokailukierrokseen. Kaikki olivat kylläisiä, pikkujouluissa lipsahtaa ylensyönnin puolelle helposti.

Onnettaren suloinen käsi nosti palkinnot ja siihen on tyytyminen

Ruokailun jälkeen hoidettin arpajaiset. Pääpalkintona oli piirikuvernööri Arkilahden meille viime vuonna lahjoittama taulu (vedos 4/90), mikä kuvaa maalaismaisemaa. Lisäksi oli hankittu hedelmäkori, Pandan suklaata, Valion ruokaohjekirja ja Acupiste Pirkon hierontalahjakortti. DG Pekka kertoi ennen arpajaisia taulustaan ja oman maalausharrastuksensa taustoista.

"Napatanssia"

Ruokailun jälkeen näimme itämaista tanssia. Tanssiesitys oli kaunista katsottavaa, se oli hyvin valmisteltu. Esiintyjillä vaatetus oli erittäin onnistunut, kultaa - timantteja - säihkettä vaatteissa ja silmissä. Lähi-itään suuntautuneine vaatetuksen hankintamatkoineen esityksen aikaan saaminen on tullut kalliiksi. Tanssiesityksestä katsojan silmiin osuu eri asioita, katsojasta riippuen. Sama tilanne on teatteriesityksissä ja muussakin taiteessa. Esitys oli fantastinen. Katsotaan sitten, kuka ensi kerralla esiintyy. Klubin presidentin mielestä pitäisi vuorotella, jotta tällä kertaa esiintyneet voisivat nauttia joskus myös yleisön puolella.

   
Itämaista tanssia
  


Kukaan ei menettänyt siemenperunoitaankaan

Loppuilta meni mukavasti erilasten harrastusten parissa, kuten pystypainia, Kara Åke, suunsoittoa, lipittämistä, seurustelua jne. Pyysimme jatkoaikaa, sitä myös saimme. Myöhempiin jatkoaikapyyntöihin ei enää suostuttu. Oli aika päättää pikkujoulujuhlat. Kello oli reilusti yli puolen yön, kun sammuttelimme ulkosoihdut ja siistimme paikkoja hieman sisällä. "Joulujuhlista jaloin, pikkujouluista taksilla".

   
Katsokaa veli Hannun maireaa hymyä!
  

Hannu tanssittaa uuden klubiveljen puolisoa.

Kuumat jatkot

Seuraavana päivänä vielä kävimme tekemässä loppusiivouksen, tiskasimme (kuumalla vedellä) ja panimme pöydät paikoilleen. Toimme pois, mitä edellisenä iltana oli jäänyt käyttämättä. Paikkoja ei oltu pantu remonttiin. Tämähän on itsestään selvyys. Osamme juhlia siten, että loppusiivous ei tuota harmaita hiuksia järjestäjille.

Kiitoksen aika

Lausun kiitokseni mukana olleille, ilman osallistujia ei olisi mitään. Te teitte tilaisuudesta juhlan.

Erityisen kiitoksen kohdistan järjestelyissä mukana olleille. Tällaiset tilaisuudet edellyttävät aina, että joku tekee asian hyväksi jotain etukäteen ja tilaisuuden kestäessä. Ilman näitä tekeviä käsiä tilaisuuksista ei tulisi mitään.

Kiitän myös tilaisuutta taloudellisesti tukeneita: PrintCenter Oy, Panda Oy, Valio Oy ja Tmi Acupiste Pirkko.

Foto: Pentti Äijö

Vaajakoski 5.12.2005
Pentti Äijö
LC Vaajakoski
(014) 665 226
050 4994 387
mail-osoite
^ Paluu sivun alkuun
< Paluu edelliselle sivulle
< Paluu kotisivulle
Copyright © 2005 LC Vaajakoski All Rights Reserved.