Historia

LC HARTOLAN HISTORIIKKI

Leijonajärjestön tavoitteena on sääntöjen mukaan ”luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten kesken”. Kun kunnioitetut perustajajäsenet olivat perustamassa klubia, olivat säännöt kuin ylevää antiikin kieltä, puhuttiin paikkakunnan parhaiden miesten asiasta. Millaiseen Hartolaan ja Suomeen klubi perustettiin? Perustava kokous oli 27.9.1967 Vatasella, entistä kokouspaikkaamme Perintöprinssiä vastapäätä. Klubin ikä mitataan perustamisjuhlasta, joka oli sitten 24.2.1968. Valtakunta makasi silloin kutakuinkin kehnosti, muutama viikko perustavan kokouksen jälkeen Suomi teki 31 % :n devalvaation, hallitusta vaihdettiin ja devalvaation jälkihoito tiesi toimia, jolla koko maa oli ensimmäisen kerran laskussa sitten sotavuosien. Siis elämässä ei mitään uutta. Hartolassa oli 6000 asukasta. Pitäjä oli ilman leijonia. Sysmään klubi oli perustettu vuonna 1961 ja Joutsaan 1963. Hartolan hanke oli sysmäläisten Vilppu Harjun ja Aarne Niemisen työmaa. Molemmilla oli hyvät yhteydet tänne, joten he eivät kalastelleet vierailla vesillä. Veli Vilppu oli juuri päättänyt presidenttivuotensa omassa klubissaan, joten leijonahenki oli hänelle tutuimmillaan.

Klubin perustaminen oli hyvin valmisteltu. Piirikuvernöörin lupa oli saatu ja paikalla oli varapk Unto Nurmi ja 22 perustajajäsentä. Toiminta lähti rivakasti käyntiin. Ensimmäisen kauden presidentiksi valittiin Antti Vuorinen ja sihteeriksi Kaino Kunnasaro. Perustettiin komiteat sääntöjä, aktiviteetteja ja perustamisjuhlaa varten. Ensi kokouksessa päätettiin kokoontua yleensä jäsenten kotona, mutta jo toisessa kokouksessa päätettiin olla aina Marttalassa. Järjestön ajatus oivallettiin heti alkuun. jouluun mennessä oli järjestetty joulukuusen pituuden arvauskilpailu, joka tuotti 978 markkaa ja 82 penniä. Rahanarvonkertoimella summa vastaa noin 8 000 mk nykyrahassa ja yli puolet jaettiin jo ennen joulua. Klubin perustamisjuhla, charter night, vietettiin Sysmän Kantakievarissa. Juhlamestarina silloin, niin kuin monesta myöhemminkin, oli veli Risto Ritomaa. Kauden toinen aktiviteetti oli pilkkikilpailu, jolla saatiin yli 1 000 markkaa, joka nykyrahassa olisi noin 8 000 mk.

Klubin ensimmäisen viiden vuoden aikaa leimasi nopea kehitys. Klubi kasvoi, Hartola kutistui ja valtakunta meni kaikella tavalla eteenpäin, jos taloutta pidetään kehityksen mittarina. Kun hullu vuosi 1968 oli ohi, niin maa lähti nopeaan kasvuun, joka sitten romahti öljykriisiin syksyllä 1973. Klubin keskeiset henkilöt olivat 1968-69 presidentti Leo Jansson ja sihteeri Mauno Peltonen. Kaudella 1969-70 presidenttinä oli Sakari Koivuniemi ja sihteerinä Olavi Raitasuo. Kausi 1970-71 sujui Väinö Vatasen johdossa ja kirjaa piti Rauno Louhivuori. Sitten vuorossa olivat Vilho Vesanen ja Arvi Aaltonen. Kun klubi vietti viisivuotisjuhliaan presidenttinä oli Viljo Kivinen ja sihteerinä Risto Ritomaa.

Nämä olivat tärkeitä aikoja klubin myöhemmän toiminnan kannalta, sillä näinä vuosina luotiin ja kehiteltiin monet niistä aktiviteeteista, jotka ovat olleet klubin koko toiminnan runkona. Keväällä 1969 pidettiin ensimmäinen äitienpäivä juhla, jossa klubi oli järjestelyvastuussa. Vuonna 1972 aloitettiin itsenäisyyspäivän juhlan järjestelyt. Ensimmäinen aktiviteetti, joulukuusen pituuden arvaus jäi heti pysyväksi. Keväällä 1971 alettiin puhua markkinoiden hyödyntämisestä ja syksyllä oli jo täysi työ päällä. Aktiviteetti onnistui hyvin, koska sen jälkeen syntyi idea, että klubi järjestäisi toiset markkinat omissa nimissään keväällä. Muutenkin kaikenlainen kaupanteko virisi ja rahaa tuli vaihtelevasti. Klubi sai kunnalta tehtäväkseen Hartolan kirjan myynnin. Sitten järjestettiin joulukuusien ja kauralyhteiden myyntiä. Valtatien varteen vuoden 1973 lopussa pystytetty mainostaulu oli sitkeä projekti. Sen lupia haettiin kaksi vuotta, mutta pystyyn nousi, ainakin joksikin aikaa. Ensimmäiseen valtakunnalliseen aktiviteettiin klubi osallistui vuonna 1972, kun rahaa hankittiin Punaisella Sulalla. Klubin toiminta oli tunnettua ja jos aktiviteeteista tuli rahaa, niin kyllä sitä menikin. Klubi sai viestejä, joiden mukaan siellä ja täällä oli avun tarvitsijoita. Tarpeet olivat hädän tuomia, selvää puutetta, yhteiskunnan sosiaalinen käsi ei ollut vielä niin pitkä kuin nykyisin.

Ensi vuosinaan klubi otti kantaa Hartolan yleiseen kehitykseen. Johtuuko tämä siitä, että klubi oli hyvin edustettuna kunnan päätöksenteossa vai olivatko yleiset asiat muuten kiinnostavia. Olihan eräänäkin vuonna valtuuston koko puheenjohtajisto klubista, phj Viljo Kivinen, 1. varana Matti Ruskeala ja 2. vara Arvi Aaltonen; samana vuonna veli Viljo Kivinen oli vielä presidenttinä. Kuinka tahansa: klubi keskusteli ja suunnitteli Hartolan kehitysyhdistystä, kävi uimahalleissa tarkoituksena selvittää tarvitaanko sellainen ja minkälaisena Hartolaan ja keskusteli ajan kuumasta kysymyksestä: moottoriradasta ja –hotellista. Klubi oli mukana valaistun kuntoradan teossa ja rahoittajana. Ei suhteellisesti vähällä osalla, sillä kun klubi maksoi 500 markkaa, niin kunta antoi 1 000 markkaa, nykyrahassa noin 3 000 ja 6 000 markkaa. Klubi jatkoi leijonaviestiä ja oli alkuunsaattamassa LC Pertunmaan perustamista ja oli sen kummina. Ajatus lähti Janssonin kaudella ja toteutui Koivuniemen vuonna.

Klubi kasvoi muutamalla jäsenellä vuodessa. Viisivuotiskauden uusia jäseniä olivat Juhani Hirvensalo, Esko Partio, Torsti Pihamaa, Helge Uitos, Matti Tähtinen, Olavi Kekäläinen, Matti Järvinen, Pauli Väänänen, Kari Pääskynen, Ilkka Sipilä, Onni Nätkinmäki, Jukka Varesto, Pertti Mäkinen ja Jorma Keyriläinen, osa virkeänä täällä mukana, osa muualle ja osa kirkkomaahan muuttaneina. Ajassa mukana olleet veljet osaavat kertoa klubin hengestä. Aika kultaa muistot; kun kaikki oli silloin hienoa, niin tasoitukseksi kerron jotain puhtaiden faktojen pohjalta. Ladyt olivat mukana, alkuvuosina pidettiin juhlakokous joka vuosi, milloin Sysmässä, milloin Jyväskylässä. Ladyjen oma palvelutoiminta alkoi kauden loppuvaiheilla. Klubikokouksissa oli tavoitteena pitää kaksi esitelmää, toinen oli lionismia käsittelevä esitelmä, jossa aineistona oli valmista tekstiä. Toinen oli veljen omavalintainen aihe. Tavoite ei toteutunut, siirrot ja lykkäykset olivat tavanomaisia. Mitä retkusiipeen tulee, niin sen toiminta ei ole kirjattu, mutta tiettävästi sellainenkin on joskus kokoontunut. Osa kokouksista pidettiin veljien kotona tai mökillä, ja ne olivat niitä iltoja, jolloin lapsenvahti tarvittiin yön yli. Klubi toteutti tehokkaasta sääntöjen tavoitetta ”luoda ja ylläpitää kiinteitä ystävyyssiteitä”.

Seuraava viisivuotiskausi 1974-78 oli toiminnan vakiintumisen aikaa. Vastuuta kantoivat kaudella 1973-74 Tauno Hallikainen ja sihteeri Pauli Väänänen, seuraavana vuonna Age Kankainen ja Pertti Mäkinen. Kaudella 1975-76 oli Arvi Aaltosen ja Erkki Backmanin vuoro. Risto Ritomaa ja Eero Halmekoski muodostivat kauden 1976-77 parivaljakon ja klubin kymmenvuotisjuhlia vietettiin presidentti Reino Huoposen ja sihteeri Paavo Piiparin luona. Kaudella valittiin kahdeksan uutta jäsentä. Kutsutuiksi tulivat Risto Numminen, Erkki Backman, Rauni Salmela, Eero Halmekoski, Matti Kähkönen, Paavo Piipari, Matti Virolainen ja Markku Halme. Jäsenehdotuksia tehtiin varsin runsaasti, mutta näkyvä osa niistä kaatui äänestykseen. Klubin toiminta sai ensimmäisen tunnustuksensa, kun veli Tauno Hallikaisen kaudella klubi sai alueen parhaan klubin maininnan. Kysymys leo-toiminnan aloittamisesta oli esillä useamman kerran. Klubi totesi kuitenkin, että edellytyksiä sille ei ollut olemassa. Hallintoa pyrittiin helpottamaan sillä, ettei talousarviota tehty ollenkaan.. Todettiin, että toimitaan kuukausikokouksen päätöksillä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Hallinnossa se ei onnistunut ja kerran hallinnollista tiliä jouduttiin pönkittämään erikoismaksulla. Veljien omasta kunnosta huolehtimien sai osan ohjelmasta. Kaudella 1973-74 punnittiin veljet ja palkintoja jaettiin kelle laihtumisesta kelle lihomisesta. Seuraavana kautena aloitettiin lentopallo ja jumppa, joka ei saanut veljiä liikkeelle. Lähiseutujen klubien kuntokilpailu alkoi. Veljet saivat puujalat palkinnoksi, mutta ovatko ne vielä tallella kaapissa, johon ne aikakirjojen mukaan talletettiin. Kisan järjestely tuli klubille 1977. Se ei ollut vähäpätöinen tehtävä, sillä yksin iltajuhlissa oli mukana 130 henkeä.

Aktiviteetit noudattivat jo syntynyttä järjestystä, ensin markkinoille ja sitten joulukauppoihin. Myyntitavaraa tehtiin ja hankittiin ja myyntipaikkoja haalittiin pitkistä matkoista. Klubi esiintyi kauppiaana Anianpellossa ja Hankasalmen markkinoilla. Myyntitavarat olivat erilaisia, oli koristeakvaarioita, kauralyhteitä ja linnunpönttöjä, joiden kauppa ei käynyt oikein hyvin. Ne jatkoivat aktiviteettina, kun ne käytiin kiinnittämässä Alatalon vanhustentalon pihapuihin. Klubin kummitytöksi aikanaan muodostuneen Anni Köyhän asema tuli ensi kertaa esille vuonna 1975. Saimme tiedon, että Annilla ei ole sähköjä ja joulukuussa 1975 veli Reino Huoponen saattoi kertoa, että jo palaa lamput Annin mökissä. Sähköistys oli klubin suurin yksittäinen urakka siihen mennessä. Uusien aktiviteettien joukossa oli osallistuminen sotainvalidien viljankeräykseen, joka on säilynyt näihin päiviin saakka. Operaatio punainen Sydän toteutettiin jo toisena valtakunnallisena kampanjana lyhyen ajan sisällä. Klubi menestyi erinomaisesta veli Onni Nätkinmäen johdolla. Tulos ylittyi ja saatu 14 000 markkaa vastaa lähes 55 000 markkaa nykyrahassa.

Klubin kymmenvuotisjuhlia vietettiin nykyaikaisessa hengessä. Valtakunnassa oli juuri tehty devalvaatio, jo kolmas vuoden sisään, jolloin markkaparka oli laskenut yhteensä 18 %. Juhlien aikaan vietettiin vielä suurempia juhlia Lahdessa, kun Suomen naiset kahmivat mitaleita MM-laduilta.

Seuraava viisivuotiskausi 1978-83 oli tasaantumisen ja vakiintumisen aikaa. Klubin presidenttinä oli Matti Ruskeala kaudella 1978-79 ja sihteerinä Helge Uitos. Seuraavina vuosina johdossa olivat Kaino Kunnasaro ja Matti Tähtinen sekä Onni Nätkinmäki ja Harri Peltonen. Kaudella 1981-82 vastuuta kantoivat Olavi Kekäläinen ja Matti Peltonen. Juhlavuonna 1982-83 remmissä olivat Helge Uitos ja Teemu Hauta-aho. Klubin jäsenistö kehittyi heikosti, jopa niin heikosti, että hallitus patisti veljiä tekemään ehdotuksia. Joukkoon liittyi viisi veljeä, joista kaksi siirtojäseninä. Mukaan tulivat Teemu Hauta-aho, Taisto Pölkki, Ossi Tahvanainen, Matti Peltonen ja Tapio Peltonen. Kokousten vetovoima katosi tai veljillä oli jotain muuta tehtävää. Keväällä 1982 hallitus sai ryhtyä patistelemaan veljiä ja antamaan ohjeita poissaoloista, syistä ja paikkauksista. Siitä tai jostain muusta syystä syksyllä aloitettiin sataprosenttisilla läsnäoloilla.

Aikakirjojen mukaan klubin toiminta oli vaisua. ”Esitelmä siirtyi ties monennenko kerran”, toteaa pöytäkirja vuodelta 1980. Toisena kertana todetaan, että ”esitelmän sijasta klubijäsenet kertoivat hauskoja juttuja”. Veljet perheineen osallistuivat innokkaasti ulkoilupäiviin. Pilkkikuninkuudesta käytiin kisaa ja vuosikymmenen nimiä olivat Helge Uitos, Pertti Mäkinen ja Tapio Peltonen, kovia nimiä edelleen. Muuten liikunta ei ollut vetolaji. Kuntotoimikunnan vetäjä ehdotteli monia lajeja, mutta pelkkä elopainon seuranta riitti veljille.

Aktiviteetit olivat nekin rutiininomaisia. Markkinoilta saatiin rahaa ja ne jaettiin stipendeinä ja muutamille satunnaisille tarvitsijoille. Juhlavuonna järjestettiin kaksi konserttia ja niiden tappiot kirjattiin avustukseksi kulttuurille. Juhlakokous jakoi erikoisen suuria stipendejä nuorisotyön tekijöille. Rahan hankintakeinojen yksipuolisuus ajoi perustamaan markkinaideatoimikunnan. Paikalliset suoranaiset pyynnöt vähenivät ja tilalle tulivat kymmenet valtakunnalliset keräykset. Niihin klubi vastasi pääsääntöisesti kieltävästi. Katsottiin, että klubin tehtävänä oli vastuunkanto omista nurkista.

Vuosikerta 1983-88 merkitsi klubin nuorentumista uusien jäsenten myötä. Vastuun kantoivat kaudella 1983-84 presidenttinä Matti Järvinen ja sihteerinä Matti Virolainen. Seuraavalla kaudella työssä olivat Matti Tähtinen ja Tapio Peltonen ja edelleen Pauli Väänänen ja Aimo Leinonen. Kaudella 1986-87 presidentin vastuuta kantoi Pertti Mäkinen ja sihteerinä oli Rauni Salmela. Kun klubi täytti 20 vuotta, niin juhlavuotta hoitivat Risto Numminen ja Veli-Veikko Leppälä. Uusien jäsenten hankinta alkoi säännöllisesti veli Matti Tähtisen kaudella ja jatkui kahden jäsenen vuosivauhtia. Koko aikana uusiksi veljiksi kutsuttiin Heikki Kuva, Anssi Lehto, Kalevi Hanhinen, Arto Rinne, Risto Saarinen, Veli-Veikko Leppälä, Tuomo Tuukkanen ja Yrjö Tervala. Tälle kaudelle oli leimallista lyhytkaavainen kokoustelu. Retkusiipi oli kuolemassa sukupuuttoon, veljillä oli säntillinen kiire katsomaan kymmenen uutisia. Vuosijuhla pidettiin komeasti Perintöprinssissä. Samaan aikaan Koivisto huudettiin presidentiksi ja Jääkäriliike lakkautettiin.

Aktiviteetit olivat tavallisia. Rahankäytölle ei enää löytynyt perinteisiä köyhiä. Klubin rahat menivät esimerkiksi yhteisöjen avustamiseen, kunnantalon flyygeliin ja Kuortin kartanon kalustukseen. Valtakunnalliset pyynnöt olivat edelleen mittavia, klubia houkuteltiin mukaan joka lähtöön, yhtenä esimerkkinä mm. mäkihyppääjänä tunnetun Nykäsen talon rakennukseen.

Klubin viides viisivuotisjakso 1988-93 oli taas uusia uria aukova ja nuorensi klubia ja sen toimintaa. Valtakunta syöksyi huikean nousun jälkeen vuosisadan lamaan, mutta klubi vain voimistui. Kaudella 88-89 presidenttinä hääri Teemu Hauta-aho ja Heikki Kuva piti kirjaa. Seuraavina vuorossa olivat Eero Halmekoski ja Risto Saarinen ja sitten Paavo Piipari ja Aimo Virtanen. Kauden 1991-92 presidentti oli Markku Halme ja sihteeri Hannu Mäkilä ja seuraavan juhlavuoden klubia hallitsivat Rauni Salmela ja Jouko Heinonen. Jäsenkysymys sai selvän hoidon, kun vuonna 1991 perustetun jäsentoimikunnan tehtävänä oli pitää joukko tuoreena. Jäsenhankinta alkoi tosin räyhäkkäästi syksyllä 1988, kun joukkoon kutsuttiin Aimo Virtanen, Heikki Vuorenpää, Tom Govenius, Arvo Mustonen ja Eero Tannijärvi. Sen jälkeen mukaan kutsuttiin tai tuli siirtojäsenenä Jouni Välkki, Jyrki Tarhonen, Ari Aaltonen, Jouko Heinonen, Harri Kangas, Hannu Mäkilä, Ossi Parkkinen, Jarmo Olkkonen, Jouko Harjula ja Jouni Neuvonen. Osallistuminen yhteisiin askareisiin oli vaihtelevaa, kokouksissa oli katoa siihen saakka, että presidentin oli syytä keskustella jäsenten kanssa. Aktiviteeteissa oli joitain, joissa olivat kaikki mukana ja joidenkin läpivienti olisi ollut helpompaa paremmin miesvoimin. Joukon nuorentuminen merkitsi reippaampaa osallistumista retkusiipeen, joten tältäkin osalta klubin tavoitteet toteutuivat sääntöjen määräämällä tavalla. Kaudella 88-89 tehtiin kaksi päätöstä jotka näkyivät ja tulevat näkymään pitkään. Klubi päätti juhlistaa näkyvästi 25vuotista toimintaansa ja toiseksi valita vuosittain Vuoden Nuoren. 20-vuotisjuhlavuonna klubi päätti ryhtyä suurimittaiseen projektiin, jolla oli tarkoitus juhlistaa klubin 25-vuotisjuhlaa. Ideoinnin jälkeen klubi päätti hankkia kirjailijapatsaan. Kartoituksen jälkeen kuvanveistäjä Taru Mäntynen Varkaudesta sai tilauksen tehdä luonnoksen, jonka perusteella patsas tilattiin. Kirjailijapatsaan paljastustilaisuus 27.5.1993 oli Itä-Hämeen sen vuoden kulttuuritapahtuma. Patsas sai jakamattoman hyväksynnän, sen paljastaja maaherra Juhani Kortesniemi arvioi, että ”kyllä patsas hyvä on, kun maaherrakin sen ymmärtää”. Patsas oli huikea taloudellinen urakka; klubi joutui laittamaan projektiin kaikki rahat ja pidättäytymään ulkopuolisista piirin ja liiton hankkeista. Patsaan kokonaiskustannukset olivat 230 000 markkaa ja se pystyttiin maksamaan loppuun seuraavana syksynä. Juhlavuoden presidentin vaatimuksesta tähän on kirjattu, että veli Heikki Kuva lahjoitti 50-vuotisjuhlansa tervehdykset 15 000 markkaa patsasrahastoon.

Vuoden Nuoren nimeämisellä klubi halusi esiintuoda ansioituneita nuoria, jotka ovat esimerkkejä muille. Juhlallinen nimeäminen ja palkinta on tapahtunut itsenäisyyspäivän juhlassa. Tällä kaudella nimityksen saivat Päivi Mäkelä, Jarmo Lahtinen, Jarno Poskena ja Jarkko Hauta-aho. Lions-järjestön korkein huomionosoitus , Melvin Jones-jäsenyys luovutettiin perustajajäsen Risto Ritomaalle 25-vuotisjuhlassa. Myös klubi sai huomiota , kaudella 1988-89 se nimitettiin lohkon parhaaksi. Kaudella 1992-93 klubi sai nimityksen alueen parhaaksi ja piirikuvernöörin erikoispalkinnon. Klubi otti vastuuta lohkon toiminnasta ja veli Pertti Mäkinen toimi lohkon puheenjohtajana 1989-90. Samana vuonna järjestetyssä Punainen Sulka-keräyksessä klubi ylitti hienosti tavoitteensa erikoisesti Risto Ritomaan ja Heikki Vuorenpään aktiivisuuden ansiosta.

Aktiviteettipuolella ykkösasiaksi nousi markkinoiden muuttaminen rahaksi sahtia myymällä. Veli Matti Järvisen idean pohjalta aloitettiin sahdin myynti syksyllä 1989 ja sen jälkeen klubilla onkin ollut varsin tuottoisa kultasuoni. Ensimmäisten sahtimarkkinoiden puhdas tuotto oli 20 000 markkaa ja toisten 46 000 mk. Rahaa tosin tarvittiinkin, sillä patsasrahasto tuntui pohjattomalta.

Uudet nuoremmat toivat vauhtia liikuntaan ja sen tapaisiin rientoihin. veljet alkoivat käydä liiton keilailukisoissa ja tuloksia tuli vaihtelevasti. Keväällä 1990 klubi sai järjestää liiton keilailumestaruuskilpailut. Veli Tuomo Tuukkasen johtamat kisat keräsivät 230 osanottajaa ympäri maata. Oma joukkue sijoittui kuudenneksi. Muuten yhteinen liikunta ei iskenyt kipinää. Sen puute todettiin karvaasti, kun sysmäläiset kävivät juoksemassa veljet kipeiksi Suomi Juoksun maratonilla kesällä 1988. Veljet tutustuttivat toisiaan uusiin asioihin. Klubi oli yhdessä Purnuvuoressa, keilahallissa ja golfkentällä.

Viimeisen viiden vuoden tapahtumat eivät oli hyvin historian arvioitavissa, sillä tapahtumat ovat vielä liian lähellä. Maa alkoi virota lamasta ja klubikin virkistyi, vaikka se ei lamassa ollut ollutkaan. Kauden 1993-94 presidenttinä toimi Tapio Peltonen ja sihteerinä Tom Govenius. Seuraavan vuoden johtoparina oli Heikki Kuva ja Eero Tannijärvi, sitten Matti Peltonen ja Jyrki Tarhonen. Viime kauden päällystönä oli Jouko Harjula ja Juha Koskinen, ja nyt juhlavuonna klubia johtavat Kalevi Hanhinen ja Vesa Järvinen. Kun varttuneemmat veljet väsyivät, niin uusina veljinä joukkoon kutsuttiin tai tuli siirtojäseninä Vesa Järvinen, Juha Koskinen, Pekka Mannila, Kalevi Nalli, Timo Olkkonen, Pertti Niilahti, Ilpo Raatikainen, Mika Riikonen, Kari Ruoppi, Seppo Suomi, Pertti Tilli ja Simo Vehkasalo. Kuin perintönä edelliseltä viisivuotiskaudelta klubi sai Hartolan kunnan Kustavus-palkinnon vuoden kulttuuriteosta, ja juuri sitä ennen klubi sai maksettua kirjailijapatsaan loppuun. Huomionosoitukset jatkuivat, kun veli Reino Huoponen nimettiin Melvin Jones-jäseneksi.

Kauden merkittävimmäksi aktiviteetiksi kehittyi joulumarkkinoiden saaminen klubin järjestettäviksi vuonna 1994. Klubi teki sopimuksen kunnan kanssa, että klubi vastaa täysin joulumarkkinoiden järjestelyistä. Markkinoilla ja muuallakin esiintyminen helpottui, kun veli Tom Govenius masinoi oman teltan hankinnan. Siinä on juhlittu jo monet juhlat ympäri maakuntaa. Viron Suomi-pojat otettiin klubin kummeiksi syksyllä 1995, jonka jälkeen he ovat saaneet vuosittaisen avustuksen klubilta. Keväällä 1996 klubi kehitteli ajatuksen nuorten työllistämisprojektista, jonka mukaan klubi tukisi nuorten työllistymistä kesällä 10 000 markalla ja kunta 30 000 markalla. Projekti oli ja on erittäin menestyksellinen ja on antanut monelle nuorelle mahdollisuuden tutustua työelämään. Toinen nuorten suuntaan kohdistuva aktiviteetti, Lions Quest-koulutus on edistynyt hitaammin.

Veljien aktiivisuus valtakunnallisissa koitoksissa toi huikeita tuloksia. liiton pilkkikisoista on tuotu niin henkilökohtaisia kuin joukkuemestaruuksia veli Jouni Neuvosen johdolla. Muissakin kisoissa on käyty ja keilailun lisäksi hyviä tuloksia on tuotu mestaruuksia myöten suunnistuksesta, hiihdosta, laskettelusta ja golfista. Klubi on kantanut osan järjestelyistä, kun maan valiot ovat tulleet liiton pujottelu- ja joukkuegolfkisoihin. Omaa ja kuntalaisten kuntoa virittämään ryhdyttiin järjestämään 24 tunnin hiihtoa, joka on toistaiseksi onnistunut kerran, toisen kerran olisi tarvittu vesisuksia.

Klubikokouksiin osallistuminen on vaihdellut. Vuonna 1994 presidentti joutui ottamaan poissaolot esille, mutta on läsnäolo ollut hyvääkin. Veli Matti Peltonen teki perusteellisen selvityksen klubiviihtyvyydestä, jonka purkamisen jälkeen veljet tietävät mistä kenkä puristaa, jos se puristaa. Klubin edustus piirin ylemmissä elimissä säilyi, kun veli Tapio Peltonen toimi lohkon puheenjohtajana ja veli Pertti Mäkinen alueen puheenjohtajana. Olisiko veli Pertin mukanaolo ollut avuksi, sillä sinä vuonna klubi valittiin lohkon ja alueen klubiksi.

Klubin ladytoiminnan aktiivisuus on vaihdellut. Veljien ladyt eivät lupaudu samalla tavalla klubin toimintaan kuin veljet, ja heillä on muitakin tehtäviä yhteisössämme oman mielenkiinnon mukaan. Aktiivisina aikoina ladyt ovat tukeneet klubin toimintaa näkyvästi. Tärkeintä on kuitenkin se, että ladyt ovat olleet mukana, myötäeläneet ja antaneet tilaa klubin työlle. Ilman heitä ja heidän rakkauttaan me emme olisi mitään.

Historiallisessa esityksessä on houkutusta tehdä tilastoja mitä kaikkea on tehty ja miten on rahaa saatu tai käytetty. Olen tarkoituksellisesti jättänyt markat vähemmälle, sillä klubitoiminnan säännöissä ei puhuta määristä mitään. Todetaan vain, että on oltava hyvää ja kunnollista, ja sen mittaaminen on meidän omissa ajatuksissamme. Työ ja huvi ovat toisiaan täydentäviä veljeksiä, siitä huvista voimme muistella retkusiivessä.

Rakkaat ladyt ja hyvät veljet, jokainen yhteisö kasvaa omista juuristaan. Perustajajäsenet ja veljesjoukon 30 vuoden työ on jättänyt näkyvän jäljen Hartolaan. Kiitos.

Heikki Kuva

Viisivuotiskausi 1998-2003

30-vuotisjuhlan jälkeinen viisivuotiskausi on sujunut klubilta hyvin. Taloudellinen sarka on hoidettu syys- ja talvimarkkinoiden tuotoilla ja veljillä on riittänyt aktiivisuutta osallistua niin palvelutoimintaan omalla kylällä kuin valtakunnallisiinkin kisailuihin. Tunnustusta toiminnastamme olemme keränneet piirin, alueen ja lohkon tasoilla.

Johtoparina kaudella 1998-99 toimivat Arto Rinne ja Simo Vehkasalo. Uudelle vuosituhannelle meidät johdattivat Tom Govenius ja Tuomo Tuukkanen, seuraajinaan Risto Saarinen ja Kari Ruoppi. Kausi 2001-02 sujui Mika Riikosen ja Markku Siiholan huomassa ja nyt juhlavuonna ovat vastuunkantajina Tuomo Tuukkanen ja Hannu Laattala. Sekä lohkon että alueen puheenjohtajana on toiminut veli Pertti Tilli.

Jäsenistön voimallisuudesta pidetty hyvää huolta. Aika on tehnyt tehtäväänsä ja niittänyt joukostamme perustajajäseniä ja muita vanhoja aktiiveja: mm. Aake Kankainen, Olavi Kekäläinen ja Arvi Aaltonen sekä loppuun asti aktiivitoiminnassa mukana taistellut Risto Ritomaa ovat meidät jättäneet. Joitakin vanhempia veljiä on vetäytynyt syrjään, jotkut veljet muuttaneet ja viisivuotiskauden lopulla ”passiviteettitoimikunnan” aktiivisin osa päätettiin poistaa klubin listoilta. Uutta verta tuomaan valittiin Reijo Sertti, Mika Tuomala, Hannu Kivinen, Markku Siihola, Pertti Niilahti, Hannu Laattala, Jouni Hokkanen, Ari Toivola ja Timo Salmela. Kun lisäksi saimme kolme siirtojäsentä, Kalevi Antikaisen, Pekka Tapanilan ja Matti Knuutilan, on veljesjoukkomme hyvissä voimin niin toimeliaisuudeltaan kuin keski-iältäänkin.

Tuon joukon huomattavampia saavutuksia olivat menestyksekäs harmonikkakonsertti ja Punaisen Sulan keräystoiminta vuonna 1999 sekä Hartolan murrekirjan myyntimenestyksestä huolehtiminen. Hartolasta on löytynyt myös vuosittain nuoria palkittavaksi stipendein ja kunniakirjoin. Nuorisovaihdossa saimme yhden pennun lähetetyksi Uuteen-Seelantiin sekä vastaanotimme vieraan Intiasta, josta myös ladyt ovat saaneet itselleen kummilapsen.

Leijonain harrastustoiminnan puolella kerättiin yhä uusia laakereita. Huikea menestys pilkkionginnassa katkesi vasta kauden lopulla, jolloin taas pitkä tappiokierteemme lentopallossa katkesi. Kolopallon puolella menestys oli ladyjen varassa, erityisesti Kirsi Govenius keräsi pyttyjä tasaiseen tahtiin. Hoidettiinpa vuosituhannen ensimmäinen lion-mestaruuskin Hartolaan: veli Eero Tannijärven pokka piti sökökisoissa. Näin hankittiin sekä kisat Hartolaan että nostatettiin retkusiiven aktiivisuutta tiukan lajiharjoittelun puitteissa.

Klubitoiminnassa merkittävin muutos oli kokouspaikan vaihto parinkin äänestyksen jälkeen. Siirryimme lokakuussa 2001 perinteisistä Marttalan/Perintöprinssin tiloista Linna-hotelliin. Uutena kehityksenä kannattaa mainita myös teknohuuman jättimaalle sovelias muutos: siirryimme takkuilevasta puhelinviestikaaviosta kännykkäviesteihin.

Kun Eurooppaan ja euroihin yhdistynyt Suomi etsii omaa rooliaan uudessa maailmanjärjestyksessä, voinemme todeta LC Hartolan jatkaneen toimintaansa perinteisen sujuvasti. Tämän viisivuotiskauden päätteeksi olemme sopineet etsivämme uutta, pitempiaikaista keräyskohdetta 40-vuotisjuhliamme silmällä pitäen. Tästä löytyykin sopivaa jännitettä ja haastetta seuraavaan viisivuotiskauteen. Tällä joukolla voimme olla varmoja siitä, että kohde löytyy ja varat kerätään.

Simo Vehkasalo