|
YLEISTÄ
Toimintakauden tavoitteena oli veljellinen keskustelu
ja yhdessäolo aivan tavallisten ja luonnollisten
asioiden parissa ilman häiritsevää kaavamaisuutta.
Noudattaen Lions - hengen mukaista hyvää toveruutta ja
keskinäistä yhteisymmärrystä.
Tavoitteena oli auttaa vaikeassa elämäntilanteessa
olevia ihmisiä ja huumetyön edistäminen.
Pyrkimyksenä oli seurata nykyajan kehitystä ja siitä
tiedottamista kaikille jäsenille.
Tavoitteena oli myös klubilaisten fyysisen
hyvinvoinnin parantaminen erilaisilla
liikuntamuodoilla.
Edellämainittujen asioiden toteuttamiseksi klubi on
pyrkinyt järjestämään esitelmä- ja
keskustelutilaisuuksia. Veljet ovat pitäneet ”päivän
peili” esitelmiä sekä klubin ulkopuolisena esiintyjänä
kävi erikoislääkäri Arto Juppo puhumassa kuulosta ja
sen hoitamisesta.
Alli Sirén kävi kertomassa partioleirin kuulumisia
Englannista. Alli Sirénille klubi oli myöntänyt 200 €
stipendin Jamboree – leiriä varten.
Piirikuvernööri Erkki Honkala kävi vierailulla
marraskuun kokouksessa hotelli Vaakunassa.
Klubi on hankkinut ansiokkaalle veljelle Raimo
Suokolle Melvin Jones jäsenyyden.
JÄSENET
Toimintakauden alussa jäsenmäärä oli 32, joista neljä
etuoikeutettua. Matti Olkkonen erotettiin
jäsenmaksujen maksamattomuuden ja kokouksiin
osallistumattomuuden takia.
HALLITUS
Presidentti: Jorma Porkkala
I varapresidentti: Matti Olkkonen, vaihdettiin Mika
Hämäläinen
II varapresidentti: Mika Hämäläinen, tilalle Juha
Lounatvuori
Past. presidentti: Eero Kellberg
Sihteeri: Hannu Kuukkanen
Rahastonhoitaja: Markku Orsila
Klubimestari: Ari Havulehto
Tiedotussihteeri: Juha Lounatvuori
Jäsentmk.puheenjohtaja Esko Luhtanen
Tailtwister Heikki Peltola
LIONS CLUB SEINÄJOKI / TÖRNÄVÄ TOIMIKUNNAT JA
TOIMIHENKILÖT KAUTENA 2007 – 2008
Nuorisovaihto: Matti Marttila
Leoneuvoja: Matti Heikkilä
Quest-lion: Tuomo Kotkaniemi
Jäsen- ja klubihenkitoimikunta: Pj. Esko Luhtanen,
Ilmo Laakkonen, Ilmari Oksala
Tarratoimikunta: Pj. Raimo Suokko, Matti Olkkonen,
Veikko Raittinen
Aktiviteettitoimikunta: Pj. Jaakko Hunnakko, Jussi
Pelto-Piri, Eero Kellberg
Sääntötoimikunta: Pj. Reijo Toivonen. Mika Hämäläinen,
Jorma Rasku
Leikekirja: Pj. Matti Olkkonen, Ilmo Laakkonen, Eero
Kellberg
Juhlatoimikunta: Pj. Timo Sysilampi, Veikko Raittinen,
Matti Marttila
Liikuntatoimikunta: Pj. Heikki Kujanpää, Hannu
Kuukkanen, Jorma Porkkala
Yrittäjätoimikunta: Pj. Mika Hämäläinen, Hannu
Seppälä, Heikki Haapsaari
ARS:Lion: Jussi Pelto-Piri
Kuulonsuojelujohtaja: Heikki Kujanpää
Tietotekniikkajohtaja: Timo Sysilampi
Huumeyhdyshenkilö: Heikki Peltola
Ympäristövastaava: Erkki Tuorila
Toimikunnat ovat kokoontuneet tarvittaessa
puheenjohtajiensa koollekutsumana.
VARSINAINEN TOIMINTA
Kuukausi- ja hallituksen kokoukset kaudella 2007 –
2008.
Kokouspaikkana oli Hotelli Lakeus, paitsi marraskuun
kokous oli Hotelli Vaakuna.
Hallituksen kokoukset alkoivat klo 18.00 ja
varsinaiset kuukausikokoukset klo 19.00 kuukauden
toisena torstaina.
pvm. hallitus kuukausikokous
13.09.-07 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
11.10.-07 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
08.11.-07 klo 18.00 klo 19.00 Vaakuna
13.12.-07 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
10.01.-08 klo 18.00 klo 10.00 Lakeus
14.02.-08 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
13.03.-08 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
10.04.-08 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
08.05.-08 klo 18.00 klo 19.00 Lakeus
Klubin vuosikokous pidettiin lokakuun
kuukausikokouksen yhteydessä. Vuosikokouksen puhetta
johti Jussi Pelto-Piri.
Edelliselle hallitukselle ja muille tilivelvollisille
myönnettiin tili- ja vastuuvapaus ja vahvistettiin
kauden talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun
suuruus.
LIIKUNTATAPAHTUMIA:
Klubimme veljiä on osallistunut mm.
Golfmestaruuskilpailuihin sekä erilaisiin
urheilutapahtumiin mm. keilakilpailuihin.
Liikuntatoimikunta järjesti kuntokampanjan ja jakoi
kaikille jäsenille liikuntakortin Heikki Kujanpään
aloitteesta. Viidelle eniten suorituksia merkinneelle
jaettiin palkinnot.
Jääjuhla järjestettiin yhdessä taitoluistelijoiden
kanssa poikkeuksellisesti tammikuulla. Ajankohta sai
kiitosta osallistuvilta lapsilta sekä heidän
vanhemmiltaan.
PÄIVÄN PEILI, TIETOISKUT:
Syyskuun Jorma Porkkala Luistimet entisajasta
nykypäivään
Lokakuu Juha Lounatvuori Sähkön säästäminen/erilaiset
lamput
Joulukuu Timo Sysilampi Sight First – näkökampanja
Tammikuu Arto Juppo Kuulo ja kuulon huoltaminen
Helmikuu Markku Orsila Kirkkohallinnon asioista
Toukokuu Tapani Holma Ilmoitti eroamisesta ja piti
mielenkiintoisen puheen lionismista.
AKTIVITEETIT:
Autotarratoimintaa pyrittiin jatkamaan.
Verenluovutuskampanja jatkui edellisten vuosien
tapaan. Valitettavasti uusia aktiivisia
verenluovuttajia ei tunnu klubistamme löytyvän. Samat
jäsenet käyvät onneksi aktiivisesti.
Digiboxeja ovat vanhuksille ovat asentaneet Raimo
Suokko ja Jorma Porkkala.
Matti Heikkilä piti mökillään risusavotta talkoot.
Matti lahjoitti klubille 300 €.
Lähetettiin seurakunnalle anomus yhteistyöstä
Kaustislaisen messun järjestämisestä
STIPENDIT JA AVUSTUKSET:
Taitoluistelijoille myönnettiin 200 euron stipendi
TALOUS
Kauden rahastonhoitaja Markku Orsila raportoi
kuukausittain hallitukselle ja kuukausikokoukselle
taloudellisesta tilanteesta.
Mika Hämäläinen lahjoitti klubille 1500 euroa.
HUOMIONOSOITUKSET
Kauden aikana muistettiin seuraavia veljiä
merkkipäivän johdosta.
Raimo Suokko Melvis Jones jäsenyys ja M-J seinätaulu.
Reija Toivonen 70 vuotta Lions kello
Eero Kellberg 60 vuotta Leijona patsas
Juha Loumatvuori 50 vuotta Pöytästandaari
!00 %:n jäsenyysmerkit ja ansiovuosimerkit jaettiin
usealle veljelle.
Jorma Porkkala
Presidentti 2007 – 2008
Hannu Kuukkanen
Sihteeri 2007 - 2008
|