Etusivulle
    


NENÄPÄIVÄ

27.3.2012 Nenäpäivä-tiedote klubeille

Terveiset Nenäpäiväkoulutuksesta, jossa oli edustettuna kaikki Suomen Lions-piirit A-O.  

Ylen edustajat antoivat lämpimät kiitokset välitettäväksi Suomen Lions-klubeille vuoden 2010 panoksestaan Nenäpäivä-keräyksen onnistumisessa. Lions-liiton pääsihteerin Markus Flaamingin mukaan yhteistyöstä Ylen kanssa on paljon hyötyä myös Lions-toiminnan näkyvyydelle ja jatkuvuudelle.  Nenäpäiväkampanjassa Leijonat ovat maailman lasten asialla ja kerätyillä varoilla saadaan aikaan paljon hyvää.

Lions.fi -sivustolla on avattu Nenäpäivää 2011 koskeva tiedotepaketti.  Tämän kirjeen mukana tulee sähköisessä muodossa osa sieltä löytyvästä materiaalista. Toivon että tutustutte Nenäpäivä-aktiviteettivaihtoehtoihin ja mietitte mikä voisi olla oman klubinne tapa osallistua tähän hienoon aktiviteettiin. Osallistuminen Nenäpäivään on jokaiselle klubille täysin vapaaehtoista.

Seuraavassa koostetta Nenäpäivä 2011:sta: Lions-klubeilla on 3 päätapaa, jolla voi osallistua Nenäpäivään:

1. Lipaskeräys (lippaita voi tilata 1-5 kpl klubia kohti, tilaukset mahdollisimman nopeasti mielellään jo 30.8. mennessä E-piirin piirikoordinaattorille Tiina Raumalle  ratiina@luukku.com ) Koordinaattori tilaa lippaat ja luovuttaa ne klubien edustajille.

Nenäpäiväkoulutuksen palautetta: LIPASKERÄYS OLI KOETTU MUISSA PIIREISSÄ HELPOIMPANA TAPANA OSALLISTUA JA TUOTTO OLI OLLUT HYVÄ

2. Tapahtuman tai tempauksen järjestäminen (vain mielikuvitus rajana) Tapahtumista tiedot myös piirikoordinaattorille, koska tapahtumista tehdään myös valtakunnallinen kooste

Nenäpäiväkoulutuksen vinkki: Hauska tapa tehdä yhteistyötä yli klubirajojen

3. Yhteistyö maakuntaradion kanssa

Muita mahdollisuuksia:

4. Ostaa neniä tai muita kannatustuotteita jäsenille tai lahjoittamalla niitä (nenapaiva.fi -sivuilla on verkkokauppa)

5. Keräykseen voi osallistua myös lahjoittamalla klubin aktiviteettitililtä tai laittamalla hatun kiertämään klubikokouksessa Nenäpäivän hyväksi

TILITYKSET TEHDÄÄN  KERÄYSTILILLE KÄYTTÄEN E-PIIRIN OMAA VIITENUMEROA, KERÄTYT SUMMAT  JA OSTOKSET TIEDOKSI MYÖS PIIRIKOORDINAATTORILLE PIIRIN KOKONAISTULOKSEN VÄLITTÄMISTÄ VARTEN. Koordinaattori jakaa mallitilisiirtolomakkeet klubeille 17.9. SuurPnat-koulutuksen yhteydessä. Keräysaika alkaa 15.10.2011 ja varsinainen Nenäpäivä on 4.11. Valtakunnallista tv-lähetystä varten lähettäkää 3.11 mennessä välitietoja keräystuotosta piirikoordinaattorille, koska Lionsien siihen mennessä keräämä yhteistulos julkistetaan suorassa tv-lähetyksessä 4.11.

Jokaisen klubin panos on tärkeä! Pistetään pallo paremmaksi!

Terveisin Tiina Rauma, E-piirin Nenäpäiväkoordinaattori 2011 ratiina@luukku.com

Liitteet:
Klubien raportointilomake kampanjapäällikölle

Nenäpäivä-kampanjan toteuttaminen
Nenäpäivän avustuskohteet 2011-2011
SLL, Nenäpäivän pääyhteistyökumppani
Tiedotepohja
Ilmaismateriaalitilaus
19.10.2011 Tiedote klubeille tilityksistä
Toimintaideoita Nenäpäivä -aktiviteetteihin

 


Sivujen ylläpito Sari Vierimaa, LC Toijala Arvo Ylppö