![]() |
Nuorisovaihtotiedote |
Nuorisovaihtotiedote 1.7.2011
Nuorisovaihto on
16 - 21 -vuotiaiden nuorten, pääsääntöisesti kesäaikana
tapahtuvaa muutaman (3 - 6) viikon mittaista tutustumista muihin
maihin ja niiden kulttuuriin perheoleskelun ja kansainvälisten
leirien muodossa. Se on kaksisuuntaista, Suomesta lähtee ja
Suomeen tulee nuoria. Se on erinomainen mahdollisuus nuorille ja
isännöiville perheille päästä kansainväliseen kosketukseen
ja saada usein elinikäisiä ystäviä muista maista. Monelle
nuorelle se on myös ensimmäinen pitempiaikainen oleskelu
vieraassa ympäristössä yksin ilman vanhempien mukanaoloa
tarjoten siten merkittävän mahdollisuuden nuoren
itsenäistymisessä. Vuosittain Suomesta lähtee yli 300 nuorta
ja tänne saapuu noin 200 nuorta. Suomessa järjestetään
tavallisesti 5 kansainvälistä leiriä kesässä.
Nuorisovaihto on lionsklubien aktiviteetti. Klubit hyväksyvät
ja "lähettävät" nuoren vaihtoon ja järjestävät
perheoleskelu mahdollisuuden saapuville nuorille. Tavallisesti
lähettävä klubi tukee nuoren matkaa taloudellisesti erikseen
sovittavalla määrällä. Klubit tukevat yhteisvastuullisesti
Suomessa järjestettäviä kansainvälisiä leirejä.
Uudet
hakulomakkeet sekä lähteville nuorille, että isäntäperheiksi
haluaville on nyt saatavilla täällä piirin sivuilla.
Hakemukset nuorisovaihtoon täytetään ja lähetään minulle
sähköisesti klubien toimesta. Hakemuksien tulee olla perillä
ennen joulua. Paperiset allekirjoitetut lomakkeet ehtivät
vuodenvaihteeseen mennessä. Nyt kaikki rohkeasti toimeen
tarjoamaan nuorille mahdollisuuksia ikimuistoisiin elämyksiin.
Tapio Suokas
YCE 107 D
p. 044 511 5840
tapio.suokas(at)lions.fi Hakulomake Isäntäperhelomake Vastaanottositoumus