![]() |
LC Vihti - Klubitoimintaa |
Onnistunut kulttuurimatka Tallinnaan 15.-16.9.2007 |
|
LC Vihti
teki onnistuneen kulttuurimatkan Tallinnaan 15-16.9.2007. Matkaan
osallistui
yhteensä 21 henkilöä. Tallinnan matkalla tutustuimme Viron uuteen
taidemuseo Kumuun museon oppaan
johdolla. Museokierroksen päätteeksi
tapasimme
Bonaparte-ravintolassa Eestin
piirikuvernöörin Kalle Elsterin, joka piti
meille esitelmän
leijonatoiminnasta Eestissä. Retken korkeatasoisinta
kulttuuriantia oli ensimmäisen päivän iltana
Estonia-teatterissa seurattu upea August
Bournonville´n romanttinen Sylfidi-baletti. Toiseen matkapäivään sisältyi mielenkiintoinen kiertoajelu Tallinnassa. Kävimme Toompeanmäellä, Pronssisoturin patsaalla, Tallinnan laululavalla, Tallinnan metsähautausmaalla sekä Piritan olympia-keskuksessa. Kiertoajelun aikana saimme myös rautaisannoksen Viron historiasta oman oppaamme ja matkan suunnittelijan Vuokko Sivurannan kertomana. Matka onnistui erinomaisesti. |
![]() Tallinnan ortodoksikirkko |
![]() Pronssisotilas uudessa sijoituspaikassaan sotilashautausmaalla |
![]() Suomalaisen arkkitehdin suunnittelema Kumun taidemuseo |
![]() Katunäkymää syksyisestä Tallinnasta |