Jäidenlähdön arvauskilpailuja jo 50 vuoden ajan
[30.01.2012]
Lions Club Tuusula järjestää 1.2.-31.3.2012 Tuusulanjärven
jäidenlähdön arvauskilpailun, nyt jo 50. kerran.
Juhlavuottamme korostaa se että Tuusulanjärvi äänestettiin
äskettäin myös Uudenmaan maakuntajärveksi.
Näin arvauskilpailumme ratkeaa: Kun Tuusulanjärven jäälle
pystyttämämme lippu kaatuu jäidenlähdön
johdosta, on se arvauksen kohteena oleva oikea päivämäärä.
Lippu kaatui viime vuonna huhtikuun 18. päivänä.
Varhaisin lipun kaatumispäivä, maaliskuun 31. päivä,
oli vuonna 1990. Myöhäisimmät ajankohdat ovat olleet
1981 ja 1985, molempina toukokuun 8. päivänä. Näin
jäät ovat lähteneet aiemmin.
Lippu, jonka kaatumispäivämäärää
kilpailussa arvataan, on jälleen perinteisellä paikallaan
Tuusulanjärven eteläpäässä.
Kuten kahtena aiempana vuonna, lipunpystytysryhmämme joutui
tälläkin kertaa tarpomaan runsaassa lumessa ja lisäksi
etenkin rannan tuntumassa jäällä oli myös vettä.

Kun lippu vietiin paikalleen 25.1.2012 mitattiin jään
paksuudeksi 15 cm. Melko myöhäisen talventulon ja järven
jäätymisen sekä runsaan lumentulon vuoksi oikean
kaatumispäivämäärän arvaus on taas tänäkin
vuonna erityisen mielenkiintoista.
Lions Club Tuusula myy jääarpoja 1.2. - 31.3. välisenä
aikana.
Palkintoja arvotaan oikean päivämäärän
arvanneiden kesken sekä myös kaikkien osallistuneiden
kesken. LC Tuusula kannustaa ihmisiä liikkumaan ja ulkoilemaan;
arvauskilpailun 50. juhlavuoden kunniaksi oikean päivämäärän
arvanneiden kesken arvotaan pääpalkintona naisten polkupyörä.
Palkintopyörällä kelpaa kesällä kiertää
vaikka omaa maakuntajärveämme. Muut palkinnot ovat matkalahjakortteja
sekä LC Tuusulan vuosilautasia.
Virallista jäänpaksuutta voi seurata Ympäristöministerion
sivuilta...Lue
lisää 
|