Aktiviteetit

Ensimmäinen maininta aktiviteetistä on perustamisvuodelta 1964, jolloin päätettiin järjestää nakkien myynti Pyhäjärven jäällä pidettävän ravikilpailun yhteydessä. Tuotto tästä aktiviteetista oli 85.78 mk. Toinen aktiviteetti oli metsän istutus ja tuotto siitä 30 mk.

 

Näiden lisäksi ensimmäisen vuosikymmenen aktiviteetteja olivat mm. Juhannusjuhlien järjestysmiestehtävät, hautausmaan haravointi, metsämarssit, paperinkeräys, arpajaiset, veikkaus jäittenlähdöstä Pyhäjärvestä, joululyhteiden valmistus ja myynti, verokalenterien painatus ja myynti.

 

LC Tammelan pitkäaikaisin aktiviteetti oli Tammelan hautausmaan haravointi. Se oli keskeytyksettä ohjelmassa jo vuodesta 1965 alkaen vuoteen 2008 asti. Seurakuntaa leijonat ovat auttaneet myös sytyttämällä hautakynttilät sankarihaudoille ja muille seurakunnan hoidossa oleville haudoille.

 

 

Toimintamme toisen vuosikymmenen uusia aktiviteetteja olivat  aurauskeppitalkoot ja  risusavottatalkoot.

 

Kolmannen vuosikymmenen uutena aktiviteettina tuli mukaan Punainen Sulka, jo kolmannen kerran ja v. 1990 Hakkapeliittatapahtuma, jossa veljien tehtäväksi tuli liikenteen ohjaus,  tilaisuuden pääsylippujen myynti sekä torialueen yövartiointi, tapahtuma kun oli kaksipäiväinen ja myyntipöytien tavarat osittain jäivät yön yli odottamaan toista toritapahtumapäivää.

 

Aktiviteetti oli vaativa ja runsastöinen. Jokaisen klubiveljen työpanos tarvittiin, jotta tehtävässä onnistuttiin. Aktiviteetti oli myös tuottoisa, sillä parhaimmillaan se antoi lähes 38 000 markan tuloksen.

 

Hakkapeliitta- tapahtuma, joka oli klubimme pääaktiviteetti vuodesta 1990 alkaen, kestettyään 13 vuotta, päättyi v. 2003.Tänä viimeisenä vuonna kyseisen aktiviteetin tuotto oli 7320 €.

 

Viimeiset viisi vuotta on menty entisten kaavojen mukaisesti.

Uutena aktiviteettina tällä ajanjaksolla oli Punainen Sulka aktiviteetti

 

Klubimme sai järjestää Lions-liiton lentopallon mestaruuskilpailut 2008.

Uusina aktiviteetteina kaudella 2009-2010 ovat rompetori ja kirkkokonsertti.

 

Vuosien varrella klubin palvelu- ja varojenkeruuaktiviteetit ovat muuttuneet. Toisia on jäänyt pois ohjelmasta ja uusia löydetty tilalle. Runsaasti työtä vaativia toimintamuotoja olivat mm. verokalenterien julkaiseminen ja pitkään jatkunut yhteistyö Ns. Auran kanssa Tammelan Hakkapeliittatapahtuman liikenteenohjauksessa ja lippujen myynnissä. Selkeistä työaktiviteeteistä mainittakoon aurauskeppitalkoot, metsämarssit, maalaustalkoot, pururadan rakentaminen Tammelan urheilukentän maastoon ja kalusteiden teko nuorisoseuran talolle.

Klubimme on ollut Suvi-illan maratoonissa mukana liikenteenohjauksessa.

Aikojen kuluessa leijonat ovat keränneet varoja myymällä yleisölle jääveikkausarpoja, cd-levyjä, lippuja eri tapahtumiin ja valtakunnallisiin kampanjoihin liittyen mm. pinssejä, heijastimia, punaisia sulkia, tauluja ym.


Lady-toiminta

Tammelassa leijonien puolisot eli ladyt ovat olleet kiitettävän aktiivisia ja keränneet merkittäviä summia hyviin tarkoituksiin. Ladymme ovat koko toiminta-aikamme olleet sivustatukenamme, kaikessa mitä olemme tehneet. Kiitos siitä heille. Heidän omista aktiviteeteistä muistamme muotinäytökset, jotka keräsivät jopa 300 hengen yleisön ja monet muut pienemmät tempaukset. Muistamme klubimme lippujen luovutukset. Ladymme ovat olleet mukana Hakkapeliitta- tapahtumassa toimintavuodesta 1982-1983 alkaen  ja ovat edelleen. Lättyjen paisto ja paikalla valmistetun saippuan myynti ovat olleet heillä myyntituotteina.

 

Nuorisovaihto

Nuorisovaihto on 16-21-vuotiaiden nuorten, pääsääntöisesti kesäaikana tapahtuvaa muutaman (3-6) viikon mittaista tutustumista muihin maihin ja niiden kulttuuriin, perheoleskelun ja kansainvälisten leirien muodossa. Vaihtomaita on monia, noin 40.

Vaihto on kaksisuuntaista, eli klubit sekä lähettävät että vastaanottavat nuorisovaihtajia. Vaihdossa olevat nuoret asuvat isäntäperheissä ja kustantavat matkansa pääosin itse, mutta klubit antavat avustusta mahdollisuuksien mukaan. Vaihdossa sekä isäntäperheillä että nuorilla on hieno mahdollisuus kielitaidon kehittämiseen ja tutustumiseen eri kulttuureihin. Yhteyshenkilönä toimii klubin nuorisovaihtoasiamies.Häneltä saat lisätietoja nuorisovaihdosta.