|
|
Lionismiin liittyy oleellisesti klubien tunnukset, joita ovat klubien viirit ja liput.
Keväällä 1969 toimintansa aloittaneen LC Lahti-Salpausselän ensimmäisiä toimintoja oli
nimetä ryhmä tekemään ehdotus klubin viiriksi. Toimikuntaan nimettiin Allan Nousia, Kalevi Salomaa ja
Reino Karppinen.
Syyskuussa 1969 toimikunta toi ehdotuksensa klubikokoukselle:
Viirin yläosa on musta, johon on sijoitettu Lions International’in tunnus
Alaosassa on kultainen kolmio, joka kuvaa Salpausselän harjua
Klubin nimi on mustalla kirjailtu kullanväriseen nauhaan, joka on erillisenä viirin sivulla
Toimikunnan todettiin aikaansaaneen erinomaisen ehdotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Samalla
päätettiin tilata kaksi erikokoista viiriä. Joita isompi on klubin viralliseen käyttöön ja pienempi
perustajäseniä varten.
Klubin viides presidentti Pauli Suurmunne asetti tavoitteekseen klubin lipun aikaansaamisen ja
kääntyi aktiivisesti toimivien ladyjen puoleen ja ilmaistiin toiveena, että klubin lipulle antaisi
erityistä arvoa, jos sen olisivat käsinommelleet rakkaimpamme.
Joko kauniit puheet tai ladyjen halua jättää puumerkkinsä klubin historiaan sai aikaan käsityön
mestarinäytteen, LC Lahti-Salpausälän lipun.
Lipun valmistamisen organisoijana ja innoittajana oli käsityöihme Lady Raili Widgren.
Seuraavassa muutamia huomioita lipun valmistamisesta:
Koska AV-tekniikkaa ei juuri ollut, suurensi Lady Raili, jolla opettajana oli käytössään epidiaskooppi
( laite, jolla voitiin suurentaa kuvia ) Lions-tunnuksen valkokankaalle asetetulle paperille ja piirsi
tunnuksen sille.
Suurennus siirrettiin lipun kankaalle, ja koska kangas oli mustaa jäljentäminen tapahtui liidulla.
Lipun ompelemiseen osallistui jokainen klubin Ladeistä, joten lipussa kaikkien senhetkisessä toiminnassa
mukana olleiden Ladyjen neulanpistoja.
Lippu vihittiin Salpausselän kirkossa helmikuussa 1973. Lipun luovutti Ladyjen puolesta Maire Suurmunne ja
sen vastaanotti Presidentti Pauli Suurmunne. Lipun juhlallisen vihkimisen suoritti
veli Ilmari Heinonen.
LC Lahti Salpausselän lippu esiintyi ensimmäisen kerran Lion-tilaisuudessa Valtakunnankokouksessa Tampereella
kesäkuussa 1973. Lippua kantoi Pauli Suurmunne ja lippuvartiossa olivat Reino Rajamäki ja Jaakko Pinomaa.
Klubimme lippu on poikkeuksellisen arvokas. Toivottavasti tulevat sukupolvet arvostavat perustajien tekemää
työtä ja vaalivat lippua suurella huolella.
|
|
|
|