LC Hollola/Kapatuosio

Etusivulle

2005-2006
2006-2007

2007-2008

2008-2009
2009-2010
2010-2011

KLUBITOIMINTAA VUOSIEN VARRELTA

Klubimme on toiminut alusta (v. 1993) alkaen aktiivisesti kotiseutumme parhaaksi - unohtamatta toki muitakaan avustuskohteita. Lahjoituksia ovat saaneet niin nuoret kuin vanhuksetkin. Olemme pyrkineet löytämään perinteisten aktiviteettien lisäksi aina jotain uutta tekemistä. Se motivoi osaltaan meitä kaikkia ja lisää jäsenten kiinnostusta toimia.  Toimintasuunnitelmasivut kertovat tarkemmin tämän kauden toiminnasta.

Aktiviteetit

Olemme järjestäneet mm. muotinäytöksiä, teatteri-iltoja, myyjäisiä, kirpputoreja, kirkkokonsertin ja risteilyn. Olemme osallistuneet myös Hollolan markkinoille paistamalla vohveleita ja myymällä leivonnaisia, arpoja ym. Uudemmista aktiviteeteista mainittakoon Kaunein joulukuusi -äänestys ennen joulua ja palveluaktiviteettina suoritettava kuntakeskuksen kevätharavointi sekä lähikaupan inventaario, josta saamamme palkkio on tervetullut lisä toimintaamme. Olemme antaneet myös stipendejä nuorille ja lahjoittaneet hymypatsaita. Kahdella jäsenellä on lisäksi oma kummilapsi Sri Lankassa.

Kummiluokka

Meillä on oma kummiluokka Kankaan koulun harjaantumisluokilta. Olemme avustaneet heitä vuosittain rahallisesti sekä järjestäneet yhdessä kaikenlaista kivaa mm. joulupiparien paistoa koululla. On ollut haastavaa ja mielenkiintoista tutustua autististen ym. lasten erityisopetukseen ja seurata heidän kehitystään. Kummiluokan opettajana toimii Outi Kupari.

Vanhukset

Olemme tukeneet myös vanhusten palvelutaloja hankkimalla niihin televisioita, pari pyörätuolia ja keinutuolin sekä vierailleet vanhusten luona ja ulkoiluttaneet tai vieneet kirkkoon heitä ja järjestäneet tuolijumppa- ja kahvi-hetkiä heidän ilokseen.

Myös terveyskeskukselle ja keskussairaalan potilashuoneisiin olemme lahjoittaneet televisioita.

Huumetyö

Huumeiden vastaiseen toimintaan olemme osallistuneet mm. paikallisen ehkäisevän päihdetyön viikon (EPV) puitteissa (myöh. Johan Tumppas) sekä tukemalla nuorten kokoontumispaikka Mestaa, Irti huumeista ry:tä, Elämä on parasta huumetta ry:tä, Monon Side ry:tä ja huumeäitien vieroitusprojektia. Olemme kustantaneet yksin tai yhdessä muiden Hollolan klubien kanssa myös useiden opettajien Lions Quest -koulutuksen.

Punainen Sulka, CSFII, adressit ja joulukortit

Pohjolan Punainen Sulka 1999, Punainen Sulka 2006, Turvapäivä 2003 ja  SightFirst II -kampanja Näkemisen puolesta kuuluvat luonnollisesti ohjelmaamme. Samoin Lions-adressien ja -joulukorttien myynti.

Talvirieha ym. yhteisaktiviteetit

Vuonna 2003 järjestimme muiden hollolalaisklubien kanssa ensimmäisen koko perheen talviriehan. Talviriehasta on tullut tärkeä osa toimintaamme. Kiitos kuuluu myös lukuisille sponsoreillemme. Talviriehasta lisää >>. Hoidamme myös yhteistyössä naapuriklubien kanssa itsenäisyyspäivänä sankarihaudoille seppeleen ja pyhäinpäivänä kynttilät. Lisäksi teemme yhteisiä retkiä ja yhteistyötä aktiviteettien suunnittelussa tarpeen mukaan (esim. Punainen Sulka).

Osallistumme aktiivisesti piirin ja SLL:n kokouksiin ja koulutuksiin ja jäseniämme on ollut useina vuosina mukana piirihallituksessa. Teemme myös mielellämme vierailuja mm. muihin klubeihin.