<<< Etusivulle

>>> Klubin entiset presidentit

 

LC Hollola – vireä nelikymppinen

 

Kuva perustamiskirjan allekirjoituksesta. Vuorossa vielä nykyisinkin toiminnassa mukana oleva lion Paavo Ristola. Huomaa tilanpuutteen vuoksi lipun “eksoottinen” asento.

 

Kohta 40-vuotias LC Hollola perustettiin 27.10.1966 kummiklubinaan LC Orimattila. Charter-Night –juhlaa vietettiin 8.4.1967 ja klubin pyöreitä vuosia juhlitaankin aina Charter-päivän aikoihin.

 

Klubin synty

“Voidaan sanoa, että vanha tunnettu emäpitäjä, Itä-Hämeen vanhin kirkkopitäjä, hevoshuijareiden pitäjä ja itsestään komean kaupungin synnyttänyt Hollola sai jälleen kerran kansainvälistä kantavuutta kun perustettiin palvelujärjestö, jonka tarkoituksena oli ja on vailla omia pyyteitä palvella Hollolan ja sen asujamiston parhaaksi”, arvioi klubin perustajajäsen, eversti Veikko K. Simola klubin perustamista viittä vuotta myöhemmin 1971.

 

Klubin perustivat alun alkaen 16 hollolalaista tai Hollolassa toimivaa aikaiseksi saavaa miestä. Oli johtajia, toimitusjohtajia useitakin, oli insinöörejä, kauppiaita, opettajia, taidemaalari, kunnan terävintä johtoa, maanviljelijöitä, eli paikallisia ”silmäätekeviä” heistä jokainen. Piirikuvernöörinä oli tuolloin Olle Liljelund Tervakoskelta. Perustajajäsenistä klubin toiminnassa on edelleen mukana lion Paavo Ristola. Toimivien jäsenten määrä vakiintui jo alkuvuosina hieman yli kolmeksikymmeneksi ja sitä se on nykyäänkin. Kunniajäseniä on ollut kaksi. Melvin Jones –jäsenyydet on vuosien varrella haettu ja kustannettu klubin varoista yhdeksälle klubilaiselle, Lions-ritareita on yksi.

 

Kokouspaikka

Klubikokoukset pidettiin aluksi Lahdessa ravintola Salpauksessa, Valtakulmassa ja Fellmannissa. Vuodesta 1988 kokouspaikaksi vakiintui nykyinen kokouspaikkamme motelli Salpakievari Hollolassa, jossa takavuosina järjestettiin myös veljessaunailtoja.

 

Aktiviteetit

Punainen Sulka tai Sydän -kampanjat ovat toistuneet v. 1972, 1975, 1984, 1990 ja 1998. Klubi on hoitanut nämä aktiviteetit vähintään tyydyttävästi, vaikka niiden paljoutta on joskus arvosteltukin. Sight First -kampanja hoidettiin kaudella 1993-1994 lähes suomenmestaruustahtiin.

 

Kuva vuoden 1993 SightFirstistä. Sukkia myytiin niin, että tuotoilla tuli klubiin useampi uusi Melvin.

 

 

 

 

 

 

 

Kirkkokonserttia tai -juhlaa järjestettiin vuodesta 1969 adventtina joka toinen vuosi. Pitkäaikainen vakioesiintyjä oli Cantores Minores –kuoro. Kun musiikkiluokkatoiminta vakiintui Hollolan kouluissa, klubi otti musiikkiluokat vakioesiintyjikseen. Konsertin tuotto lahjoitettiin musiikkiluokkien toiminnan tukemiseen. Parhaimmillaan tuotto oli n. 10.000 mk.

 

 

Finlandia-hiihdon Uskilan latuaseman hoitoon klubi osallistui vuodesta 1979 vuoteen 1993; hoidon päävastuu oli klubilla noin 10 vuotta. (kuva) Myöhemmin testamenttasimme Uskilan hoidon partiolippukunta Hirvenhiihtäjille, joiden tukea saimme aseman hoidossa ja joita tuimme muussa toiminnassa.

 

 

 

 

Myös Viron veteraanien Suomipojan, Julius Heinsoon (kesk.) lisäeläkkeestä klubi on huolehtinut. Avustaminen päättyi Juliuksen kuoltua joitakin vuosia sitten.

 

Oman paikkakunnan hyväksi toimiminen edellyttää usein selvää varainhankintaa. Selkeä parannus klubin varainhankintaan keksittiin v. 1987: pylväsmainokset Hollolan keskustassa, joiden tuotto nykyisin on tuhansia euroja vuodessa.

 

Nuorison tukeminen

Nuoriso on klubin tärkein kohde luovutusaktiviteeteissa. Stipendit suunnattiin alkuvuosina lahjakkaille ja vähävaraisille opiskelijoille, 80-luvulta yläasteen ja lukion päättäjille ja nuorisovaihtoon osallistuville.

Päihteiden ja huumeiden vastustaminen on koettu tärkeäksi. Klubi osallistui v. 1994 muiden Hollolan klubien kanssa kampanjaan, jonka kohteena olivat kaikki yläasteen oppilaat. Silloin tempaus suuntautui myös yläasteelle: konsertti ja valistusta.

Myös yläasteen käyttäytymiskilpailua on tuettu jo useana vuonna. Kilpailussa, “tapaskabassa”, pisteitä jaetaan luokan aktiivisuudesta, hyvästä yhteishengestä, käyttäytymisestä luokkatilanteissa, ruokailussa, välitunneilla jne.

Kolmena viime vuonna klubi on tukenut Hollolan EPT-viikkoa (ehkäisevän päihdetyön viikko) sekä käytännön toimijana että avustuksina.

 

Lions Quest

Lions Quest -koulutukseen on kustannettu melko runsaastikin ala-asteiden opettajia tarkoituksena taata elämisen laatua nuorille. Vuonna 2000 yhdessä kolmen muun Hollolan klubin kanssa järjestettiin kuntakohtainen Quest-kurssi ala-asteen opettajille ja vuonna 2004 toinen kuntakohtainen kurssi, nyt yläasteen 24 opettajalle. Tästä kurssista LC Hollola yksistään maksoi runsaat puolet.

 

Vanhukset

Vanhuksiin kohdistuneet palvelutapahtumat ovat toistuneet lähes vuosittain: vanhainkotivierailut, vanhusten kuljettaminen eri tilaisuuksiin ja erilaiset avustukset ja hankinnat. Veteraanien huomattava yksittäinen tukitapahtuma oli vuoden 1994 uuden vuoden konsertin ja tanssiaisten tuoton lahjoitus. Nykyisin olemme säännöllisesti tukeneet Hollolan Sotaveteraaneja  rahalahjoituksin ja kuljetusavun antajina.

 

Yhteistyö Hollolan klubien kanssa

Vuoden 2002 syksyllä keksittiin, että Hollolan leijonat yhdessä, noin 120 leijonaa voisivat yhteistuumin saada näkyvämpääkin aikaan – syntyi Hollolan klubien Talvirieha. Ensimmäisen, eli v. 2003 Riehan tuotoilla hankittiin huumekoiran pentu Suomen tullin käyttöön, muiden riehojen tuotot on ositettu presidenttineuvoston päätöksillä paikalliskohteisiin. Talvirieha on järjestetty vuosittain nyt jo neljä kertaa. Lahjoitettavaa on kertynyt vuosittain 5000 – 8000 euroa. Aikamoinen lisä klubien omien lahjoitusten päälle.

 

Ystävyysklubitoiminta

Ystävyysklubitoiminta alkoi LC Nastolan ja LC Vuosaaren kanssa v. 1977. Vuosaarelaisten kanssa vuoroittainen vierailu on jatkunut jokseenkin taukoamatta, ja jatkuu edelleen.  Yhteistyö on antanut hyviä ystäviä, mukavia yhteisiä hetkiä ja tapaamisia, tutustumista toisen klubin toimintaan ja ympäristöön. Nastolalaisten kanssa ystävyysklubitoiminta on nykyisin hieman ”odotustilassa”. Ehkäpä me olemme liian lähellä toisiamme ja tunnemme toisemme muutenkin.

 

 

 

Ladytoiminta

Ladyjen osuus klubin aktiviteeteissa on ja on ollut huomattava, voisi monen kohdalla sanoa ratkaiseva: eivät toteutuisi ilman ladyja.

 

Kuje ja pilke silmäkulmassaan Lea Ahonen soitti presidentin rouvalle (oik.) Porilaisten marssin tämän vierailun alkajaisiksi 30.9.2004.

 

LC Hollolan ladyilla on ollut omaa toimintaa, myös varainhankintaa ja tukitoimintaa. He ovat veljille Korkean veisun sanoin “elävien vetten kaivo, paljon suloisempi viiniä”.

 

Usko Harju

LC Hollola