Sirkkka ja Kasper Lindholmin rahasto
Vuonna 1979 LC Forssa/Kuha sai merkittävän
avustuksen, kun Sirkka Lindholm testamentasi omaisuutensa hyväntekeväisyyteen.
LC Forssa / Kuha on rahastoinut saamansa avustuksen ja jakaa siitä
vuosittain merkittäviä avustuksia Sirkka Lindholmin
osoittamien periaatteiden mukaan. Ensisijaisia kohteita ovat taistelu
syöpää vastaan, mutta myös muut hyvät
toimet ovat varteenotettavia, mitkä parantavat Forssan seudulla
asukkaiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Myös nuoriin
on panostettu. Avustuksia voi hakea LC Forssa/Kuhalta ainoastaan
Forssaan. Lions club Forssa/Kuha pidättää itsellään
oikeuden hyväksyä tai hylätä anomukset.
Sirkka ja Kasper Lindholmin
rahastonhoitaja:
Vuonna 2004 merkittävämpänä
avustuksena oli Forssan ja Koijärven hautausmaille lahjoteutut
messinkilyhdyt Sankarivainajien haudoille. Vuoden 2006 merkittävin
lahjoitus oli Forssan sairaalan kuntayhtymälle; miesten eturauhasten
ultraäänitutkimuslaite joka mahdollistaa myös näytteiden
ottamisen. Lahoituksen myötä aloitettiin myös urologin
vastaanotot Forssassa. Lisäksi vuoden mittaan on jaettu useita
pienempiä avustuksia.
Kasper ja Sirkka Lindholmin
elämästä on julkaistu myös historiikki Lions
Club Forssa/Kuhan toimesta.
Historiikkia on saatavissa
Forssan kirjakaupoista ja Lions Club Forssa/Kuhalta hintaan 25
€ + postituskulut (paikakunnan ulkopuollelle).
Kirjatilaukset netistä:
Mauri Korpela
mauri.korpela@pp.surffi.net
|