Helsinki 10.10.2002

 

 

                              The Lions Golf Tournament ‘ 2003

 

                        Tervehdys golffarit , nyt kun hyvä kesä on tuoreessa muistissa

                        aloitetaan valmistelut ensi kesän kilpailuun , joka pelataan

                        3.6.2003 Kotojärvellä.

 

                        Kilpailu pelataan avoimena eli open , kuten on viidesti jo aiemmin

                        pelattu , pääpaino on kuitenkin sellaisilla ryhmillä kuin

                        Lions ja GGC.

 

                        Kenttä on valittu huolella huomioiden aikaisemmat kokemukset ,

                        kenttä muuntui kaudeksi 2002 aivan toisenlaiseksi kuin se oli ennen

                        ja muutoksia on tekeillä edelleenkin, niin että kilpailumme pelataan

                        edelleenkin uusiutuneella kentällä.

 

                        Vanhoista tavoista on vaikea luopua , kuin nytkin erikoiskilpailut

                        lähimmäksi lippua greenille ja pisin draivi väylälle jonka järjestää

                        WILSON / AMER SPORTS , siten että valitulla väylällä lyödään

                        Wilsonin mailalla ja pallolla, ja siitä ei koidu mitään ylimääräistä.

                        Palkinnoksi on Wilson valinnut draiverin , siis hänelle joka pysyy

                        väylällä ja on pisimmällä.

                        Paras tasoitukseton lyöntitulos ansaitsee kiinnityksen kunniamaljaan

                        jonka on lahjoittanut Aimo N.K. Viitala , saaden kunniapalkinnon

                        vuodeksi haltuunsa. Kiinnitykset on jo Anssi Lehdolla ja

                        Toni Tammisella.

                        Kilpailun voittaja pistebogey tuloksella saa kiinnityksen kiertopalkintoon

                        jonka on lahjoittanut LC H:ki - Lehtisaari , johon on kiinnityksen saanut

                        Jouko Louhisola , Vesa Laine , Ele Hyrske , Anssi Lehto ja

                        Toni Tamminen.

                        Kilpailun kärki kuten kaikki muutkin palkintojen jakoon paikalle tulleet

                        pelikorttinsa palauttaneet pelaajat pääsevät osallisiksi perinteisesti

                        muhkeaan palkintopöytään ja arvonnat päälle.

                        Mm. kilpailun kärki saa palkintoja lahjoittajilta Rotkirch Business Corp.

                        - Christer Rotkirch ja mukana myöskin Itämeren valtias VIKING LINE.

                        Mukana vahvasti myös huikeaan kasvuun yltänyt Station 1 Finland

                        eli st 1 ja Greeni Oy.

 

                        Järjestävän LC:n ladyt järjestävät kahvituspisteen jonnekin sopivaan

                        kohtaan kentälle - perinteinen sekin.

 

                        Palkintojenjako suoritetaan Kotojärven historiallisella klubilla pelipäivänä

                        alkaen n. ½ tuntia viimeisten paluusta eli n. 17.00 ja kesto max. 2 tuntia.            

                        Tilaisuudessa nautitaan kevyt lounas talon tapaan.

 

                        Kilpailun pelimaksu 45,- euroa maksetaan LC H:ki Lehtisaaren tilille

                        12.5.2003 mennessä jotta saadaan postitukset ajoissa pelaajille.

                        Jälki-ilmoittautumiset  tietysti käy , edellyttäen että on vielä tilaa.

 

                        Kilpailun tuotto menee veteraaneille - vanhusväen hoitoon diakoniatyön

                        kautta sekä nuorisotoimintaan.

 

                        Kirjeen ohessa Tulosluettelot 2002 sekä ilmoittautumislomake

                        The Lions Golf Tournament ‘ 2003 :een.

 

                        Tervetuloa kilpailemaan Kotojärvelle , tärkeintähän ei ole voitto vaan

                        hyvä mieli ja antamisen ilo ja tietysti pääpalkinnot.

 

                        Parhain terveisin

 

                        Lions Club Helsinki - Lehtisaari