LC Espoo Pohjoinen -
Esbo Nord

LC Espoo Pohjoinen -
Esbo Nord

Vuonna 1964 perustettu klubimme on Espoon toiseksi vanhin Lions-klubi. Klubin jäsenmäärä on 33. Jäseninämme on sekä miehiä että naisia.
Aktiviteeteistamme vanhin on keväällä Laaksolahden monitoimitalossa ja sen ympäristössä järjestettävä Kevättempaus, joka järjestetään vuosittain huhtikuussa Laaksolahden monitoimitalolla. Ilmoitamme aina kotisivuillamme, sekä Twitterissä ja Facebookissa tapahtuman ajankohdan. Kevättempaus on klubillemme tärkein varainhankintakeino, ja se on järjestetty jo vuodesta 1982 alkaen. Kaikki keräämämme varat menevät Lions-toiminnan kautta lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Tuemme monin tavoin nuoria, veteraaneja, ja muita apua tarvitsevia paikallisyhteisömme jäseniä. Klubimme on luonnollisesti osallistunut myös kaikkiin valtakunnallisiin Punainen Sulka keräyksiin. Ensimmäisessä keräyksessä 1960-luvun alussa se oli jopa kolmanneksi paras maassa.
Vuoden 2010 aikana klubimme osallistui Suomen Lions-liiton mukana Nenäpäiväkeräykseen. Suomalaiset Lions-klubit keräsivät yhteensä yli 80 000 € kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Nenäpäiväkeräys on myös tänä vuonna, ja Lionsit ovat jälleen mukana keräämässä.
Klubimme on aikanaan perustanut myös kaksi Lions-klubia: LC Espoo Leppävaara ja LC Espoo Keskusta.
Klubimme iästä huolimatta voimme sanoa, ettemme pode keski-iän kriisiä. Toimintamme on monipuolista ja palkitsevaa. Kauden 2010-2011 aikana klubimme jäsenmäärä kasvoi neljällä uudella lionilla.
Jos tunnet kiinostusta Lions-toimintaa kohtaan, haluat vaikuttaa paikallisyhteisössäsi ja auttaa apua tarvitsevia Lionsien perinteiden mukaisesti - tervetuloa mukaan. Yhtenä esimerkkinä tukemistamme paikallisyhteisömme jäsenistä on kehitysvammaisten mainio Bemband, jota olemme tukeneet useiden vuosien ajan. Bemband koostuu lahjakkaista musiikinharrastajista, ja heidän soittotaitonsa häikäisee. Bemband vastaa Kevättempauksemme elävästä musiikista.
Kokouspaikkamme on Ravintola Laguna Espoossa. Kokoukset ovat joka kuukauden 1. tiistai klo 18:30, ei kuitenkaan kesäaikana.
Lions Clubs International verkossa: http://www.lionsclubs.org/FI/index.php
LC Espoo Pohjoinen - Esbo Nord on vuonna 1964 perustettu aktiivinen Lions Klubi, jonka jäsenmäärä on 31. Klubi kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina, klo 18:30, Ravintola Lagunassa.
Toimimme aktiivisesti paikallisyhteisössämme, ja osallistumme valtakunnallisiin Lions-tapahtumiin.
“ME PALVELEMME.”
Lions Club Espoo Pohjoinen - Esbo Nord
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta. Haluamme olla aktiivisemmin yhteydessä muihin klubeihin ja lioneihin, ja kertoa omasta toiminnastamme myös sosiaalisen median kautta.
Seuraa meitä Twitterissä ja Facebookissa!