 |
|
 |
 |

Kuvassa Espoon Keilalahti. Kuva: Mika Seppä
Tervetuloa
Lions Club Espoo ry:n sivuille
Olemme jo vuodesta 1961 lähtien, Espoon toiseksi vanhimpana
lionsklubina, toimineet lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen
turvaamiseksi sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden
apua tarvitsevien tukemiseksi.
Tervetuloa mukaan lionstoimintaan ja klubiimme.
Kun jäsenyys Lions Club Espoo -klubissamme kiinnostaa,
ota silloin yhteyttä > Palaute ja yhteydenotto. Lionsklubien jäseneksi voi päästä vain kutsusta.
Arvot
1. UUDISTUMISKYKY
Emme jämähdä paikoillemme, vaan löydämme aktiivisesti keinoja uudistaa ja uudistua. Kuljemme ajassa avoimin silmin ja otamme täysillä käyttöön kykymme kehittää postiviivisesti itseämme ja ympäristöämme.
2. LÄHIMMÄISYYS
Lionsin hyvien asioiden puolesta toimiva verkosto toimii ystävyyden ja toisesta välittämisen perustalta. Yhdessä tekemisen ilo ja hyödyllinen verkostuminen luovat lähtökohdat menestykselliselle toiminnalle.
3. POSITIIVISUUS
Sävytämme toimintaamme positiivisella ajattelulla. Toimimme rakentajina ja yhteisymmärrystä tukien.
Pyrimme ratkaisemaan tilanteet kaikkien osapuolien näkemyksiä kuunnellen ja ymmärtäen.
4. AKTIIVISUUS
Emme pelkää pistää itseämme likoon. Meistä löytyy tervettä tavoitteellisuutta ja kunnianhimoa.
Toimimme aktiivisesti paremman tulevaisuuden ja oikeaksi kokemiemme asioiden puolesta.
5. VASTUULLISUUS
Vastuumme ulottuu lähipiiristämme maailmanlaajuseksi. Haluamme toimia puhtaan elinympäristön, maailmanlaajuisen hyvinvoinnin ja rauhan puolesta.
Toiminta-ajatus
Rakentamalla ylpeälle menneisyydelle, työskentelemme valoisan tulevaisuuden hyväksi
Klubimme ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää. Kaikki lionstoiminta tapahtuu "Me palvelemme / We Serve" -hengessä.
Suomalaisen lionstoiminnan juuret
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö
Vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, suojeluskuntajärjestö syntyi 1917 ja varsinkin 1918 eri puolille maata, järjestyksen ylläpitämiseksi muodostetuista suojeluskunnista.
Suojeluskunnan rinnalle perustettiin vuonna 1921 Lotta-Svärd -yhdistys. Järjestön toiminta vahvistettiin lailla vuonna 1927.
Itsenäisessä Suomessa syksyn 1939 tapahtumat johtivat siihen, että sodan uhka pakotti järjestämään ylimääräiset kertausharjoitukset. Suojeluskuntajärjestö luovutti noihin aikoihin runsaasti aseita ja tarvikkeita kenttäarmeijalle, joita järjestö oli hankkinut omin varoin ja keräyksin.
Myöhemmät tapahtumat johtivat siihen, että suojeluskuntajärjestöjen toiminta lakkautettiin Liittoutuneiden johdon toimesta syksyllä 1944. Suojeluskuntien omaisuus, varat ja kiinteistöt jaettiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Auttamisen tarve - lionstoiminnan käynnistyminen Suomessa
Maahamme oli syntynyt mitä ilmeisimmin tyhjiö ja tarve auttaa, sillä tämän jälkeen käynnistyi aktiivinen toimeliaisuuden vaihe suomalaisessa yhdistyshenkisessä väestössä, sosiaalinen tilaus ikkunoiden avaamisesta länteen. Alkoi vilkas yhteyksien solmiminen vapaaseen maailmaan.
Läntinen naapurivaltiomme Ruotsi oli tässä suhteessa luontevin yhteistyökumppani. He olivat ensimmäisten maahamme perustettujen lionsklubien perustajajäsenten innoittajia, opastajia ja kummeja.
Suomalainen lionstoiminta alkoi Lions Club Helsinki-Helsingfors -klubin perustamisella vuonna 1950.
Monien maahamme 1950-luvulla perustettujen lionsklubien perustajajäsenet olivatkin entisiä ja aktiivisia suojeluskuntatyössä mukana olleita miehiä ja lady-puolisot Lotta-Svärd -yhdistyksen jäseniä.
Yksikään järjestö ei ole Suomessa ja maailmalla levinnyt näin laajalle, eikä ole niin lähellä auttamiaan ihmisiä kuin me - lionit. We Serve !
Lions Clubs International on maailman arvostetuin vapaaehtoisjärjestö
Vuonna 2007 Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan kansainvälinen järjestömme Lions Clubs International arvioitiin maailman arvostetuimmaksi vapaaehtoisjärjestöksi.
- Lionsklubien historia alkaa vuodesta 1917.
- Suomeen ensimmäinen lionsklubi perustettiin vuonna 1950.
- Lionsklubeja toimii yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.
- Suomessa on n. 950 lionsklubia, joihin kuuluu n. 26.500 jäsentä - naisia ja miehiä.
|
 |
|
 |