Piiri 107-A ohjesääntö
1. NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on LIONS-PIIRI 107-A ja sen kotipaikka on TURUN KAUPUNKI. Ohjesäännössä yhdistystä nimitetään piiriksi. Piirin toiminta-alue on Lions Clubs Internationalin muodostama moninkertaispiirin 107 (MD 107) osapiiri.2. TARKOITUS
Piirin tarkoituksena on:- toimia piirin alueella toimivien rekisteröityjen lions-klubien, joista jäljempänä käytetään nimeä klubi, yhdyssiteenä ja neuvovana keskuselimenä. Klubien jäsenistä käytetään nimitystä lion.
- toimia läheisessä yhteistyössä Lions Clubs Internationalin kanssa, josta jäljempänä käytetään nimeä järjestö.
- toimia läheisessä yhteistyössä Suomen Lions-liito ry:n kanssa, josta jäljempänä käytetään nimeä liitto.
- kannustaa klubeja niiden palvelutyössä
- avustaa klubeja toteuttamaan kansainvälisiä ja valtakunnallisia palveluaktiviteetteja, joista erikseen päätetään järjestön tai liiton vuosikokouksissa.
- tukee ja ohjaa jäsenklubiensa toimintaa
- hankkii ja levittää alan tietoutta sekä järjestää jäsenkoulutusta, erityisesti klubien virkailijoille, jäsentoimikunnille, uusille lioneille ja puolisoille
- järjestää kokouksia, esitelmätilaisuuksia, retkiä, juhlia ja muita vastaavia tilaisuuksia
- julkaisee vähintään kerran toimikaudessa piirilehden.
3. JÄSENET
Piirin jäseniä ovat kaikki piirin alueella toimivat järjestön rekisteröimät oikeustoimikelpoiset klubit, jotka suorittavat järjestölle ja liitolle vuosikokouksessa määrätyt liittymis- ja jäsenmaksut. Klubit ovat velvollisia noudattamaan järjestön ja liiton sääntöjä ja ohjesääntöjä sekä liiton kokouksessa tehtyjä, näihin sääntöihin perustuvia päätöksiä sekä tätä piirin ohjesääntöä.4. PIIRIHALLITUS
Piirin asioita hoitaa sekä piiriä edustaa hallitus, johon kuuluvat piirikuvernööri, edellinen piirikuvernööri ja varapiirikuvernööri sekä piirikuvernöörin nimittämät piirisihteeri ja rahastonhoitaja tai piirisihteeri/rahastonhoitaja, alueiden puheenjohtajat sekä lohkojen puheenjohtajat.- Hallituksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri ja sihteerinä toimii piirisihteeri.
- Äänioikeus on hallituksen jäsenillä.
- Hallitus voi myöntää äänioikeuden myös piirihallituksen asiantuntijajäsenille.
- Piirihallituksen puhevaltaisina asiantuntijajäseninä toimivat piirikuvernöörin nimittämät toimikuntien puheenjohtajat (vähintään koulutus, IR, tiedotus, nuorisovaihto, Quest, huume, Leo, Internet, LCIF, AR-säätiö sekä jäsen- ja laajennus). Toimikuntien puheenjohtajien tehtävät ovat pääsääntöisesti kestoltaan kolmen (3) vuoden mittaisia ja samaan tehtävään ei voi nimetä uudelleen. Poikkeuksena edellä olevasta on nuorisovaihto-, koulutus- sekä jäsen- ja laajennustoimikunta joissa voi olla korkeintaan kaksi kautta.
- Piirin alueella asuvilla entisillä piirikuvernööreillä on läsnäolo- ja puheoikeus.
- Hallituksen toimikausi on sama, kuin järjestön ja liiton toimikausi.
- Seuraavaksi kaudeksi valittu piirikuvernööri nimittää hallituksen 1. heinäkuuta mennessä. Klubin jäsen tulee valita tai nimittää vain alueelle tai lohkoon, jossa hänen klubinsa sijaitsee.
- Hallitus on päätösvaltainen, kun piirikuvernööri tai varapiirikuvernööri ja vähintään puolet hallituksen päätösvaltaisista jäsenistä ovat paikalla.
- Hallituksessa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä lukuunottamatta järjestön asioita, joista piirikuvernööri päättää.
- Hallitus kokoontuu piirikuvernöörin kutsusta tai hänen ollessa estyneenä varapiirikuvernöörin kutsusta vähintään neljä kertaa toimikaudessa (elo-, marras-, helmi- ja huhtikuu). Kokouskutsu on toimitettava piirihallituksen läsnäolo-oikeutetuille jäsenille kirjallisesti (posti tai faksi) tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai henkilökohtaisesti vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.
5. PIIRIKOKOUS
Piirin vuosikokous, jota jäljempänä nimitetään piirikokoukseksi, pidetään vuosittain, edellisen piirikokouksen päättämässä paikassa huhtikuussa. Piirikokouksen kutsuu koolle piirikuvernööri. Piirikokouksen piirikuvernöörin allekirjoittama kokouskutsu ja asialista liitteineen on toimitettava piirin klubien presidenteille vähintään 30 päivää ennen piirikokousta.Piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri ja sihteerinä toimii piirisihteeri.
Piirikokouksessa tulee käsitellä ainakin seuraavat asiat:
- Esitellään edellisen piirikuvernöörin ja piirihallituksen kertomus sen toimikaudelta.
- Käsitellään tilit ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä toimintakaudelta.
- Päätetään edellisen piirikuvernöörin ja edellisen piirihallituksen vastuuvapaudesta.
- Vahvistetaan seuraavan toimintakauden talousarvio ja toimintasuunnitelma
- Valitaan piirikuvernööri seuraavaksi toimintakaudeksi.
- Valitaan varapiirikuvernööri seuraavaksi toimintakaudeksi.
- Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa.
- Valitaan tarvittaessa piirin ehdokas liiton ehdokkaaksi järjestön kansainväliseen hallitukseen.
- Valitaan tarvittaessa piirin edustajat lions-toimintaa lähellä oleviin yhteisöihin.
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Klubin on ilmoitettava piirikuvernööri- ja varapiirikuvernööriehdokkaansa tai asiansa, jonka se haluaa käsiteltäväksi piirikokouksessa kirjallisesti (posti tai faksi) piirinsä toimivalle piirikuvernöörille viimeistään tammikuun 15. päivänä. Ehdokkaiden on täytettävä liiton ja järjestön sääntöjen mukaiset vaatimukset. Faksina lähetetty posti otetaan käsittelyyn vain sillä ehdolla, että sen vahvistukseksi postitetaan alkuperäiset kappaleet kolmen (3) päivän kuluessa faksin lähettämisestä. Piirihallitus antaa asiasta lausuntonsa piirikokoukselle. Piirihallituksen aloitteet vuosikokoukselle tulee esittää viimeistään helmikuun kokouksessa.
Jos piirikuvernöörin tai varapiirikuvernöörin virka tulee avoimeksi valitaan uusi piirikuvernööri tai varapiirikuvernööri jäljellä olevaksi toimikaudeksi järjestön sääntöjen ja ohjesääntöjen mukaisesti.
Ylimääräinen piirin kokous pidetään, milloin kokous itse päättää niin tai jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) lionsklubeista sitä piirihallitukselta kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten pyytää. Kokous on pidettävä kahden (2) kuukauden kuluessa siitä, kun ylimääräistä piirin kokousta on asianmukaisesti pyydetty.
Piirikokouksen hyväksytty pöytäkirja lähetetään 60 päivän kuluessa kokouksesta jokaiselle jäsenklubille.
6. PIIRIKOKOUSEDUSTAJAT
Äänivalta piirin kokouksissa on hyvässä asemassa olevilla klubeilla.Klubi saa hyvän aseman suorittamalla velkana olevat järjestön ja liiton liittymis- ja jäsenmaksunsa, ja maksuja saadaan suorittaa siihen asti, kunnes valtakirjojen tarkastus päättyy.
Piirin kokoukseen on jokaisella hyvässä asemassa olevalla klubilla oikeus valtuuttaa äänioikeutettuja edustajia se määrä, joka määräytyy vuosikokousvuoden maaliskuun 1. päivänä Suomen Lions-liiton jäsenrekisterissä olevien jäsenten, jotka ovat olleet klubissa vuoden ja päivän, määrän mukaan siten, että jokaista täyttä kymmentä jäsentä kohti tulee yksi ja mikäli jäsenmäärä ylittää vähintään viidellä täyden kymmenluvun, näiden osalta yksi edustaja, mutta joka tapauksessa klubi on oikeutettu valtuuttamaan ainakin yhden (1) edustajan. Jokainen oikeustoimikelpoinen klubi, joka on hiljattain perustettu ja jokainen perustamiskirjan saanut oikeustoimikelpoinen klubi, joka ottaa uusia jäseniä ennen vuosikokouksen alkamista, saa valtuuttaa edustajia niiden jäsenien määrän perusteella, jotka ovat olleet klubissa vähintään vuoden ja päivän liiton jäsenrekisterin mukaisesti vuosikokousvuonna maaliskuun 1. päivänä.
Klubin on myönnettävä jäsenenä toimivalle ja hyvässä asemassa olevalle nykyiselle tai entiselle piirikuvernöörille valtuutus osallistua täysivaltaisena edustajana piirinsä vuosikokouksiin. Heitä ei lasketa klubinsa edustajien kokonaismäärään näissä kokouksissa.
Jokaisella edustajalla on kokouksessa yksi ääni. Äänestyspäätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Tasatuloksen sattuessa vaaleissa ratkaisee arpa, muutoin tulee valituksi se esitys, jota puheenjohtaja on kannattanut. Vaalit suoritetaan salaisella umpilipuin tapahtuvalla lippuäänestyksellä, jossa piirikuvernööri- ja varapiirikuvernööriehdokkaan on saatava läsnä olevien ja äänestävien edustajien yksinkertainen ääntenenemmistö, jotta hänet voidaan julistaa valituksi. Ääntenenemmistön määritelmä on yksi ääni enemmän kuin puolet annetuista hyväksytyistä äänistä lukuun ottamatta tyhjiä äänestyslippuja ja pidättymistä äänestämästä. Jos vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa yksinkertaista ääntenenemmistöä, suoritetaan toinen äänestys kahden ensimmäisellä kierroksella eniten saaneen ehdokkaan kesken.
Valtuutettu edustaja ei saa siirtää klubilta saamaansa valtakirjaa toiselle.
7. NIMENKIRJOITUS
Piirin nimen on oikeutettu kirjoittamaan piirikuvernööri tai varapiirikuvernööri, joku heistä yhdessä sihteerin taikka rahastonhoitajan kanssa tai hallituksen määräämän muun henkilön kanssa8. TOIMINNAN RAHOITUS
Liitto maksaa piirille piirirahaa. Korvattavia kustannuksia voivat olla talousarvion puitteissa- Piirihallituksen kokoukseen osallistumisesta aiheutuvat matkakorvaukset.
- Piirin toimihenkilöiden matkakorvaukset silloin, kun toimihenkilöt suorittavat heidän velvollisuuksiinsa kuuluvia klubikäyntejä ja matkoja lohko- ja aluekokouksiin.
- Ne piirikuvernöörin matkakorvaukset, jotka aiheutuvat hänen velvollisuuksiinsa kuuluvista matkoista, joita liitto tai järjestö ei sääntöjensä mukaan korvaa.
- Ne piirin toimihenkilöiden posti-, sähke- ja puhelinkulut, joita järjestön sääntöjen mukaan ei korvata.
- Muut piirin toimintaan liittyvät kulut, jotka piirihallitus hyväksyy maksettavaksi.
Koska piiri ei ole rekisteröity, se voi muodostaa rahastoja toimintansa tukemiseen ja ottaa vastaan lahjoituksia vain piirihallituksen valitseman klubin tiliä käyttäen. Ne varat, jotka liitto luovuttaa piirille hyväksytyn talousarvion puitteissa, kuuluvat liiton rahavaroihin liiton alakassana ja ne sisällytetään toimintakauden päättyessä liiton tilinpäätökseen. Mahdollinen piirille syntynyt säästö siirretään piirin tulevan toimintavuoden varainkäyttöön ja sen tulee ilmetä ko. toimintakauden tilinpäätöksessä.
Piirillä ei ole oikeutta kerätä ylimääräistä piirirahaa toimintansa rahoittamiseen. Varainkeräyksistä piirin alueella on aina sovittava klubien kanssa erikseen. Piirillä voi olla kuitenkin omatoimista vastikkeellista varainhankintaa (esim. piirilehti).
9. ERITYISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ
Tähän ohjesääntöön voidaan tehdä muutoksia piirin vuosikokouksen päätöksellä, jos esitys on saanut vähintään kolmen neljäsosan (3/4) kannatuksen annetuista äänistä.Tämä ohjesääntö tulee voimaan, kun piirikokous on sen hyväksynyt.
Kun piiri purkautuu tai se lakkautetaan, sen jäljellä olevat varat ja omaisuus käytetään piirin alueella lions-toimintaan.
Näiden sääntöjen lisäksi noudatetaan voimassa olevia Suomen yhdistyslain määräyksiä sekä järjestön ja liiton sääntöjä sekä ohjesääntöjä.
Hyväksytty piirin vuosikokouksessa 23.04.2005
Senast uppdaterad (2010-03-28 01:57)
