LC Kustavilla pitkät perinteet Lohimarkkinoiden järjestämisessä

Lohimarkkinat

Kustavin lohimarkkinat järjestettiin tänä vuonna 33. kerran. Klubin jäsenet olivat lähes poikkeuksetta järjestelyissä mukana. Kun lasketaan mukaan ladyt ja perheiden nuoriso voidaan todeta, että markkinapäivänä 7.8.2010 ahkeroi lions-hengessä lähes sata kustavilaista. Varmuudella voidaan todeta, että 5000-päisen yleisön joukossa oli runsaasti asiaamme lämpimästi suhtautuvia. Katso kuvat.

Kustavin klubin presidentti Vesa Liukkonen oli kutsunut kutsuvieraiksi joukon piirin 107-A aikaisempia ja nykyisiä johtohenkilöitä. Kirjoittaja bongasi yleisön joukosta ainakin DG Björn Taxellin ladyineen sekä PDG:t Pekka Kontturin, Jukka Rauhaniemen, Hannu Knuutilan, Erkki Ääritalon, Björn Hoffrenin ja Timo Roosin sekä PCC Timo Heikkilän M-piiristä.

Markkinoiden yhteydessä järjestettiin lukuisia oheistapahtumia. Tilaisuuden juontajana toimi jo kymmenettä vuotta viihdetaiteilija Klaus Thomasson. Markkinavieraat saivat myös ihailla keittiömestari Antti Vahteran kalankäsittelyä. Imitoija Martti Koivisto toi paikalle useita julkisuuden henkilöitä.

Markkinoiden yhteydessä valittiin nyt neljännen kerran vuoden kesäkustavilainen. Valinta osui tällä kertaa Helsingin yliopiston entiseen rehtoriin emeritusprofessori Päiviö Tommilaan. Hän on ollut kesäkustavilainen 55 vuoden ajan ja suvun hallussa oleva kesähuvila on jo 100-vuotias.

Sitkeänä kiirineen huhun mukaan Kustavi on Suomen aurinkoisin paikka. Paikkakuntalaisten lisäksi siihen uskoo myös kirjoittaja, monien markkinaelämysten myötä.

Teksti ja kuvat

Piirin 107-A Tiedotus- ja PR-toimikunta

Lars Wirén

Viimeksi päivitetty (18.08.2010 20:43)

 
Kielen valinta
Finnish (Suomi)
Tulevat tapahtumat

15.02.2012 18:00 - 21:00
Opas-lion koulutus

21.02.2012 18:00 - 20:00
PNAT-kokous, II alue

05.03.2012 18:00 - 20:00
PNAT-kokous, I alue

10.03.2012 09:00 - 16:00
Lentopalloturnaus - II alue

26.03.2012 18:30 - 20:30
PNAT-kokous, III alue, 2. lohko

Klubitapahtumat