Avustuspyyntö Pakistanin auttamiseksi

PakistanNiin kuin tiedotusvälineistä olette voineet seurata, on Pakistanissa runsaista monsuunisateista johtuen syntynyt katastrofaalinen tilanne.  Maassa on pahimmat tulvat 80 vuoteen.  Syntynyt hätätilanne koskee jo 15 miljoonaa asukasta ja yli 1 200 ihmistä on saanut surmansa tulvissa.  Tämän päivän ennusteiden mukaan, on lisää rankkasateita tulossa, mikä vaikeuttaa entuudestaan hädässä olevien elinoloja.

LCIF on päättänyt aloittaa Pakistanin auttamisen tulvien kärsimillä alueilla.  Samalle se on lahjoittanut ensihätäapuna 10 000 USD.

LCIF

Suomen Lions-Liiton katastrofityöryhmä on tänään tehnyt liiton hallitukselle ehdotuksen 10 000 USD raha avun antamisesta Pakistanille katastrofitililtä.

LCIF ja Suomen Lions-Liiton katastrofityöryhmä toivoo kaikkia lioneita lähtemään jälleen liikkeelle ja antamaan oman panoksensa hätää kärsivien auttamiseksi.

Suomen LCIF tiimi haastaa kaikki Suomen lionit 10 €/jäsen helpottamaan Pakistanin tulvasta kärsivien elämää.

Samoin haastamme koko Suomen Lions-Liiton johdon, hallituksen, PID:t, PCC:t, DG:t, VDG:t, IPDG:t, PDG:t ja piirien LCIF-koordinaattorit 50 €/jäsen.

Jotta pystymme seuraamaan Suomen lionien antamaa osuutta, pyydämme, että kaikki lahjoitukset Pakistanin hyväksi tehtäisiin Suomen Lions-liiton katastrofitilille 800019-70829884.  Viitteeksi: Pakistan ja klubin nimi.

Huomio: Näitä avustuksia ei voi "korvamerkitä" MJ jäsenyyksiä silmällä pitäen.

Näytetään maailmalle, että me Suomen lionit teemme lujasti töitä paremman huomisen saamiseksi niille, jotka tarvitsevat nyt meitä.  Samalla toiminnallamme helpottakaamme PID Harri Ala-Kuljun pääsyä kansainväliseksi presidentiksi.

Tampere 12.8.2010

Marjo Kiviranta

LCIF-MDc

Viimeksi päivitetty (26.03.2011 20:01)

 
Kielen valinta
Finnish (Suomi)
Tulevat tapahtumat

15.02.2012 18:00 - 21:00
Opas-lion koulutus

21.02.2012 18:00 - 20:00
PNAT-kokous, II alue

05.03.2012 18:00 - 20:00
PNAT-kokous, I alue

10.03.2012 09:00 - 16:00
Lentopalloturnaus - II alue

26.03.2012 18:30 - 20:30
PNAT-kokous, III alue, 2. lohko

Klubitapahtumat