

Piikkiö
Lions Ladyt esittäytyy
Lions Club Piikkiön
puolisoiden toiminta on aktiivista. Se on
yhteistyötä veljien kanssa sekä itsenäistä
toimintaa. Ladyt kokoontuvat melko säännöllisesti
kuukausittain. Tapaamiset ovat hyvin erilaisia.
Voidaan tutustua erilaisiin kohteisiin, käydä
teatterissa, patikoida, mennä sieniretkelle tai
päättää kokouksen tapaan yhteisistä asioista.
Tilaisuudet ovat hyvä tapa tutustua toinen
toisiimme ja samalla innostaa mukaan toimintaan.
Ripaus
historiaa
Ladyt ovat olleet
toiminnassa klubin perustamisesta lähtien.
Aikanaan kun järjestettiin iltamia, ladyt
hoitivat puffetin ja arpojen myynnin sekä olivat
mukana ohjelmansuorittajina näytelmissä. Kun
klubin aktiviteetiksi muodostui Sipilänmäen kesäteatteri,
jatkui ladyjen tehtävät niin näytelmissä kuin
puffetin hoidossakin. Näiden tehtävien
hoitamisesta veljet huomioivat ladyja pienellä
palkkiolla, jota ladyt voivat omalta osaltaan käyttää
hyväntekeväisyyteen sopiviksi katsomiinsa
kohteisiin.
Avustuksia
Ladyt ovat jokapäiväisissä
toiminnoissaan ja erilaisissa työpaikoissaan ja
yhteisössään hyvinä tuntosarvina seuraamaan
missä ja milloin tarvitaan apua. Se voi olla ystävänpalvelusta
tai rahallistakin tukea. Ladyt jakavat
avustuksia, kun saavat vinkkiä tai huomaavat
kohteita, joissa apu olisi paikallaan. Viime
aikoina on erityisesti kiinnitetty huomiota
nuoriin ja heidän hyvinvointinsa tukemiseen.
Yhdessä
perheen kanssa
Koko perheen joulujuhla on
klubimme yksi suosituimmista yhteisistä
tilaisuuksista, jonne tulee niin isot kuin pienet
perheenjäsenet. Sinne voivat kokoontua myös
lastenlapset isovanhempiensa seurassa. Veljien
kanssa vietetään muutaman kerran vuodessa
yhteisiä illanviettoja. Perinteisesti on kesällä
hallituksenvaihto ja talvella vuosijuhla. Lisäksi
voi olla yhteisiä teatteriretkiä ,
vierailukohteita tms.
|