Suomen Lions-liitto ry

Leijona-talo valmistui 30 vuotta sitten

Leijona-talon rakentamisesta tehtiin päätös Suomen Lions-liiton valtakunnankokouksessa, nykyiseltä nimeltään vuosikokouksessa 7.-8.6.1986.


Rakennustyöt aloitettiin 15.9.1986. Peruskivi muurattiin 20.1 1.1986. Peruskiven ensimmäinen muuraaja oli Helsingin rakennuslautakunnan puheenjohtaja Erkki Heikkonen. Leijona-talon peruskiveen muurattiin lieriö, joka sisältää muurauspäivänä Helsingissä ilmestyneiden sanomalehtien etusivut, Leijona-lehden ja kappaleen kutakin käytössä ollutta "kovaa rahaa" sekä peruskirjan.


Koko leijonakenttä oli hankkeessa mukana. Suunnittelijoinakin oli aktiivisia lioneita, mm. kauden 1985-1986 N-piirin kuvernööri Risto Lundén kantoi leijonahenkisen kortensa kekoon. Talon piirtänyt arkkitehti liro Toivonen (SAFA) liittyi leijonien jäseneksi pari vuosikymmentä myöhemmin. Harjannostajaiset pidettiin 27.2.1987 ja talon piti olla valmis 18.5.1987.


Valmistumisaikataulussa urakoitsija e¡ pysynyt, mutta Euroopan ensimmäisen Leijona-talon vihkiäiset pidettiin 2.6.1987. Vihkijänä oli LCI:n presidentti Sten Âkestam Ruotsista.

 

Lähde:

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin