Suomen Lions-liitto ry

Ajankohtaista



Anna maailman tulla kotiisi

Ryhdy ensi kesänä nuorisovaihdon isäntäperheeksi 1-3 viikoksi Suomeen kesällä tulevalle 16–21-vuotiaalle nuorelle.Isäntäperheitä kaivataan vielä lisää ulkomaisille nuorille.


Lue lisää


Hyvän Päivänä juhlitaan Lahdessa

Hyvän Päivää vietetään 8.10. juhlavuonna tavallista juhlavammin Sibelius-talossa Lahdessa. Mukana ovat muun muassa muotitaiteilija Jukka Rintala ja laulaja Juha Tapio.


Lue lisää


Ympäristöteko paikkakunnan parhaaksi

Suomen Lions-liitto julistaa haettavaksi ympäristöpalkinnon toimintakaudelta 2016‒2017. Palkintoa koskevat kirjalliset hakemukset on toimitettava Lions-liiton toimistoon 29.5.2017 mennessä. Palkintoa voivat hakea Suomen Lions-liiton klubit.


Lue lisää


Teemu Niikko on mukana myös Punaisessa Sulassa

Näinä jääkiekon MM-kisojen aikoina urheilutoimittaja Teemu Niikko ilmaantuu ahkeraan olohuoneisiimme.


Lue lisää


Tutustu LION-lehden verkkojulkaisuun

LION-lehden numero 2 on julkaistu verkkolehtenä. LION-lehti on ollut ennenkin kotisivuilla pdf-tiedostona ja myös selattavana näköislehtenä näytölläsi.

Numerosta 2 alkaen lehden jutut ovat luettavissa lisäksi omana verkkojulkaisunaan, joka taipuu näköislehteä paremmin erilaisille alustoille.


Lue lisää


Tule kokemaan keväisen luonnon voimaannuttava taika

Perinteinen Lion-liiton naistoiminnan IhaNaiset-risteily on vaihtunut luontoretkeen Lapissa.


Lue lisää


Lionit ja OP vapaaehtoisvoimin nuorten asialla

Suomen Lions-liitto ja OPn Hiiop! 100 vuotta vapaaehtoistyötä -hanke yhdistävät voimansa nuorten puolesta Punainen Sulka 2017 -keräyksen ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.
Pääkaupunkiseudulla varoja kerätään 26.4.2017 kauppakeskus Jumbossa ja Iso-Omenassa.


Lue lisää


Kanada-malja on hankittu leijonien varainkeräyksellä

Jääkiekossa tavoitellaan taas Suomen mestaruutta. Käynnissä jälleen loppuhuipennus Kanada-maljasta. Tiesitkö, että Kanada-maljan ovat lahjoittaneet
Kanadan Suomi Leijonat Sudburysta?


Lue lisää


Elämisentaitoja – Lions Quest -kurssipalautteet kertovat onnistumisesta

Elämisentaitoja –
Lions Questin koulutukset kauden 2016 – 2017 osalta on saatu päätökseen ja
koulutuspalautteet koottu yhteen.


Lue lisää


Rauhanjulistekilpailun paketit ovat taas tilattavissa

Viimeisen 30 vuoden
aikana lionsklubit eri puolilla maailmaa ovat sponsoroineet lioninen kansainvälisiä rauhanjulistekilpailuita
paikallisissa kouluissa ja nuorisoryhmissä. Kilpailu kannustaa nuoria ympäri
maailmaa ilmaisemaan näkemyksiään rauhasta.


Lue lisää


Leijonien 100 hyvää tekoa

Joensuun vuosikokouksen Facebook-sivuilla alkoi maaliskuun alusta alkaen Leijonien 100 hyvää tekoa -laskuri. Numero pienenee päivittäin aina vuosikokoukseen saakka.


Lue lisää


Uusi partiokämppä leijonien tuella

Helsinkiläinen Kaskipartio on tehnyt vuosia yhteistyötä oman alueensa leijonien kanssa.


Lue lisää


Tue nuoria hyvään elämään

Punainen Sulka -kampanjan tuotolla nuoria tuetaan hyvään elämään. Mitä se tarkoittaa käytännössä?


Lue lisää


Kuhmossa tehtiin luottamushenkilövalintoja

Kuvernöörineuvosto teki Kuhmon kokouksessaan 25.2. henkilövalintoja toimialan puheenjohtajiksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle 2017‒2020.


Lue lisää


Täällä tehtiin Punainen Sulka-videot

Millainen on Suomen Lions-liiton LION-studio, jossa tehdään mm. Punaisen Sulan käyttämät videot? Tähän lähti tutustumaan joukko LC Vantaankoski-Vandaforsenin jäseniä lauantaina 25.2.2017.


Lue lisää


Taiteilija Soile Yli-Mäyry on Punainen Sulka -lähettiläs

Sulkalähettiläät ovat henkilöitä, jotka haluavat osaltaan tukea Suomen nuoria itsenäisyyteen. Taiteilija Soile Yli-Mäyry on yksi heistä.


Lue lisää


Taiteilija Päivi Mäkinen tukee nuoria esittämällä Édith Piafin chansoneja

Siinä on jotakin taianomaista, kun Päivi Mäkinen ilmaantuu teatterin lavalle kuin tyhjästä. Tai pyrähtää yllättäen tulipunaisessa asussaan teatteriravintolan pöytien väliin. Tai astuu arvokkaasti kirkon alttarin eteen aloittaakseen Édith Piafin tarinan kertomisen tämän laulujen kautta.


Lue lisää


Punaisen Sulan ja Kuopion Palloseuran yhteistyö jatkuu

Viime kaudella Punainen Sulka-kampanja ja Veikkausliigaa pelaava Kuopion Palloseura tekivät sopimuksen yhteistyöstä.


Lue lisää


Philomela-kuoro on mukana Punainen Sulka -kampanjassa

Me Philomelassa uskomme yhdessä tekemisen ja musiikin parantavaan voimaan ja haluamme olla mukana kannustamassa nuoria musiikin ja taiteen pariin.


Lue lisää


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin